Häpeilemättömän positiivinen, uuvuttavan synteettinen – Satellite Storiesin uutuus puuduttaa pahasti

Satellite Stories
Young Detectives
Universal

Oululainen Satellite Stories oli myöhässä tanssittavan kitaraindien aallonharjasta jo debyytillään (Phrases To Break The Ice, 2012). Sen yhtye kuitenkin paikkasi genren kansainväliseenkin parhaimmistoon nousevilla biiseillä. Lisäksi yhtyeen olemassaolon sai tuntumaan tärkeältä konstailematon, poikamaisen innostunut ja persoonallinen olemus, joka korostui etenkin keikoilla mutta puski läpi levyiltäkin Esa Mankisen tunnistettavan laulun johtamana.

Neljännellä albumilla kaikki on teoriassa ennallaan. Satellite Storiesissa viehättää yhä meikäläisille epätyypillisenkin häpeilemätön positiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus sekä kitarabändisoundin yhdistäminen moderniin konetamppaukseen. Yksi asia on kuitenkin valitettavasti ratkaisevasti toisin: koskaan aiemmin Satellite Storiesia ei ole voinut haukkua tylsäksi, mutta Young Detectives puuduttaa pahasti.

Kitarat aiempaa enemmän taka-alalle sysännyt albumi soi uuvuttavan synteettisena ja tasapaksuna. Biisit ovat lähes parodisia toisintoja toisistaan, prosessoidut rummut jynkyttävät elottomana ja kertosäkeiden toistuvat woo-oo-o-täytteet alkavat ärsyttää pian. Sitäkin suurempi ongelma on harmaa biisimateriaali, josta hyvin harvoin löytää niitä kertosäetimantteja tai innostavia melodiakulkuja, joissa yhtye on ennen ollut niin osaava. Toivotaan, että tästä umpikujasta toivuttuaan ytimeltään yhä hurmaava yhtye keksii itsensä uudelleen.