The Haçienda -klubin kulta-aikaa vietettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, acidhousen ja Madchesterin myötä. Silloin niin Noel Gallagher kuin tuhannet muutkin nauttivat Factory Recordsin vuonna 1982 avaaman yökerhon hedonistisesta huumasta.
Monien Factorylle levyttäneiden bändien tausta oli punkissa tai postpunkissa. Seuraavaksi jo kerran ennakkoluulottomuutensa osoittaneet tekijät halusivat kokeilla jotain aivan muuta. Ehkä juuri heidän taustastaan kumpuaa Fac. Dance -kokoelmalla kuultavan musiikin outo intensiivisyys. Vaikka keinot ja ulkoasu olivat uusia, menneisyys kulki mukana.
Factory julkaisi esteettiseltä perustaltaan tanssimusiikiksi luokiteltavia levyjä lähes alusta asti. Erityinen sykäys oli A Certain Ration ja New Orderin äänitysmatka New Yorkiin syksyllä 1980. Kun yhtyeet saapuivat takaisin Manchesteriin, etenkään New Orderin laulaja-kitaristi Bernard Sumner ei meinannut pysyä nahoissaan kuvaillessaan Ison Omenan hikeä tihkuvia diskoja.
Bernard Sumnerin ohella keskeisiä hahmoja tämän musiikin muotoutumisessa olivat The Haçiendan dj:t Hewan Clarke ja Mike Pickering sekä A Certain Ration rumpali Donald Johnson. Barney ja DoJo olivat 1980-luvulla mukana tuottamassa monien Factory Recordsin artistien musiikkia, esimerkiksi Section 25:ta ja Quando Quangoa. Myös Marcel Kingin komean Reach For Loven tekijätiedoista löytyy heidän nimensä.
Muutaman miehen intoilun seurauksena englantilaisen tehdaskaupungin ja Manhattanin välille muodostui suora yhteys. Useat tämän kokoelman remiksauksista ovat amerikkalaisten tekemiä ja New Yorkin tanssilattioille räätälöityjä. Kulmia ovat pyöristäneet ja aikaa venyttäneet muun muassa Arthur Baker, Jellybean Benitez ja Mark Kamins.
Mainitaan lopuksi Fac. Dance -tuplan suora yhteys Manchesterin parhaaseen bändiin. The Smiths -kitaristi Johnny Marrin funky soitto värittää Quando Quangon Atom Rockia.