PLACEBO: Black Market Music

PLACEBO
Black Market Music
Hut

Seksuaalisuuden rajoja mielellään hämmentävän Brian Molkon johtama Placebo on ehtinyt jo kolmannen albumin rajapyykille. Kireän hengästyttävästi etenevä Black Market Music muodostaa jatkuvan kitaravallin ja yhä syvenevän angstisuuden äpäräsiitoksen, joka pelehtii muovisessa teollisuusjäte-leikkipuistossa. Egoisti Molkon puuduttavan keinotekoisessa maailmassa on vain mustaa, valkoista ja harmaan sävyjä ripoteltuina annoksina. Väreille ei sijaa ole ja lohduton tunnelma on kuin lainattu uponneen öljytankkerin tuhoamasta eko-systeemistä. Ei tänne viihtymään ole tultu!
Kimittävässä Taste In Men -biisissä Molko kehoittaa objektiaan harkitsemaan partnerin valintansa uusiksi, saaden kenties näin lievittettyä mielialan vaihteluitaan, joita miehellä on tarve puida julkisuutta myöten. Tervettä itsetuntoa ei myöskään osoita aivan hirveä Spite & Malice, jossa pikkumies menettää lopullisesti kasvonsa yrittäen riimitellä isojen rytmien pauhatessa taustalla. Selkeästi Molko ei tiedä omien kykyjensä rajoja, jotka itsepintaisesti hakkaavat vasten takaraivoa, mutta mielipuolisen pakon sanelemana sitä kävelee hymyillen vaikka sähkötuoliin. Kokeiluntarpeensa hän voisi suunnata vaihteeksi vaikkapa kitarointiinsa, sillä varmasti muitakin vaihtoehtoja kuin jatkuva särö vahvarista löytyy.
Tosikkomaisesti musiikkiinsa suhtautuva Placebo ansaitsee kaltaisensa hampaitakiristelevän ja pessimistisen kohtelun. Black Market Musicilla bändi ryömii kauas inhimillisyyden ja maanläheisyyden puitteista, joissa oikeasti merkittävä musiikki monesti majailee. Selvästi Brian Molko on monesta asiasta hyvinkin vihainen ja turhautunut, mutta ylettömien suurten patoutumien ja valitusten purkaminen olisi parempi jättää lataamon huoleksi. Ainakaan siitä ei kannata sataakahtakymppiä maksaa.