Tool saapui viimein suoratoistopalveluihin – Tässä kattava soittolista yhtyeen keskeisimmistä kappaleista

Fanien ei tarvinnutkaan odottaa uutta Tool-albumia 10 000 päivää.

Toimittajamme tekee myös läpileikkauksen yhtyeen tuotantoon.

Tool julkaisee (näillä näkymin) 30. elokuuta uuden Fear Inoculum -albuminsa. Odottavan aika onkin ollut pitkä, sillä edellisestä levystä on kulunut jo 13 vuotta. Tulevan levynsä kunniaksi yhtye on myös pistänyt aiemman tuotantonsa suoratoistopalveluihin, mikä on sekin iso tapaus – bändi kun on yksi niistä viimeisistä rockjättiläisistä, joka on sitkeästi pysytellyt kaukana striimausalustoilta.

Mutta niin vain on Toolkin lopulta taipunut ja tosiaan tänään 2. elokuuta on suoratoistopalveluihin ilmaantunut muhkea paketti hienoa säveltaidetta: Toolin ensimmäinen ep-julkaisu Opiate sekä kaikki pitkäsoitot Undertow’sta Æniman ja Lateraluksen kautta 10,000 Daysiin. Tämä on tietenkin hieno ja odotettu asia sekä faneille että eritoten niille, jotka eivät vielä ole tämän maailman suurimpiin kulttibändeihin lukeutuvan yhtyeen teoksiin tutustuneet.

Jotta Toolin maailmaan sukeltaminen sujuisi helpommin, on toimittajamme Vesa Siltanen koonnut näppärän Spotify-soittolistan, joka esittelee kattavasti bändin keskeisimmät kappaleet koko uran varrelta. Soittolistan alta löydät myös tarkemman selonteon, jossa tehdään läpileikkaus yhtyeen tuotantoon sekä esitellään listalle valikoituja kappaleita hieman tarkemmin.

Otahan siis mukava asento ja lähde mukaan matkalle Toolin syövereihin!

Toolin tuotannon voisi jakaa karkeasti kahteen osaan: alkuaikojen grungevivahteiseen vaihtoehtometalliin sekä myöhempien aikojen taide-/progerockiin. Ensiksi mainittuun luetaan Opiate-ep (1992) ja debyyttipitkäsoitto Undertow (1993), jälkimmäiseen puolestaan Lateralus (2001) ja 10,000 Days (2006). Vuonna 1996 ilmestynyt Ænima putoaa johonkin siihen välimaastoon toimien siltana alkuaikojen rankemmasta rockista kohti tunnelmallisempaa ja maalailevampaa tyyliä.

Opiate poikkeaa hyvinkin paljon siitä tyylistä, josta yhtye on myöhempinä aikoinaan tullut tutuksi. Musiikki on suoraviivaista, angstista ja räkäistä, jopa metallisen heviä – vaikka nämä elementit eivät tyystin olekaan Toolista kadonneet, on siitä silti hyvin pitkä matka psykedeeliseen ja mystiseen progeiluun.

Avausraita Sweat esittelee Toolista sen puolen, joka on vahvana debyytti Undertow’lla ja vielä Ænimallakin. Ep:n nimikkokappale antaa puolestaan jo vihjeitä siitä, mihin suuntaan bändi on lopulta kehittymässä. Spotifyn Opiate-raita sisältää myös hämärän happotrippailupiilobiisin The Gaping Lotus Experience.

Esikoispitkäsoitto Undertow’lla raskaampi rymistely Helmetin ja Melvinsin tyyliin on vielä pääosassa, mutta mukaan on jo ujuttautunut kimurantteja riffejä, outoja tahtilajeja sekä pitkiä välisoittoja. Myös Maynard James Keenan alkaa väläytellä taitojaan ja skaalaa laulajana oikein kunnolla ja sanoituksissa on enemmän syvyyttä ja monimerkityksellisyyttä.

Avausraita Intolerance edustaa levyn suoraviivaisinta laitaa. Tarttuva Prison Sex ja varsinkin ahdistava Sober ovat bändin ensimmäisiä isoja hittejä, joiden synkkä tunnelma korostuu kitaristi Adam Jonesin tuottamissa nukkeanimaatiomusiikkivideoissa. Albumin pidempiin ralleihin lukeutuva Flood antaa taas enemmän tilaa hämyiselle atmosfäärille ja seikkailee jo rohkeammin laatikon ulkopuolelle.

Liekö basistin vaihtumisella ja bändin nykymuotoiseen kokoonpanoonsa muuttumisella jotain tekemistä asian kanssa, mutta seuraava levy Ænima oli tyylillisesti suuri harppaus eteenpäin ja kohti progressiivisempaa ja taiderockimpaa ilmaisua bändin uralla. Levy on paitsi monille faneille se parhain ja tärkein, myös Toolin läpimurto kohti suurempaa suosiota – pokkasihan bändi nimikkokappaleesta ensimmäisen Grammy-palkintonsakin.

Stinkfist, Forty Six & 2 sekä nimibiisi osoittavat hyvin, minne uudet tuulet bändiä puhaltavat. Soundi on hienostuneempaa, angsti ja ahdistuneisuus tulevat esiin muillakin tavoin kuin heviriffeillä ja karjumalla. Tunnelma on synkkä, mutta eri tavalla kuin edeltäjillään. Tekninen osaaminen ja taituruus tulevat myös enemmän esiin ja erityisesti uuden basistin Justin Chancellorin sekä rumpuvirtuoosi Danny Careyn muodostama rytmiryhmä saa leuat loksahtamaan lattiaan. Third Eye on taas Toolia progressiivisimmillaan, ainakin siihen astisella urallaan.

