Levyarvio: Vuosikymmenen ideavarannot yhdellä albumilla – Thundercat ei paljon yhteen kappaleeseen keskity

Thundercat
It Is What It Is
Brainfeeder

It Is What It Is vaikuttaa helpommin sulavalta kokonaisuudelta kuin Thundercatin edellinen, loistelias maanis depressiivinen eepos Drunk (2017). Tuottaja Flying Lotusin ja basistivirtuoosi Stephen Brunerin uutuus on silti melkoinen tunteiden vuoristorata, jolla murheen synkimmät alhot ja musiikillisen iloittelun pärskähdykset seuraavat toisiaan kiivaassa rotaatiossa.

Drunk-albumin tähtihetki ja 10-luvun softrock-huipentuma Show You The Way Michael McDonaldin ja Kenny Logginsin kanssa saa jatkoa, kun Slave-legenda Steve Arrington liittyy Childish Gambinon ja The Internetin kitaristi Steve Lacyn seuraksi joidenkin tahojen jo vuoden 2020 parhaaksi kehumalla funkbiisillä Black Qualls.

Mikään vierailevien tähtien kavalkadista voimansa imevä jazzfunkin Random Access Memories ei It Is What It Is kuitenkaan ole. Brunerilla riittää virtaa: parhaina esimerkkeinä blastbeat-tempolla etenevä, rumpalinsa mukaan nimetty I Love Louis Cole, pakonomaisella irveellä hymyävä Miguel’s Happy Funk sekä hyperaktiivinen How Sway -instrumentaalivälike. Suosikeiksi nousevat lisäksi rivakasti läiskähtävä discofunk Funny Thing ja letkeä animefanin anthem Dragonball Durag.

Suurin osa albumin kappaleista on niin lyhyitä, että juuri kun imevästä groovesta on ehtinyt saada otetta, se loppuu.

Huonoa hetkeä ei levyltä löydykään, enemmän ohikiitävän hyviä hetkiä. Suurin osa albumin kappaleista on niin lyhyitä, että juuri kun imevästä groovesta on ehtinyt saada otetta, se loppuu. Biisit ovat kuin mainosjinglejä Brunerin toistaiseksi itselleen jemmaamista täyspitkistä kappaleista ja tulevaisuudessa esitettävistä liveversioista. Vain 1950-60-lukujen vanhalta viihdemusiikilta kuulostavalla melodialla käynnistyvä, kitaristi Pedro Martinsin perinteisempi nimibiisi kellottuu yli viiden minuutin.

Joku 80-luvun vähäisempi jazzfunk-suuruus olisi ammentanut albumille ahdetusta ideavarannosta koko vuosikymmenen (ja ehkä seuraavankin) tuotantonsa. Ehkä jonain päivänä julkaistaan Thundercatin magnum opus, jolla nero keskittyy työstämään ja jalostamaan huippuunsa vain yhtä, maksimissaan muutamaa teemaa.