Ville Sorvali kuvaili Folie À Cinq -arviossaan (2011) Sparzanzan musiikkia osuvasti paholaisrokiksi. Sitähän tämä. Mutta koska paholaisiin ja demoneihin ei ole koskaan luottamista, Circlelläkin yritetään uutta huijausta – harmaudella ja tyhjyydellä lamauttamista.
Sparzanzan levyjä tuntuu ilmestyvän jatkuvasti. Se on kohtuullisen kovasta julkaistahdista huolimatta osin harhaa, sillä bändi on koko ajan otsikoissa toistuvien Suomen-keikkojensa vuoksi. Suomalaisfanien palvelun bändi todellakin osaa ja siitä kumarrus, mutta ”joko taas” -ajatus jokaisen levyn kohdalla sitten tuoreen ja kiinnostavasti hevirokanneen In Voodoo Veritasin (2009) ei ole lähentänyt suhdettani Sparzanzan musiikkiin.
Circle on Sparzanzalta perussuoristus. Lyhyitä ja rokkaavia biisejä, joiden ensisijainen tarkoitus on esitellä tarttuvaksi väännetty kertosäe. Raskausruuvia on kiristetty pikkuisen painavampaan asentoon, mutta muutos ei heilauta bändiä mihinkään. Sparzanza hallitsee tyylinsä täydellisesti. Se on helpon metallin mestari.
Olen nähnyt Sparzanzan keikalla vain kerran. Muistan ihailleeni ulkonäöltään erityisen tyylikkäitä pikimustia kitaroita. Muuta en muistakaan, sillä keikka oli tylsä. Teki mieli siirtyä muihin puuhiin. Circlen vaikutus on täsmälleen samanlainen.
