Radiopuhelimet on aina ollut terve aikuinen ihminen. Se syntyi parikymppisenä ja elää nyt varhaista keski-ikää. Se on ollut tasapainoinen aikuinen, itsevarma, luottanut tyyliinsä, tehnyt sen minkä parhaiten osaa, aikuistunut ja vanhentunut menettämättä piiruakaan voimastaan. Se on mies, jonka kasvoissa ikä näkyy luottamusta herättävinä uurteina. Radiopuhelimissa on kuitenkin jotain hyvin epäinhimillistä: se on aina ollut hyvä ja oikeassa.
Yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto, Oulu on kaupungin nimi, teki juuri sen mitä sen pitikin tehdä, mutta minkä ei pitäisi enää olla mahdollista: se on jälleen levy, joka kuulostaa paremmalta kuin Radiopuhelimet koskaan aiemmin. Tutut asiat ovat jälleen kohdallaan: käsittämättömän tyly ja tarkka bändi, sekä J.A. Mäen esittämät tinkimättömät tekstit. Ja nimenomaan esitettynä, ei laulettuna.
Tyylillisesti levyn ääripäät ovat hieman tavallista kauempana toisistaan, ja yhtyeen soundi on paikoitellen aiempaa hypnoottisempi. Konkreettisemmat mausteet ovat Tapio Wiikin röyhkeät urut ja Jimi Tenorin vierailu päätösraidalla Hailuoto, joka on niin järisyttävän kaunis lopetus levylle, että siitä pitäisi olla taas mahdoton pistää paremmaksi.
Mällisen tekstit ovat välillä hämmentävän suorasanaisia huomioita ympäristöstä Hän ei epäröi ladella itsestäänselvyyksiä, jotka on kuitenkin tarpeellista sanoa välillä ääneen: kiitos kaikille vittupäille/ suurempi kiitos ystäville/ yhä edelleen ja onneksi/ meitä on moneksi (1986/2000/?).
Levylläon kaksi kulmakiveä. Edellä mainittu 1986/2000/? summaa Radiopuhelimien aatehistorian muutamaan lauseeseen: "vuonna 1986/ paljon meteliä eikä tyhjästä/ nyt alkaa vuosituhat uusi/ ja edelleen jokin kalvaa mieltä." Toinen on nimibiisi, joka on suuri kunnianosoitus Oululle. Vaikka se ei anna kovin kaunista kuvaa kaupungin nykymenosta, paistaa siitä läpi Mällisen rakkaus kotikaupunkiinsa. "Oulu on kaupungin nimi/ Keski-Suomen harmaa helmi/ kirosana ja vanha kaveri/ suhde josta ei pääse irti."
Sitten tämä vasta perverssiksi muuttuu, kun nämä miehet vielä vanhainkodissa naittavat raskauden, rujouden ja kauneuden yhtä nerokkaasti noin kolmannenkymmenennen Radiopuhelimet-albumin muodossa. Ja senhän he tulevat tekemään.
