Maailma on jo asennoitunut siihen, että koronapandemia on voitettu ja poikkeustilasta on siirrytty eteenpäin. Bändit kiertävät taas maailmaa entiseen malliin, ja kun pitkän hiljaiselon myötä on livemusiikille syntynyt valtavasti kysyntää, kaiken pitäisi olla hyvin. Vai onko?
Musiikkimediassa on alkanut vilahdella tasaisin väliajoin uutisia, miten bändit joutuvat perumaan kokonaisia kiertueita epämääräisten ”logististen syiden” vuoksi. Viimeisimmäksi Anthrax perui koko Manner-Eurooppaan buukatun syyskiertueensa ja kaksi Suomen-keikkaa siinä samalla. Moonspell ja kotimainen Swallow the Sun joutuivat perumaan Pohjois-Amerikan-kiertueensa samasta syystä. Primus ilmoitti kesäkuussa peruvansa Euroopan-kiertueen logistiikkaongelmiin vedoten, ja Architects teki saman päätöksen elokuussa jenkkikiertueensa osalta.
”Logistiset syyt” kuulostavat ympäripyöreydessään epäilyttäviltä, ja sosiaalisen median kommentoijat esittävätkin mielellään epäilyjä siitä, että rundien peruuntumisen taustalla olisi todellisuudessa huono lipunmyynti. Tällainen tulkinta ei kuitenkaan ole reilu, sillä monet kiertueiden järjestelyihin kuuluvat pakolliset kustannukset ovat todella nousseet.
Insomniumista ja Omnium Gatherumista tuttu Markus Vanhala tietää kiertueiden järjestämisestä yhtä sun toista. Mies on järjestänyt bändeilleen kunnioitettavan pitkiä rundeja niin Euroopassa kuin Atlantin tuolla puolen, ja tällä hetkellä työn alla on Omnium Gatherumin kiertue italialaisen Fleshgod Apocalypsen kanssa. Ja kuinka ollakaan, logistiset ongelmat aiheuttavat myös Vanhalalle runsaasti päänvaivaa.
”Ennen pandemiaa kiertuebussi maksoi Euroopassa sellaiset 1000–1500 euroa per päivä. Pandemian jälkeen hinta olikin 2300 euroa”, Vanhala kertoo.
”Sitten bussiyhtiö ilmoitti tarkastavansa hintaa vielä uudelleen kohonneiden dieselin hintojen takia. Hinta olikin yhtäkkiä 3947 euroa per päivä. Siitäpä repimään…”
Kun ei mikään mene kohtuudella
Mönkään mennyttä jenkkikiertuettaan harmitteleva Swallow the Sunin Mikko Kotamäki kertoo omista kokemuksistaan sähköpostitse. Swallow the Sunin, Moonspellin ja Witherfallin oli määrä kiertää Pohjois-Amerikkaa 23 keikan verran elo–syyskuussa.
”Kiertue lyötiin lukkoon alkukeväästä, ja jo silloin ilmeni ettei ole vapaana yhtään sen kokoista bussia, joka oltaisi voitu jakaa Moonspellin kanssa. Ei olisi ollut tilaa kaikille”, Kotamäki kertoo.
Seuraavaksi otettiin yhteyttä firmaan, joka vuokraa kiertuekäyttöön sopivia matkailuautoja. Swallow the Sun on käyttänyt näitä kolmella rundilla aiemminkin, ja tälläkin kertaa ne näyttivät aluksi pelastavan tilanteen.
”Varattiin sitten sellaiset, ja kaikki oli kunnossa. Sitten noin kuukausi ennen rundin alkua tuli mailia keikkamyyjältä, että tämä firma oli yhtäkkiä palauttanut varausmaksun ja perunut varauksen, koska olivat ylibuukanneet. Aivan viimeiseen asti yritettiin löytää sen jälkeen bussia ja odoteltiin, tulisiko jollekin firmalle peruutuksia, mutta onni ei ollut taaskaan meidän puolella”, Kotamäki kirjoittaa.
”Kaksi viikkoa ennen rundia oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei tästä tällä kertaa tule mitään. Ja ajatella, että sen kokoisessa maassa voi käydä näin. Aika uskomatonta. Mutta siellä on aivan järkyttävä määrä kiertueita pyörimässä tällä hetkellä. Ja kukapa tietää, kuinka moni firma siellä meni nurin kahdessa vuodessa.”
Miten tähän tilanteeseen on sitten päädytty? Kaiken takana piilee ennen kaikkea koronapandemia, joka karkoitti monia alan ammattilaisia muihin töihin. Yhtiöitä on kaatunut, keikkapaikkoja samoin, ja kun nyt yritetään pikimmiten palata normaaliin, kilpailu on kovempaa kuin koskaan.
”Puhumattakaan tähän päälle vielä alkuvuodesta alkaaneesta inflaatiosta. Tehtiin esimerkiksi tuossa viime huhtikuussa Primordialin kanssa lyhyt 16 keikan eurorundi. Sillon just oli ympäri Eurooppaa noussut bensan ja dieselin hinta huippuunsa. Noin euron per litra”, Kotamäki sanoo.
”Bussihan imaisee noin 18 litraa satasella. Kun kilometrejä kertyi tuossa parissa viikossa noin 14000, niin siitä voi jokainen helposti laskea, kuinka paljon kulut nousivat tuosta noin vain kuukaudessa. Kustannukset nousivat, keikkaliksat eivät.”
Samat ongelmat koskevat kaikkia artisteja, mutta suuremmat artistit ovat suotuisammassa asemassa kuin pienet ja keskikastin bändit. Isommilla nimillä on enemmän pelivaraa lippujen hintojen kanssa, ja mikäli taustaorganisaatiossa pyörii enemmän rahaa, aukeaa artistille enemmän vaihtoehtoja.
Kotamäki ei ole erityisen toiveikas asioiden selviämisen suhteen. Kun death-doom-yhtyeen laulajalta kysyy, miten ongelmat voisivat ratketa, vastaus on asiaankuuluvalla tavalla tuomiopäivää syleilevä.
”Varmaan se on se kolmas maailmansota, joka tuon inflaation lopulta taittaa. Ei tällä ihmiskunnalla juuri toivoa ole. Sen verran älyvapaata toimintaa tarjonneet viime vuodet”, Kotamäki kirjoittaa ja jatkaa hivenen maanläheisemmin:
”Siihen vaaditaan paljon, että musahommat palaisivat joskus sellaisiksi kuin ne vielä muutama vuosi sitten olivat. Musiikki-ja kulttuurialalle pitäis palauttaa luottamus. Vanhoja työntekijöitä pitäisi saada takaisin tai uusia tilalle. Mutta se ei ihan hetkessä taida unohtua, että tämä ryhmä jätettiin täysin itsekseen kuseen kahdeksi vuodeksi. Miksi tämä ei voisi siis toistua tulevaisuudessa uudestaan? Kyllä sen leivän saa pöytään varmemmin jostain muualta. Ei voi kyllä alan taakseen jättäneitä syyllistää pätkääkään.”