Faktaa ja fiktiota psykologisesti – Tarkkailuluokalla Suomen Zorro

Elliott Smith -diggari Petri Vähäsarjalle musiikki on väline yhteyksien luomiseksi.

Suomen Zorro. Kuva: Jyri Pitkänen

Paljon Suomen Zorron musiikista kertoo se ajatusleikki miten yhtyeen nimi on muodostunut. Mitä jos Zorro olisikin syntynyt antisankariksi Suomeen? Tähän hupailu sitten jääkin, sillä yhtye suhtautuu laulujensa henkilöihin empaattisesti. Petri Vähäsarjan kirjoittamat laulut eivät siis kerro oman elämänsä sisäisistä sankareista. Kohtalokkuus sylipainii debyyttialbumilla Muistan sinut Maria riipivän melankolian kanssa kouraisevan kauniisti.

”Olen löytänyt oman ilmaisuni ja tapani kirjoittaa.”

– On totta, että Suomen Zorroa ei olisi ilman tekemiäni biisejä, Vähäsarja vastaa kysymykseen kuinka tarkasti bändi toteuttaa juuri hänen omia visioitaan.­

– Olemme kuitenkin soittaneet jo kauan yhdessä ja olemme hyviä ystäviä muutenkin. Keskinäinen vuorovaikutuksemme on olennainen osa musiikkiamme sekä henkisesti että soitannollisesti. Kappaleet elävät ja kehittyvät usein ennalta arvaamattomiin suuntiin. Vaikka kuuntelemmekin osittain samantyyppistä musiikkia, soittajiemme taiteelliset näkemykset eivät ole täysin yhtenevät. Se on mielestäni hyvä asia, koska se tuo soittoomme jännitettä ja kontrastia. Olemme tulleet luoneeksi jotakin uutta ja omaa.

Suomen Zorro on perustettu 2008. Nyt ilmestyy ensimmäinen albumi. Kuinka best of Muistan sinut Maria on tähänastisesta tuotannosta?

­ – On vähän huvittavaa, että mukana on esimerkiksi ensimmäinen kappale, jota koskaan soitimme. Emme kuitenkaan halunneet jättää sitä pois, koska emme ole vieläkään kyllästyneet siihen. Olisihan se tyylikästä julkaista debyyttinä best of ­-albumi, mutta ei se ihan niin mennyt. Mukana on jokunen biisi vuosien takaa, mutta suurin osa levyn materiaalista on tuoretta. Uusimmat laulut Anniinan ja Kuun tein juuri ennen levyn äänityksiä. Olemme tehneet vuosien varrella varmaan sata biisiä, joten aika runsaasti materiaalia on ties missä pöytälaatikoissa ja bändin jäsenten tietokoneiden tuhoutuneilla kovalevyillä.

Muistan sinut Maria tuo monesti mieleen introvertin amerikkalais­indien. Tekstit kuitenkin ovat suomeksi ja Vähäsarjan tulkinnassa on suomalaiskansallista laulelmallista pehmeyttä. Lauluntekijä pohtii vaikutteidensa kautta mistä yhdistelmä on peräisin.

”Elliott Smith on kaikkien aikojen paras lauluntekijä, eikä hänen vertaistaan tule enää koskaan olemaan.”

– Tähän olisi coolia sanoa, että en ota vaikutteita, enkä muuten otakaan, koska olen löytänyt oman ilmaisuni ja tapani kirjoittaa. Ja näin on myös bändin yhteissoiton suhteen. On ristiriitaista, että kuuntelen pääasiassa englanninkielistä musiikkia, vaikka suomen kieli on minulle kaikki kaikessa. Suomalaisista artisteista rakastan esimerkiksi Ville Leinosta, joka on täynnä yllätyksiä, herkkyyttä ja hivenen koomista ”vaaran tunnetta”.

– Arvostan suuresti myös muutamia gospel­skeneen kategorisoituneita artisteja kuten Jaakko Löyttyä, joka on vetänyt täysin tinkimätöntä linjaa aina 70­-luvun Jeesus-hippiajoistaan asti. Pakko kai tunnustaa myös Conor Oberst ja hänen bändinsä. Hänen musiikkinsa menee ihmisen läpi ja muuttaa maailmaa. Meinasin pyörtyä Bright Eyesin keikalla vuonna 2007. Elliott Smith on kaikkien aikojen paras lauluntekijä, eikä hänen vertaistaan tule enää koskaan olemaan. Bonnie ”Prince” Billy on aikamme suurimpia visionäärejä. Grandaddyn vaikutteita voi ehkä kuulla kappaleessamme 13.

Vähäsarjan kirjoittamat kappaleet kuulostavat periaatteessa yksinkertaisilta tarinoilta, mutta ikään kuin niissä olisi joku laajempi filosofinen pohjavire elämästä yleensä.

­ – Kirjoitan hyvin intuitiivisesti. Yleensä minulle selviää vasta kappaleen valmistuttua, mistä siinä on kyse. Sekoitan faktaa ja fiktiota, mutta en todellakaan ole mikään ”havaintojen tekijä”. Voisi sanoa että olen aika psykologisesti orientoitunut kirjoittaja. Käytän symboliikkaa, koska se on rikkaampaa kuin suora ilmaisu. Musiikki on minulle ainoa väylä ilmaista tiettyjä tunteita, ja ehkä hakea epätoivoisestikin yhteyttä muiden ihmisten kanssa.

– On hyvin ihmeellistä, mistä laulut tulevat, eikä minulla ole siitä yleensä mitään hajua. Sekin on outoa, että laulun valmistuttua tiedän välittömästi, onko se merkittävä. Se, miksi se on merkittävä, on sen sijaan usein epäselvää. Esimerkiksi Kuusi syliä ­kappale on minulle hyvin tärkeä, ja siinä on monia kerroksia. Se syntyi noin kymmenessä minuutissa ja kasvoi bändin käsittelyssä aika eeppiseksi tykittelyksi. Se on levyn vanhimpia kappaleita, ja alunperin se oli parisuhdelaulu. Vasta hiljatttain ymmärsin sen todellisen merkityksen. Se on nimittäin myös uskonnollinen laulu.

”Olemme tehneet monta vuotta aikamoista indiesuhinaa ja ­kolinaa, mutta albumille päätyi myös jotenkin aikuisempaa, helposti lähestyttävää matskua”, Vähäsarja kuvaili aiemmin Soundin nettisivujen jutussa tulevaa levyä. Onko yhtye siis debyyttialbumillaan kasvanut aikuiseksi?

­ – Olemme kieltämättä aikuistuneet siinä mielessä, että olemme saaneet lisää kärsivällisyyttä viipyä biisiemme äärellä ja nauttia niistä. Erityisesti livetilanteissa. Myös oma itsevarmuuteni esiintyjänä on kasvanut aika merkittävästi. Kun aloittelimme, olin koko keikkapäivän ihan paskana ja vedin lavalla melkein Baddingina,­ en nyt selin sentään kuitenkaan. Nyt esiintyminen tuntuu hyvältä, vaikka olenkin hermoheikko romahtelija. Tiedän, että minulla on sanottavaa, ja että ihmiset kuuntelevat minua jos olen rehellinen. Olen saanut terveellistä aggressiivisuutta ja hälläväliä­meininkiä. En sitten tiedä onko se aikuisuutta, mutta naiivi angstisuus on meiltä kaikilta vähentynyt.

Teksti: Antti Luukkanen

Suomen Zorro Facebookissa.

Petri Vähäsarjan haastattelun lyhyempi versio julkaistu alun perin Soundissa 6/2016