Tarkkailuluokka | Teresa Banks: Monikansalliset skeittipunkkarit maailmanvalloituksella

"Minulla meni lapsuus peiton alla itkien Twin Peaksin takia. Silti sitä piti katsoa. Kyllä muutkin ovat nyt sitä vilkuilleet ja terapiakulut kuulemma through the roof."
29.9.2019 21:30

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Helsingistä ponnistava suomalais-espanjalais-italialainen Teresa Banks sai alkunsa joulukuussa 2016 Millencolinin keikan jälkitunnelmissa. Aiemmin neljän vuoden ajan Lifeline Lost -yhtyeessä yhdessä soittaneet kitaristit Mika ja Alvaro tapasivat tuolloin basisti Jussin, joka ehdotti näille uuden yhtyeen perustamista.

Jussin kautta mukaan löydettiin rumpali Juha ja laulajaksi kokoonpanoon saatiin aiemmin Italiassa Scarecrows Riot -nimisessä bändissä laulanut Riky, jonka kanssa Alvaro oli löytänyt yhteisen sävelen kotibileissä. Skeittipunkin nimeen vannova monikansallinen yhtye oli näin syntynyt.

Mitkä artistit tai asiat ovat inspiroineet Teresa Banksin soundia?

– Tulemme kaikki samanlaisista taustoista, mutta samaan aikaan meillä on hieman erilaisia vaikutteita ja uskon, että se näkyy tavassa jolla teemme musiikkia. Uskon, että on luonnollista, että jotkin elementit bändeistä joista pidämme vaikuttavat meidän soundiimme. Omat suurimmat vaikutteeni tulevat Strike AnywhereltäA Wilhelm ScreamiltäNOFX:ltä sekä Bad Religionilta, laulaja Riky kertoo.

– Kaikenlaiset hyvät tyypit inspiroi. Oululainen Kuritus on esimerkiksi hieno bändi, jossa on hienoja ihmisiä, kitaristi Mika hehkuttaa kaveribändiä.

Nimenne on napattu Twin Peaksin prologielokuvasta Fire Walk With Me, mutta miksi juuri Teresa Banks? Onko bändin keskuudessa fanitettu kovasti 1990-luvun kulttisarjaa?

– Teresa Banks on niin surullinen ja jollain tavalla unohdettu hahmo; 17-vuotias orpotyttö, joka ajautuu huumeisiin ja prostituutioon. Lopulta päätyy joutuu murhatuksi, kukaan ei jää kaipaamaan. Laura Palmer oli taas ”all American sweetheart”, jonka kuolema kosketti kaikkia, vaikka olikin oikeasti aika pahismimmi, Mika kertoo ja jatkaa:

– Kyllä Teresa vähintäänkin oman bändin ansaitsee. Nimi on myös visuaalisesti hieno. Minulla meni lapsuus peiton alla itkien Twin Peaksin takia. Silti sitä piti katsoa. Kyllä muutkin ovat nyt sitä vilkuilleet ja terapiakulut kuulemma through the roof.

”Parin vuoden aikana on kertyny jonkun verran kontakteja ja tullut kutsuja, että nukkumapaikat keittiön lattialta lyötyy jos tullaan keikalle!”

Millainen Teresa Banks on keikoilla? Mikä on mieleenpainuneinta mitä teille on sanottu keikan jälkeen?

– Mieleenpainuvista sanomisista ei ehkä niin muisteta, mutta mieleenpainuvin keikka oli ehdottomasti, kun Pekka One Hidden Framesta kysyi meitä soittamaan OHF:n ja ruotsalaisen Adhesiven kanssa Lepakkomieheen. Se, että päästiin vetämään keikka loppuunmyydylle Lepikselle bändin alkutaipaleella auttoi meitä tosi isosti. Tultiin skenen tietoisuuteen kertaheitolla ja ollaan siitä Pekalle ikuisesti kiitollisia, basisti Jussi kiittelee.

– Vain muutama viikko sitten HKI Skepu Festillä – mahtava tapahtuma muuten – pari yleisön edustajaa tulivat luokseni keikan jälkeen ja sanoivat minulle, että ”tykkään todella paljon teistä, koska kuulostatte todella erilaiselta”. Sellaista on todella mukava kuulla ja se motivoi minua jatkamaan sitä mitä teemme, Riky hehkuttaa.

Mitä on luvassa tulevaisuudessa?

– Meille on kertynyt taas nipullinen uusia biisejä puolivalmiiksi, joten yritetään viimeistellä ne talven aikana muutamien keikkojen ohessa. Ja josko mentäisiin ihan oikeaan studioon nauhoittamaan kappaleet, nythän ollaan väsätty ihan DIY-hengessä hengessä treeniksellä kaikki julkaisut. Katotaan tulisiko siitä sitten uusi EP vai ihan täyspitkä, mikä tahansa tuleekin, olisi hienoa olisi tehdä niistä viimein vinyylipainos, Jussi pohdiskelee.

Bändin jäsenet ovat ahkeria skenetekijöitä myös ulkomusiikillisissa asioissa. Basisti Jussi pyörittää bändin ohessa Fast Decade Records -levy-yhtiötä ja kitaristi Alvarolla on s.Kärt-niminen keikka-, haastattelu- ja musiikkivideoita julkaiseva Youtube-kanava.

– Hyväntekeväisyyshommat jatkunee myös. Ollaan kerätty pätäkkää aiemmin Save The Rhino -järjestölle t-paitojen avulla ja kerätään edelleen. Vähäosaisia kyllä löytyy. Soundin lukijat vois muuten kans lahjoittaa jollekin hyvälle kohteelle, kitaristi Mika lähettää terveisinä.

Teresa Banks nähdään syksyllä myös lahden eteläpuolella Virossa. Onko ulkomaiden valloitus suunnitelmissa laajemmassakin skaalassa lähivuosina?

– 2018 käytiin Tanskassa parilla keikalla ja elokuussa 2019 Briteissä pienellä kiertueella. Ollaan laitettu hakemuksia Keski-Euroopan punkfestareille ja perustamisesta lähtien on ollut toiveena, että jos päästäisiin soittamaan ulkomaalaisjäsenten kotimaissa Espanjassa ja Italiassa. Parin vuoden aikana on kertyny jonkun verran kontakteja ja tullut kutsuja, että nukkumapaikat keittiön lattialta lyötyy jos tullaan keikalle! Jussi fiilistelee.

Teresa Banks on:
Riky – vokaalit
Mika – kitara
Alvaro – kitara
Jussi – basso
Juha – rummut

Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa:

Lisää luettavaa