Vahvasti sähköiseen sointiin luottavien yhtyeiden sovittaminen riisuttuun unpluggedmuottiin ei useinkaan ole vaivatonta. Yksi yhtye, joka aivan ensimmäisissä mielikuvissa ei kyseiseen formaattiin taivu, on brittitrio Placebo. Jo veteraani-ikään luettavan yhtyeen trendi on ollut pahasti laskussa, sillä viimeisin relevantti pitkäsoitto Meds (2006) ilmestyi jo lähes vuosikymmen sitten.
Yllätys onkin suuri, kun Placebo osuu lähelle kirjavatasoisen unplugged-maalitaulun keskiöitä. Tämä konserttisovitus on tehty todellisella pieteetillä ja kun biisivalinnatkin osuvat yhtyeen kiistattomaan kultakauteen, on käsissä harvinaisen onnistunut taltiointi. Useiden unplugged-versioiden ongelma on ollut alkuperäisiin versioihin verrattuna dynamiikan puute, mutta Placebo on onnistunut tämän sudenkuopan välttämään. Harvoin on nylonkielinen kitara kuulostanut yhtä uhkaavan voimalliselta Brian Molkon käsittelyssä.
Vanhaa Placebo-fania lämmittää eniten kuitenkin loistava biisimateriaali. Vuosien myötä yhä paraneva Song To Say Goodbye groovaa uudella vaihteella ja synkeä Meds on saanut ylleen todellisen jousisoitinten arsenaalin. Jopa hieman liian useassa sopassa uitettu Pixiesin Where Is My Mind? sopii kuin nakutettu levylle.