Tool on monien silmissä liiankin ryppyotsainen bändi ja sen fanit mielletään usein (ihan syystäkin) rasittavuuteen asti äärimmäisen tosissaan ja vakavasti yhtyeen tekemisiin suhtautuvina. Kappaleissa käsitellään paljon filosofiaa, hengellisyyttä ja uskontoja ja jotkut tulkitsevat niitä hyvinkin villisti ja vapaasti – sävelistä ja sanoista löydetään jos jonkinlaisia viittauksia milloin mittajärjestelmiin, lukujonoihin ja koodeihin kuin erinäisiin uskontoihin, salatieteisiin ja ties mihin salaliittoteorioihin.

Monesti kuitenkin unohtuu, miten paljon huumoria bändin musiikissa oikeasti onkaan. Tämä aspekti tulee selvimmin esiin juuri Ænima-levyllä ja se sisältääkin kaikkea häröä, jonka äärellä on moni raapinut päätään. Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat itsensä myymistä ja musiikin kaupallisuutta itseironisesti käsittelevä Hooker With A Penis sekä Die Eier Von Satan, jossa kerrotaan saksaksi resepti “Saatanan muniin” (johon ei muuten tule yhtään munia).

Vuonna 2001 julkaistu Lateralus oli sitten se levy, jolla Tool sinetöi paikkansa suurten yhtyeiden joukossa ja jossa monien mielestä kiteytyy bändin syvin olemus. Ambient-välisoitot toimivat siirtyminä biisistä toiseen ja tunnelmointi on nostettu pääasiaksi hevimätön sijaan. Taidetta isolla t:llä, joka tulisi mieluusti kuunnella kokonaisuutena alusta loppuun – joko alkuperäisessä tai vaihtoehtoisessa biisijärjestyksessä, joka perustuu Fibonaccin lukujonoon ja joka erään faniteorian mukaan paljastaa levyn “todellisen” viestin. Mainitsinko jo, miten Tool-fanit löytävät kaikenlaisia piilomerkityksiä bändin musiikista?

Vaikka levy kokonaisuus onkin, ansaitsee muutama raita erityismaininnan. Yksi näistä on luonnollisesti Schism, jota voisi pitää vahvimpana kandidaattina bändin Paranoidiksi, Enter Sandmaniksi tai Ace Of Spadeksi – jos Toolilla sellaista voi olla. Schism ja sitä seuraava Parabola (alkusoittona toimiva Parabol-raita mukaanluettuna) kuuluvat levyn huippuhetkiin, jotka kenties tiivistävät bändin parhaiten siihen ensimmäistä kertaa tutustuvalle. Tässä yhteydessä on pakko mainita myös biisien upeat musiikkivideot, jotka ovat lähes erottamaton osa niiden viehätystä.

Ticks & Leechesillä bändin musikantit pääsevät taas esittelemään taituruuttaan kunnolla ja Maynard rähisee kuin alkuaikojen levyillä konsanaan. Lateralus-kappale kääntää dynamiikan puolestaan ympäri ja tunnelmoi rauhallisesti kasvaen kohti kliimaksiaan. Yhdessä nämä kaikki edellä mainitut muodostavat levyn keskivaiheille vahvan jatkumon upeita kappaleita.

Lateraluksen jälkeen tulleella 10,000 Daysillä Tool jatkoi kahden edellisen levyn osoittamaan suuntaan, mutta työnsi ääripäitä yhä kauemmas. Joissain kappaleissa on enemmän suoraviivaisuutta ja koukkuja ja niitä on helppo lähestyä, toisaalta taas ambient-osuuksissa ja tunnelman maalaamisessakin ollaan menty entistä pidemmälle. Maynardin teksteissä on kryptisyyttä ja tulkinnanvaraa, mutta myös entistä enemmän henkilökohtaisuuksia ja suoraan laulajan omaan elämään liittyviä teemoja.

Tällä listalla levyn suoraviivaisempaa ja helpommin lähestyttävämpää laitaa edustavat Jambi (jossa on muuten tyylikäs talk box -soolo) ja The Pot, jolla Maynard esittelee äänestään kokonaan uusia sävyjä. Maalailevaa ja fiilistelevää puolta edustavat kaksiosaisen Wings For Marie/10,000 Days -kappaleparin jälkimmäinen osa sekä Right In Two.

Vaikka 10,000 Days ei saanutkaan yhtä haltioitunutta vastaanottoa kuin edeltäjänsä, oli sekin menestys ja innoitti lukuisia aloittelevia ja sittemmin menestykseen nousseita yhtyeitä, joista osa kopioi Toolin soundia enemmän, toiset vähemmän suoraan. Esimerkkeinä levyn innoituksesta voisi mainita esimerkiksi aussibändit Karnivool ja Caligula’s Horse, ranskalaisen Lizzardin, brittibändi Tesseractin sekä kotimaisen Wheelin.

Jäämme jännityksellä myös odottamaan, mitä aivan piakkoin julkaistava Fear Inoculum tuo tullessaan. Bändi on soittanut keikoillaan (todennäköisesti) levyltä löytyviä, Descending- ja Invincible-nimellä kulkevia kappaleita, joiden perusteella luvassa on entistäkin tunnelmallisempaa ja progeilevampaa Toolia ja pitkiä instrumentaaliosioita hieman Wings For Marien/10,000 Daysin tai Right In Twon tyyliin. Saa nähdä, miten yhtye onnistuu vastaamaan 13 vuoden aikana kasautuneisiin odotuksiin.