W.A.S.P.: Unholy Terror

Tuskinpa kuuluu hirveästi soraääniä, jos väitetään W.A.S.P.:in nähneen parhaat päivänsä heti uransa alussa viisitoista vuotta sitten. Hyviä biisejä on putoillut silloin tällöin, mutta kokonaisten levyjen kasaaminen on tuottanut vaikeuksia. Unholy Terror merkitsee ainakin tilapäistä piristymistä bändille, joka ehti kokeilla erilaisia tyylejä gootimmasta ilmaisusta koneellisempaan pelkorytmittelyyn.
Kerrassaan herkullinen avausbiisi Let It Roar asettaa toiveet korkealle kirveellä veistettyjen kitarasoundien ja kissmäisten kuvioiden jauhaessa himokkaammin kuin kokonaiset W.A.S.P.-levyt vuosiin. Kolme ensimmäistä biisiä laukkaavat samalla linjalla, jolle W.A.S.P. palasi Helldoradollaan: suorempien rock-huudatusten pariin kahden ensimmäisen levyn malliin. Laulu on pullollaan Blackien tuttuja venytyksiä ja tuplauksia. Levyn pääteos on kuitenkin yhteennivottu biisipari Unholy Terror ja Charisma. Niiden kohdalle sanaliuskaan on painettu, kunkin rivin viereen, historian henkilöiden nimet, joiden suuhun sanat Blackien mielestä käyvät. Liikkeelle lähdetään paratiisin käärmeestä ja päädytään Nostradamuksen, Lennonin, Marxin, Napoleonin ja muiden kautta Saatanaan. Blackie korostaakin, että Unholy Terror tuo esiin ahtaan uskonnollisen kasvatuksen, jonka hän ja Chris Holmes saivat lapsina kokea.
Levyn loppupuolella alkaa tapahtua omituisia asioita. Instrumentaali Euphoria imeytyy kaikkine huuruineen ja napsahduksineen lähelle Black Sabbathin Planet Caravania. Raven Heart puolestaan alkaa kuin Alice Cooperin School's Outin riffillä. Kisshän sai taannoin Cooperin niskaansa I'm Eighteenin versioimisesta ja joutui maksamaan äijän hiljaiseksi. Riittävätkö Blackien dollarit? Kun vielä Evermoren melodiat ovat velkaa Nazarethin tunnetuksi tekemälle Love Hurtsille, ei voi kuin pyöritellä päätään.
Tästä syystä Unholy Terror jää hivenen sekavaksi ja linjatottomaksi julkaisuksi. Siitäkin huolimatta Let It Roar ja Loco-Motive Man kavereineen tuputtavat innostavinta W.A.S.P.:ia sitten 80-luvun. Vieläkö W.A.S.P. näkee kunnon renessanssikauden?