Etsi
Maukkaimpien biisiuutuuksien soittariamme kansoittavat jälleen törkeän tymäkät tekeleet.
"Genret menevät iloisesti toistensa lomitse, tyylipuhdasta folk-artistia tai yhtyettä on aika mahdotonta löytää."
"Teksti sai alkunsa kun luin René Magritten kirjeestä, jossa hän kertoi rakastuneensa niin syvästi, että on lopettanut maalaamisen", kertoo viikon vieraamme.
Kuopiolaislähtöinen orkesteri pokkasi jalometallia Vantaan Rockfesteillä.
"Minuus on epämääräinen, liukuva pala saippuaa, josta ei saa otetta", tuumii viikon vieras.
"Kappale, jonka on kuullut vain kerran voi vuosien jälkeen kantaa sisällään paljon enemmän informaatiota kuin kaksi vuotta joka päivä jaloissa olleet kengät."
Mukana luonnollisesti myös aimo pläjäys kotimaista osaamista.
"Joskus juuri siitä kaikkein satunnaisimmasta raaka-aineyhdistelmästä syntyy kakku, jota kaikki rakastavat kesä toisensa jälkeen."
"Orkesterimme ei perinteisesti ole esittänyt mitään erityisen iloisia ralleja", tuumaa vuodenaikatrilogian tuoreimmalla kappaleellaan käynnistänyt vieraamme.
Reginasta muistettava biisintekijä-tuottaja julkaisi viime viikolla Pykäri-nimisen albumin.
Artistivieraamme esittelee kappaleensa, jolla kuullaan "mörkönaurua".