Voiko kuvitteellinen popyhtye tehdä hienoa musiikkia? Kyllä vain!
Kun The Beatles oli suositumpi kuin Jeesus, saivat Bob Rafaelson ja Bert Schneider kuningasajatuksen: tv-show, jossa esiintyisi neljän näpsäkän miekkosen muodostama ryhmä soittaen, laulaen ja koomisesti toilaillen! Yhtyeen nimi kirjoitettiin tietenkin hieman väärin, kuten The Beatles ja The Byrds. Lukuisten lehti-ilmoitusten kautta valituiksi tulivat Davy Jones, Michael Nesmith, Peter Tork ja Micky Dolenz. Valitsematta jäi muun muassa myöhemmin melkoiseksi tähdeksi noussut Stephen Stills!
Jokaisella uuden yhtyeen jäsenellä oli entuudestaan kokemusta musiikin alalta, Nesmith ja Jones olivat aiemmin levyttäneetkin. Vaikutusvalta show’n yhteydessä kuultavaan musiikkiin oli ”bändin” jäseniltä aluksi kuitenkin erittäin vähissä. Päävastuu musiikin valitsemisessa oli Columbia Picturesin äänite- ja kustannussiiven Screen Gemsin nokkamiehellä Don Kirshnerillä. Kultaiset korvat omaavan Kirshnerin ja Al Nevinsin yhdessä perustama musiikkituotantoyhtiö Aldon Music oli vastuussa leijonanosasta 60-luvun jumalaisesta popmusiikista. Miesten tallin kuului muun muassa sellaisia lauluntekijäpariskuntia kuin Carole King ja Gerry Goffin sekä Barry Mann ja Cynthia Weil. Kirshner myi firman Screen Gemsille vuonna 1963 ja sai samalla itselleen työpaikan. Kaupan mukana siirtyi tietenkin myös yhtiön lauluntekijäarsenaali.
The Monkeesille lauluja kirjoittamaan ja tuottamaan valikoitui nouseva kaksikko Tommy Boyce ja Bobby Hart. Duo oli heti tulessa ja synnytti sellaisia helmiä kuin Last Train To Clarksville ja I Wanna Be Free. Televisiosarjan kasvot esiintyivät levytyksissä niukasti. Debyytin kappaleista yhtyeen jäsenet hoitavat lähinnä laulujen lead-osuudet. Esimerkiksi sarjan tunnarilla kuullaan vain Micky Dolenzia. Mutta onko sillä väliä? Soittimien takana on aikansa hienoimpia studiomuusikoita ja sävellykset ovat kauttaaltaan timanttisia. Michael Nesmith taisteli alusta asti Kirshnerin kanssa show’n musiikista ja saikin ensilevylle kaksi omaa kappalettaan ja myös tuotantovastuun. Kakkoslevyllä sama meininki jatkui. Ykköstuottajaksi nostettiin melkoinen guru, Red Bird -levymerkillä klassikoita liukuhihnalta vaimonsa Ellie Greenwichin kanssa suoltanut Jeff Barry. Mukanaan Barry toi lauluntekijä Neil Diamondin, jolla oli takataskussaan I’m A Believer. Loistavista myyntiluvuista ja upeasta musiikista huolimatta kahnaukset jatkuivat. Seuraavan levyn ilmestyessä Don Kirshner oli jo saanut potkut ja The Monkeesit hoitivat itse suurimman osan soittopuolesta. Kirshnerin seuraava yhtye koostui piirroshahmoista.