Osio: Ääntä

Kingston Wallin mestariteos pistettiin tyystin uuteen uskoon – Petri Walli olisi varmaan ilahtunut uudesta näkemyksestä

Kingston Wallin uljas albumitrilogia päättyy komeimmalla mahdollisella tavalla 18-minuuttiseen The Real Thingiin. Parikymmentä minuuttia kestävän biisimöhkäleen kasassa pitäminen on kenelle tahansa vaativa urakka, mutta Petri Wallin lahjakkuus tulee tässäkin selväksi, sillä Kingston Wallin esitystä kuuntelisi mieluusti vaikka toiset 18 minuuttia lisää. Hämmästyttävää ajatella, etteivät rumpali Sami Kuoppamäki ja Jukka Jylli oikein meinanneet pysyä Petri Wallin ajatuksenjuoksun perässä kolmoslevyä tehdessään, ja silti lopputulos oli niinkin yhtenäinen kuin…

Ennakkokuuntelu: Pöllöt-yhtye tarjoaa levyllisen lauluja enkelitauluista, kuolemasta, tulitikkuleikeistä ja jatkoilla nuokkumisesta

Meistä ei tule koskaan äitejä, julistaa Pöllöt-yhtye heti toisen albuminsa alkajaisiksi. Öiset saalistajat eivät tällä kertaa huhuile pahaenteisesti, vaan lintuyhtyeen tyylilajiksi on valikoitunut hyväntuulinen, hivenen romuluinen indierock. Bändin jäsenistö vaikuttaa tai on vaikuttanut myös sellaisissa kokoonpanoissa kuin Jarse, Lau Nau, Rauhan Orkesteri, The New Tigers, Kiila, Tv-resistori, Barry Andrewsin disko, Goodnight Monsters ja Kauppilan puutarha, joten osaamista löytyy.