Phoenix nousi yleiseen tietoisuuteen noin viisi vuotta sitten kelpo popkappaleella Everything Is Everything. Alphabetical-levy, jolta sinkku löytyy, ei muuten ollut kaksinen. Sillä oli joitakin hienoja sävellyksiä, mutta minimalistista soundimaailmaa fransmannit eivät hallinneet yhtä hyvin kuin jenkkituottajat. Lopputulos oli ihan kiva, mutta aika kertakäyttöinen poplevy.
Tämä uusi on jotain aivan muuta. Lisztomania ottaa heti luulot pois. Nimestä huolimatta malmsteeniläisiä kitarasooloja ei esitellä, vaan kyseessä on hieno yhdistelmä syna- ja kitarariffejä sekä koukkuja toisensa perään.
Albumin toteutus on runsas olematta tukkoinen. Tämä pätee koko levyyn eikä sävellystenkään taso hirveästi notku. Fences on tappavan hieno ja kaksiosaiseen Love Like A Sunsetiin sopii jo adjektiivi ‘upea’. Tätä oli vaikea kuvitella Alphabeticalia aikoinaan kuunnellessa.
Levy alkaa hiukan toistaa itseään viimeisen kolmanneksen aikana, mutta parhaimillaan Phoenix pääsee tämän vuosituhannen poppareista lähimmäksi Hall & Oatesin suuruuden hetkiä. Ja toistokin on sen luonteista, että tunne ehkä häviää toistuvilla kuunteluilla.
