SPARZANZA: Folie Á Cinq

SPARZANZA
Folie Á Cinq
Spinefarm

Siitä onkin jo tovi, kun olen viimeksi perehtynyt tällaiseen levyyn. Siis sellaiseen, joka kyllästyttää jo toisella kuuntelukerralla, vaikka ensimmäisellä olin sen sisällöstä vielä varovaisen innostunut. Sparzanzan energinen paholaisrokki soi Folie Á Cinq -otsikon alla lähes volbeatmaisen kliinisesti,
eikä ilmaisun tiiviys anna kuuntelijalle juurikaan aikaa prosessoida kuulemaansa.

Folie Á Cinqin resepti on vaivaannuttavan yksinkertainen. Pari hyvää raskasta rokkiriffiä, suora komppi, mausteena tarkkaan harkittuja melodioita – ja jokaikisessä kappaleessa samoin keinoin toteutettu, vaikka väkisin tarttuvaksi väännetty kertosäe. Siis levyn täydeltä täydellistä musiikkia työmatkoillaan Radio Rockia kuunteleville osa-aikahevareille.

Levyn paradoksi piilee siinä, että silloin kun Sparzanza malttaa keskittyä muuhunkin kuin seuraavaan kertosäkeeseen, jälki saattaa hetkellisesti olla jopa tyrmäävää. Kokonaisista kappaleista ainoana yli muiden nousee The Devil’s Rain, jonka synkkä tunnelma tuo etäisesti mieleen Babylon Whoresin tekeleet. Se ei voi olla rockmusiikissa missään olosuhteissa huono asia.