SATELLITE STORIES: Vagabonds

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

SATELLITE STORIES
Vagabonds
Soliti

Kyllästymiseen asti Suomen Two Door Cinema Clubiksikin tituleerattu yhtye on kahden samalla reseptillä loihditun levyn jälkeen käännekohdassa. Kuten Two Door Cinema Clubilla, myös Satellite Storiesilla on ollut ongelmana kitaravetoisten popkappaleidensa sama resepti, ja Vagabonds soikin ilahduttavasti edeltäjiään hyvin eri tavalla. Uudelle levylle tuottajaksi on pestattu Simon Barnicott, joka on työskennellyt muun muassa Arctic Monkeysin, Kasabianin ja Bombay Bicycle Clubin kanssa.

Avausraidasta alkaen levy on täynnä genren vaatimia tarttuvia melodioita ja mieleenpainuvia − joskin kovin riskittömiä − kappaleita. Uuden tuottajan kädenjälki näkyy ja soundiin on tullut pari kerrosta lisää juustoa ja trooppisiakin elementtejä. Kevyet ja hempeät sanoitukset haastavat ja tekevät kuuntelemisesta paikoin raskasta, joten täysin punastelematta levyä on vaikea kuunnella. Mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä, sillä mikä tahansa levyn kappaleista voisi olla singlebiisi ja soida radiossa.

Satellite Stories on niittänyt viime vuosina kansainvälistäkin mainetta ja on selvää, että tällä materiaalilla noustaan taas astetta ylemmäksi. Suomalaisen popin vientituotteeksi tämä sopii varsin mainiosti. Bändi on selkeästi tunnistanut sudenkuoppansa ja tehnyt yllättävän erilaisen levyn.


Satellite Stories vastaili Soundin kysymyksiin kitaristi Marko Heikkisen johdolla. Uusi levynne eroaa huomattavasti aikaisemmasta tuotannostanne. Miten ja miksi muutitte työskentelytapojanne uudella levyllä?

− Bändin soundin muutokseen on monia syitä. Päällimmäisenä syynä oli tietenkin se, että kun meille tarjottiin mahdollisuutta tehdä levy Barnyn kanssa, niin ei me sitä pitkään jahkailtu. Hän oli kuitenkin aiemmin työskennellyt Arctic Monkeysin ja Bombay Bicycle Clubin kaltaisten yhtyeiden kanssa. Meidän managerimme tunsi Barnyn hänen aiemman bändinsä kautta, joten Barny halusi kuulla meidän uuden levyn demoja. Myöhemmin studiolla hän kertoi, että meidän bändissä häntä kiinnosti erityisesti vakavuuden ja hauskuuden välinen dynamiikka, jonka hän halusi tuoda vielä vahvemmin esiin meidän musiikista. Tämän lisäksi me haluttiin, että Vagabonds kuulostaisi aivan erilaiselta kuin Pine Trails, joka me tuotettiin itse.

− Itse levyn tekeminen oli intensiivistä. Viikot asuimme Barnyn maatilastudiolla, jonka ympärillä viihtyi kissoja, hevosia, kettuja, lähipubin omistajan pari koiraa, unohtamatta tietenkään Blue Bell Hillin aavetta, jonka askeleet kuuluivat toisinaan studion yläkerrasta.

− Barny myös halusi, että kokeilisimme itse erilaisia soittimia. Esa esimerkiksi opetteli soittamaan selloa, että muutamaan biisiin saisi sellosämplejä, jotka sitten juuri ja juuri kuuluvat levyllä. Vagabonds on täynnä kaikenlaisia yksityiskohtia, joita voi olla vaikea huomata, jos ei ole ollut mukana itse levynteossa. Oikeastaan meidän kaikki levyt ovat sellaisia, että ne palkitsevat useammat kuuntelut, kun me itse asiassa pidetään pienistä viittauksista ja soundiyksityiskohdista, joita ei välttämättä huomaa heti ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Miten sovitatte uudet elektronisemmat kappaleet live-esiintymisiin kitaravetoiselle kokoonpanollenne?

− Meidän koko alkuvuosi on mennyt uuden levyn livetuotannon valmistelemiseen. Vagabondsilla on niin monipuolisesti eri soittimia, että olemme palkanneet kokopäiväisen tuotantopäällikön auttamaan meitä. Koska meillä menee paljon aikaa itse taiteelliseen sovitustyöhön, tarvitsimme jonkun hakemaan teknisiä ratkaisuja. Itse livessä panostamme enemmän keikan kokonaisvaltaisuuteen, siihen, että keikka ei olisi vain biisejä peräkkäin soitettuna, vaan että keikassa olisi jonkinlainen tyylillinen ja aistillinen idea mukana.

Jos teidän pitäisi myydä uusi levynne kansainvälisellä satelliittikanavalla yhdellä lauseella, mikä se olisi?

− Se mitä ihmiskunta sai aikaan Sikstuksen kappelin jälkeen.

Lisää luettavaa