Jättämällä neljännen albuminsa ilman erityistä nimeä Seattlesta kalifornialaistunut La Luz vihjaa levyn olevan kuin uusi alku. Floating Featuresin (2018) jälkeen trioksi kutistunut bändi on luopunut Ty Segallin ja Dan Auerbachin kaltaisista ainakin kuvitteellista kredibiliteettiä tuovista hahmoista levynsä tuottajana. La Luzilla Shana Cleveland, Alice Sandahl ja Lena Simon tyylittelevät osin utuisissa äänimaisemissaan aiemmin lähinnä mustaa musiikkia työstäneen Adrian Youngen kanssa.
La Luzin lievä surf-kitarointi, twinpeaksmaiset värähtelyt, lauluyhtyepop ja minipsykedelia sulautuvat yleisilmeeltään pehmeäksi kokonaisuudeksi. Basson jäntevyys ja lauluosuuksien epäaggressiivinen unenomaisuus saavat La Luzin kuulostamaan niin ikään Kaliforniasta tulevan Warpaintin sukulaissielulta.
Albuminsa esillepanossa La Luz luottaa mieluiten niukkoihin eleisiin. Kappaleissa riittää kosolti naiivisti värisevien urkujen, sähkösitarsoolon ja avaruussurfin kaltaisia jännittäviä yksityiskohtia, mutta toteutus pysyy rockeimmillaankin maltillisena. La Luzin kohdalla suurin pelko piilee lopulta siinä, että puhaltaako Clevelandin tulkintojen ja lauluharmonioiden tietoinen hentous itse biisit taivaan tuuliin.