VAN DER GRAAF GENERATOR: The Box

VAN DER GRAAF GENERATOR
The Box
Virgin

Synkkyys on vaikea tyylivalinta, oli kyseessä sitten kirjallisuus, elokuva tai musiikki. Jos paatosta osuu teokseen hippunen liikaa, lopputulos on äkkiä koominen ja ajan hammas paljastaa nopeasti sen surkuhupaisat piirteet. Jos mustanpuhuvalta kankaalta ei löydy tarpeeksi sielua, taiteilija uhkaa upota sarkasmin suohon hekottelemaan omalle nokkeluudelleen. Kaikkien vuosien jälkeenkin Van der Graaf Generatorin musiikki onnistuu kiertämään nämä satimet enimmäkseen turvallisen välimatkan päästä, mikä on saavutus sinänsä. Peter Hammill laulaa oikeasti kivuliaista aiheista. Epävarmuus, julmuus, yksinäisyys ja henkinen ahdinko tuodaan VdGG:n levyillä julki romantisoimatta tai ivaamatta. Tarkoin harkituista sanoituksista huolimatta vasta bändin soitanto saa musiikin todella elämään ja takertumaan niskavilloihin, mikä ilmenee erinomaisesti Hammillin soololevyltä peräisin olevan Black Roomin livetulkinnasta. David Jacksonin fonien, Hugh Bantonin urkujen ja Guy Evansin rumpujen synnyttämä vuoroin vellova, vuoroin viiltävä kurimus alleviivaa kappaleiden kitkeriä teemoja siinä kuin laulajan tuomiontäyteinen äänikin.
Neljän cd:n The Box esittelee Englannin proge-scenen pelottavimman lipunkantajan uraa kronologisessa järjestyksessä, tuoreina ja terävinä miksauksina. Studiotarjonnan kärkipäähän sijoittuvat jakomielinen A Plague Of Lighthouse Keepers sekä Godbluff -aikakauden Arrow ja Sleepwalkers. Tunkkaisista soundeista huolimatta 70-luvun keikkaharvinaisuudet, kuten Scorched Earth tuikkivat neuloja kuulijan kynsien alle. Singlen b-puoli W vie yksilön vieraantumisen kolkkoon ääripisteeseensä. Näissä juhlissa ei pahemmin naureskella.