TOPI SAHA: Verta ja lihaa

TOPI SAHA
Verta ja lihaa
Eino Records

Vakavamielisen Topi Sahan levytysura alkaa poikkeuksellisen komeasti. Toteava mutta runollinen Valmista kamaa -kappale pohtii tapaamista, jonka merkitys ei tunnu nuorelle miehelle täysin selvinneen. Kun lauluntekijä osaa kertoa tarinan näin kauniisti, se pysäyttää niille sijoille.

Seuraavaksi kuultavalla Ahabilla trubaduurin avuksi tulevat rummut ja basso. Soitto kulkee luontevasti, mutta valkoinen valas on vertauskuvana aika kulunut eikä kappale tunnu muutenkaan levyn henkilökohtaisimpiin kuuluvilta. Topi Sahan yksinkertaisten, tai puhtaiden, tekstien vahvuus on kuitenkin siinä, että ne vaikuttavat itse koetuilta.

Haikean Hämeentie 61 -laulun nimi saattaa viitata Bob Dylaniin, mutta paljaimmin Topi Sahan vaikutteet tulevat pintaan, kun hän puhaltaa huuliharppua. Silloin on kyse Bruce Springsteenin Nebraska-levyn intiimistä karheudesta. Kulkijapojan huolettomassa kulussa on puolestaan paljon samaa kuin J. Karjalaisen poplauluissa, ja sen tekstissä albumin hienoin kiteytys: ”Kulkijan taivas on sininen/vaikka muille ois taivas harmaa.”

Topi Sahan pelkistetyssä folktyylissä ei ole mitään erityisen uutta tai omaa, mutta silti monet hänen lauluistaan vangitsevat. Jos ihmiset saisivat niitä kuultavakseen, ja kuuntelisivat musiikkia yhtään tarkkaavaisemmin, niissä  saattaisi olla ainesta suureenkin suosioon.