THE VELVET UNDERGROUND & NICO: The Velvet Underground & Nico – 45th Anniversary Super Deluxe Edition

THE VELVET UNDERGROUND & NICO
The Velvet Underground & Nico – 45th Anniversary Super Deluxe Edition
Polydor

The Velvet Undergroundin keväällä 1966 äänitetyn ja maaliskuussa 1967 ilmestyneen ensialbumin yhteydessä on naurettavaa puhua ajankuvasta. Levy ei heijastele ympäröivää maailmaa juuri lainkaan. Se syntyi Andy Warholin puhaltamassa dekadentissa kuplassa, joka leijui korkealla porvariston päiden yläpuolella mutta jossa monet kärsivät kuin katuojassa.

Andy Warholin tuen ansiosta Lou Reedillä, John Calella, Sterling Morrisonilla ja Maureen Tuckerilla oli vapaus tehdä, mitä he tahtoivat. Musiikillisesti The Velvet Undergroundin psykedeelinen garagerock ei murtanut muureja, mutta laulujen aihemaailma ja etenkin teemojen käsittelutapa oli uusi. Lou Reed piti William S. Burroughsin, Hubert Selby, Jr:n ja Raymond Chandlerin kirjoista ja sitä kautta tulivat mukaan poikkeuksellisen vaaralliset tekstiaiheet: huumeet, prostituutio ja  seksuaaliset poikkeavuudet.

Suuri osa tämän kuuden cd:n kansion materiaalista on paneutuneille faneille tuttua. Juhlajulkaisun kirsikkana toimii neljäs levy, jolla on huhtikuussa 1966 äänitetty yhdeksän biisin asetaattilevy ja hieman aiempi kuuden biisin treeninauha, jonka kiinnostavimmat – siis historiallisesti ”merkittävimmät” – raidat ovat albumilta pudonnut, mutta valmiiksi sovitettu Miss Joanie Lee sekä There She Goes Again -otto, jossa laulajana kokeillaan Nicoa.

Scepter-studiossa nauhoitetun asetaatin tarina on ällistyttävä. Keräilijä löysi sen vuonna 2002 newyorkilaiselta katukirppikseltä ja maksoi 75 senttiä. Myöhemmin hän myi sen eBayssa yli 25 000 dollarilla. Kyseisen näytelevyn avulla The Velvet Underground yritti saada sopimuksen Columbian kanssa, mutta heidät lähetettiin takaisin kadulle. Levyn versiot yhdeksästä ”banaanilevyn” biisistä ovat hyvin samanlaisia kuin lopulta julkaistut.

Ylelliseen kansioon kuuluvat myös albumin uudet mono- ja stereomasteroinnit sekä Nicon syksyllä 1967 ilmestynyt kolea folklevy Chelsea Girl, jonka lauluista puolet ovat The Velvet Underground -lähtöisiä ja jolla yhtyeen miehet soittavat. Kaksi viimeistä levyä täyttyy marraskuussa 1966 äänitetystä konsertista, jonka aluksi ja lopuksi nelikko jamittelee puoli tuntia. Kovakantinen kirja on esineenä kaunis ja 1960-luvun rockiin kaivautuneen Richie Unterbergerin kirjoittama historiikki niin syvä, että sitä lukiessa alkavat plasmakuviot pyöriä pään sisällä.

Vaikka tämä taitaa olla hienoin yhden rockalbumin tiimoilta koskaan tehty kokonaisesitys, en suosittele vastaavan väsäämistä kovin monesta levystä. Useimmissa tapauksissa sellaiset tuntuisivat nahkeassa merkityksettömyydessään naurettavilta.