Placebo on kummallisessa asemassa. Sen ohi on ajanut armeijallinen ahdistuneita goottipop-yhtyeitä, jotka pukevat angstinsa vetovoimaisempaan muotoon. Viimeisin studioalbumi Sleeping With Ghosts jäi elektronisine kokeiluineen varsin etäiseksi ja uutta materiaalia varten on ostettu aikaa kokoelma- ja dvd-julkaisuilla. Vaikka Brian Molkon suurimmiksi maineteoiksi jäävätkin Placebon kaksi ensimmäistä albumia, saattaa hänen luotsaamansa trio silti olla nyt suositumpi kuin koskaan. Jopa Sleeping With Ghosts on myynyt yli puolitoista miljoonaa yksikköä.
Kolme vuotta edellisen studioalbumin jälkeen ilmestyvä Meds aiheuttaa hämmentäviä huomioita. Placebo on kasvanut aikuiseksi! Poissa on kaikkinainen shokeeraaminen ja provosoiminen. Trio soi vapautuneemmin ja levollisemmin kuin koskaan. Tuntuu kuin Placebo olisi irtautunut todistelemisen tarpeestaan ja se voisi olla nykyään vain moderni pop-yhtye. Jos on valmis hyväksymään Placebon odottamattoman muodonmuutoksen, on Meds myönteinen yllätys.
Nancy Boyn tai Teenage Angstin nimeen vannovan jyrkän fanisiiven ei tarvitse ryhtyä vanhoja Placebo-levyjään polttamaan, sillä bändi on tunnistettavissa omaksi itsekseen viidennellä albumillaan. Brian Molko naukuu entiseen malliin ja ilmapiiri on totuttuun tapaan kolkko. Biisit on vain karsittu kaikesta ylimääräisestä eikä tasapainoisuus suinkaan tarkoita, että kappaleet olisivat latteita. En olisi uskonut, että koskaan Placeboa kuunnellessa voisi pala juuttua kurkkuun niin kuin päätösraita Song To Say Goodbyen kohdalla kävi.
Kuului kunnia Medsin onnistumisesta sitten ranskalaistuottaja Dimitri Tikovoille, jonka ajatus pelkistäminen oli, tai bändille itselleen, Medsistä pitääkseen ei tarvitse olla itseään homodiskoista hämmentyneenä etsivä erilainen nuori.
