SUBURBAN TRIBE: Elektro 57

Arvio julkaistu Soundissa 11/1998.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Sub-Urban Tribe teki aiemmin tänä vuonna ilmestyneellä Prime Time Collectionilla tilit selväksi menneisyytensä kanssa. Elektro 57:llä kosketinsoittajalla kasvanut bändi katsoo tulevaisuuteen uusin ideoin ja uuden levy-yhtiön tukemana. Jo albumin nimi viittaa entistä elektronisempaan ilmaisuun.

Arvio

SUBURBAN TRIBE
Elektro 57
Spinefarm

Sub-Urban Tribe teki aiemmin tänä vuonna ilmestyneellä Prime Time Collectionilla tilit selväksi menneisyytensä kanssa. Elektro 57:llä kosketinsoittajalla kasvanut bändi katsoo tulevaisuuteen uusin ideoin ja uuden levy-yhtiön tukemana. Jo albumin nimi viittaa entistä elektronisempaan ilmaisuun. Visuaalisesti Sub-Urban Tribe on omaksunut Marilyn Mansonin rakastaman kalmalookin, josta avausraita Disappear In Youn rivi ”See the void in your eyes” kertoo kaiken olennaisen.
Hiili Hiilesmaa on tuottanut Elektro 57:lle komean, entistä industriaalisemman soundin, jonka tukipilarina on yhä yhtyeen murskaava kitarointi. Sub-Urban Triben biisit eivät ole vieläkään mitään instantteja hittejä, vaan vääjäämättömästi kasvavia ja kehittyviä sävellyksiä, jotka edelleen nettoaisivat värikkäämmästä laulusolistista. Sisterin heavyteknofunk toimii paremmin kuin etukäteen uskoisi ja Snowfallin introssa syntsa huutaa hymyilyttävän vanhanaikaisesti. Masquerade on Sub-Urban Triben metalgrungepoppinen naamio.
Elektro 57 on juuri niin haastavaa aivosalaattia kuin sopii odottaa albumilta, jonka kansi tuo mieleen Emerson, Lake & Palmerin Brain Salad Surgeryn.

Lisää luettavaa