SUBURBAN TRIBE: Suburban Tribe

SubUrban Tribella on laulajanaan kylähullu, jonka karisma riittää täyttämään vaikka kuinka mittavat lavat. Ville Tuomi on tuonut jo kangistumassa olleseen heimoon sekopäisyyttä, jota laajempiin kuvioihin siirtyminen vaatii. Näyttävyyttä, kuvauksellisuutta ja riittäävää irvokkuutta löytyy. Riittääkö? Aika hyvin tuo laulaakin.
Muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen salamavaloihin paluu vaatii juuri tällaista yllätyksellisyyttä: puhutaan kaupungin kyvykkäin lärvi mikin varteen ja hyökätään puun takaa kaikkien silmille. Jouni Markkasen taidot muistetaan edelleen, mutta Villen myötä koko bändi näyttää saaneen ison ruiskullisen piristävää liuosta niin syvälle perslihaan, ettei se osaa olla tartuttamatta hekumaansa yleisöön, vaikka yrittäisi. "We will never be the same", lauletaan Oil And Waterilla. Ette taatusti.
Villen mukana SubUrban Tribeen on pujahtanut tiettyä kyyriamaisuutta, mutta se tekee vain terää, kun kaikkein kummallisimmat kujeet on huomattu jättää pornometallistien perintöön. Liekö syytä vai seurausta, mutta Janne Joutsenniemi näyttää tehneen biisejä, joissa huomio on helppo kiinnittää laulumelodioihin. Siksi tästä levystä on helppo pitää, ei tarvitse soittaa cd:tä ruvelle ymmärryksen saavuttaakseen. Omituinen levy siinä mielessä, että kappaleet on helpompi omaksua, mutta ne ovat myös aiempaa kestävämpiä ja palkitsevampia.
SubUrban Tribe on säilyttänyt kaikki vanhat hyveensä, kuten melodialinjoihin panostamisen, tarvittaessa jostain piilostaan sinkoavan sähäkkyyden ja monipuolisen ilmeen. Poissa on poukkoilu, joka hämmensi esimerkiksi Panoramalla suuttumukseen asti. Albumi on niin linjakas, että kelpaisi malliksi biisintekijöiden akatemiaan. Aivan kuin ensimmäisen levyn Out Of Bounds, To And Fro ja For Evermore olisi sulatettu, päivitetty nykypäivän vaatimuksiin, puettu uudelleen löytyneeseen innostukseen ja tungettu ärsykkeeksi Tuomen päähän, sinne laululinjoista vastaavaan lohkoon. Metallinen ilme tuntuu taas kelpaavan.
Onhan se Frozen Ashes aivan törkeän hieno biisi! Myrskyä jemmaillaan oma aikansa, kuten bändillä on ollut aina tapana, mutta kun se sitten päästetään irti, niin voima puhuu. Frozen Ashes tarttuu, runtelee ja orjuuttaa, mutta ei ole lajissaan ainoa, vaikka selvä ykkösnyrkki onkin. Myös kevyemmät Into The Blue ja Lost Time kutittelevat puolelleen ja topakammassa Dialogue For Onessa on samaa kieroa räjähdysalttiutta kuin Frozen Ashesissa.
SubUrban Tribe on nyt samassa tilanteessa kuin HIM oli Razorblade Romancella, The 69 Eyes Blessed Bellä ja Nightwish Oceanbornilla – kukin omassa lajissaan ja mittakaavassaan. Ollaan saavutettu kulminaatiopiste, jossa koko uran suunta punnitaan. Piste, jossa lähtee tai sitten ei lähde koskaan. Jokaisella mainitulla bändillä oli riittävän monta suurelle yleisölle kelpaavaa biisiä, karismaattinen keulamies tai -nainen, jolla bändiä mainostaa ja tukenaan painava markkinakoneisto. Vauhti alkoi kiihtyä. SubUrbanilla on kaikki samat eväät, joten eiköhän se sieltä irtoa.