Kakkosalbuminsa päätösraidalla Ystävät Linkopii nousee uudelle tasolle. Eikä kyse ole vain näppärästä modulaatiosta. Omaleimaisen tunnustuksellisessa laulussa helmeilee rehellisyys, joka ei jää uusemotionaaliseksi ajankuvaksi, vaan kumpuaa paljon raikkaammasta lähteestä. Jostakin missä merkityspelit jäävät sikseen ja kömpelöitäkin totuuksia saa vaalia suurina aarteina.
Osuma ei ole sattumaa. Itse asiassa koko levy kertoo Linkopiin halusta laajentaa palettiaan. Nelikon korkeakierroksinen rock ammentaa tutusta vaihtoehtoestetiikasta, mutta konseptiin on lisätty joustovaraa: uuden aallon romantiikkaa valellaan stoner-kuorrutteella ja garage-sumun keskellä tuikkivat iskelmätähdet. Yleistunnelman sinetöivät kaipuun ja intohimon kärjistämät onelinerit, joiden puolittainen huolimattomuus käy monesti tehokeinosta.
Suunnat tuntuvat oikeilta. Jos Linkopiin Nahkaa-esikoinen (2018) etsi vielä identiteettiään dogmatiikasta, hahmottuu Lanteiden vetovoima vuorovaikutussuhteina. Toisiaan ruokkivat elementit lisäävät ilmaisun kestävyyttä, mutta yhtä lailla ne voimistavat musiikin resonanssia tässä hetkessä. Sähköisen pumpulipilven kiteissä asuu niskavilloja kutittava lataus, jota voi lähestyä sekä taiteellisena valintana että syvätunteena raiteiltaan syöksyvässä maailmassa.
Tai kuten yhtye orientaationsa tiivistää: ”Ja kun jäätiköt palaa ja metsät sulaa / haluun takertua suhun ja vittu poraa.”
Linkopii, sanoituksissanne toistuu jonkin jaetun kaipaus ja vastaatte haastatteluun kollektiivina. Onko koronavuosi korostanut läheisyyden merkitystä vai kumpuaako tematiikka jostakin syvempää?
– Ajat ja olot vaikuttavat menoon ja kuuluvat varmasti lyriikoissa. Nahkaa-levyyn verrattuna ajatukset ovat vähän erisuuntaisia, tietyllä tapaa pidemmälle vietyjä. Sanoituksia on nyt myös kirjoitettu koko bändin voimin.
– Kappaleiden tarinat voivat olla kuviteltuja, mutta aiheet kumpuavat usein oikeasta elämästä. Kantavia aiheita ovat ainakin rakkaus, epävarmuus, läheisyys ja ymmärretyksi tuleminen. Lauluihin päätyvät yleensä asiat, jotka kiihdyttävät sykettä.
Lauluihin päätyvät yleensä asiat, jotka kiihdyttävät sykettä.
Olette vieneet myös musiikkianne pidemmälle. Halusitteko rikastaa sointianne tietoisesti vai löytyivätkö uudet vivahteet sattumalta?
– Niin no, ensimmäisen levyn aikoihin bändi oli ollut kasassa vasta puolisen vuotta. Opettelimme aika nopeasti toimimaan yhdessä, ja hommat tehtiin suoraviivaisesti. Tavallaan löysimme bändisoundin, jossa kaikki väänsi volat täysille ja siitä tuli sellainen iso vyöryvä asia, jota kukaan ei yksin täysin hallinnut, mutta jonka energia pystyttiin valjastamaan yhdessä.
– Sittemmin soundi on kehittynyt aika luonnollisesti, kun olemme soittaneet enemmän yhdessä ja oppineet uusia tapoja toimia bändinä. Kaikkien persoonat, estetiikantajut, tyylit ja maut ovat saaneet vaikuttaa toisiinsa pidempään. Vähän niin kuin joku liemi, josta alkaa irrota uusia makuja, kun sitä keittelee kauemmin.
Lapseni ihastui Lanteiden kanteen välittömästi. Itse jäin kuitenkin miettimään, miten sen tulkitsisin. Tarjoaako pelkistetty ilme suoran lukuohjeen levyyn, vai onko siinä myös ripaus provokaatiota?
– Tavoitteena oli tehdä silmänräpäyksessä tunnistettava ”klassikkokansi”. Esteettisenä lähtökohtana oli luoda jotain lesoa, mässyä ja valloittavaa. Kannen yksinkertainen loistava sydän kuvaa biisien vilpitöntä ja viatonta uskoa rakkauteen. Ilman kyynisyyttä.
Teksti: Hannu Linkola
