Kolme vuotta sitten julkaistu raskas Shackles oli kunnianhimoisista biiseistä huolimatta epäonnistunut ja tukkoinen, ja siihen nähden Blackbird on taiteellinen U-käännös toiseen suuntaan. Albumi on minimalistisesta otteesta huolimatta Mannan uran haurain ja samalla monipuolisin levy, vaikka suurin osa kappaleista onkin orkestroitu lähinnä akustisille instrumenteille. Niin PJ Harvey kuin Nick Cavekin ovat kulkeneet samoja, tukahtuneen rakkauden ja bluesperinteen läpi meneviä polkuja. En edes halua tietää, ovatko kappaleet päiväkirjamaisia purkauksia vai fiktiota, sillä ne tarraavat joka tapauksessa tiukasti otteeseensa.
Blackbird kuulostaa puhtaalta alulta ja on synkkyydestään huolimatta toiveikas. Haurasta ja jokseenkin sisäänpäinkääntynyttä tunnelmaa rikotaan maukkaasti. Your Brittle Bones Are Meant To Shake ja Heartbeat I vetävät elektrobluesillaan luun kurkkuun, ja todennäköisesti ajavat Lykke Lin hermoromahduksen partaalle kateudesta. Jos nämä biisit eivät menesty maailmalla, on vika promootiossa, ei albumissa.
Harmillisesti levyn lopetus on kuitenkin todella tönkkö. Reform / Outro jättää lähinnä pöllymystyneen olon − vähän kuin joku olisi nauranut ainoana porukasta omalle vitsilleen.