RADIOPUHELIMET: Ei kenenkään maa

RADIOPUHELIMET
Ei kenenkään maa
If Society

Uutta Radiopuhelimia levyllä kokonaan akustisena. Asiaa on tullut sulateltua, mutta ihan kaikki ei asetu kosmoksessa kohdilleen. Ei kenenkään maa -albumin soittoa varten kannattaa ehkä soveltaa paria ohjesääntöä, jos ei ole bändin suhteen aivan märkäkorva: 1. Kuuntele kuulokkeilla 2. Älä kuuntele aiempi tuotanto tuoreessa muistissa 3. Älä odota liikoja, sillä tämä tosiaan on Radiopuhelimia akustisena, ei paljon enempää kuin osiensa summa.

Albumin esitellyt Tommin pornolehdet, sinänsä loistavan räävitön sana- ja säveltaideteos, edustaa uuden levyn parin, kolmen biisin laajuista virrat poikki -osastoa, joka toimisi paremmin sähköisenä. Myös Pitkään liukuun kaipaisi lisää lihaa luidensa ympärille vaikkakin viehättää rytmillään ja atmosfäärillään. Hän muuttaa kaiken on lyhyt purkaus, joka kaiketi iskisi hc-versiona vielä tehokkaammin.

Rumpali Jyrki Raatikaisen kapea rooli levyllä jää harmittamaan. Vaikka Kuolemaa karkuun -kappaleessa kuullaan kiivasta perkussionismia, ilmarumpalointiin Ei kenenkään maa ei juuri houkuta. Muidenkin soitinten osalta Radiopuhelimien funk-osa-alue on vaihtunut bluesiksi, jollaista on oletusarvoisimmillaan Smäidän synkkä jytä ja junnaavimmillaan Yö kun saatiin päätökseen -biisi, joka ei kestä vertailua bändin muihin pitkiin albumien päätösraitoihin.

Kitaristi Katzin säveltämistä kappaleista Kapteenin kuolema on meri­rosvometallia Radiopuhelimien tyyliin ja Positiivinen paranoia osittain nurmiomainen/röyhkämäinen kupletti, joka päättää albumin ensimmäisen puoliskon kuin todetakseen, että kaikki tähänastiset biisit ovat keskenään erilaisia. Levyn selkeimmältä täyteraidalta vaikuttaa Mennään metsään -kierrätys, vaikka puhaltimet koristavat sitä kivasti.
Hienoimmat hetket Ei kenenkään maalla ovat tietysti tämän vuoden nautittavinta musiikkia. Nimibiisin luonnollinen svengi, popahtava kertosäe ja jatsahtavat foniosuudet tekevät levyn kakkosraitana Tommin pornolehtien jälkeen korjauskurssin, jolla albumin suuret linjat väliaikaisesti perustellaan vastaansanomattomasti.

Juhlatalossa on musiikillisesti bändille epätyypillisin kappale. Jousisoitinten ja upean kitaroinnin sävyttämä biisi tuo hieman mieleen Jarkko Martikaisen viimeisimmän soololevyn (Usko, 2011). Uusi ykköshitti on silti seremoniallinen Kilju, hikinen ja hurja trippi, joka kaikkien on koettava itse.

Ei kenenkään maalle Radiopuhelimet valitsi suuntansa ja eteni periksi­antamattomasti sen mukaan. Jääräpäisyys kääntyi tällä kertaa hitusen itseään vastaan. Levy on ymmärrettävä irtiotto, mutta kaikkinensa Suomen ehkä parhaan bändin heikoimpia albumikokonaisuuksia.