Topi Sahan kolmannen albumin kappaleet vilisevät vahvoja mielikuvia. Singlenä julkaistussa Nebraskassa lauletaan uutisesta, jossa maalattiin mies bensiinillä ja laitettiin palamaan. Palamaan-kappaleessa laitetaan talo palamaan ja kertoja vaikuttaa lähes demoniselta. Isä, minä ja Musta -laulun rivi ”Minun isäni on iso ja vahva / Minun isäni on iso ja vahva / Isän pistoolissa on visakoivukahva” hätkähdyttää kuuntelukerta toisensa jälkeen.
Nykyaika pysäyttää. Verrattuna Sahan edellisiin albumeihin se kirjaimellisesti pysäyttää ja pakottaa kuuntelemaan itseään.
Levy soi edeltäjiään rikkaammin ja kuulaammin. Saha on ottanut askeleen urbaanimpaan ja akustisvoittoisuudesta huolimatta nykyaikaisempaan äänimaailmaan: kappaleiden sovituksissa on nähty selkeästi vaivaa.
Paskainen sydän soi kuin hatunnostona Elbow’n Lippy Kids -hienoudelle. Johnny Cashin haamu leijailee country-vaikutteisimmissa kappaleissa vahvasti ja kotimaisista nimistä tulee ajoittain mieleen toinen laulaja-lauluntekijä, Matti Johannes Koivu.
Nykyaika pysäyttää, mutta se ei ole täydellinen levy. Muutama loppupuoliskon kappale tuntuu lievältä tyhjäkäynniltä. Mutta Nebraska-laulun sanoman mukaisesti, albumi on lohtua hartioille kertyneiden taakkojen ja karun arjen keskellä.
