Lapinlahden Linnut tekee historiaa – Jäähyväiskonserttien sarja paisuu entisestään

27.5.2025 09:15

Lapinlahden Linnut nousee loppuvuodesta viimeistä kertaa yhdessä lavalle. Kysyntä alkuperäiselle jäähyväiskonsertille Helsingin Kulttuuritalolla 8.11. oli niin suurta, että lisäkonsertteja julkistettiin ensin yksi (7.11.), sitten toinen (6.11.).

Kysyntää on kuitenkin riittänyt edelleen niin paljon, että yhtye on nyt julkistanut kolmannen Piuhat irti -lisäkonsertin keskiviikolle 5. marraskuuta. Orkesteri tekee näin historiaa esiintymällä neljänä iltana peräkkäin Kulttuuritalolla samaa konserttikokonaisuutta esittäen. Neljännen konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 28.5. kello 9.

”On ollut sydäntälämmittävää nähdä, miten vahvasti yleisö haluaa vielä kerran kohdata tämän ainutlaatuisen kokoonpanon. Liput ovat menneet nopeasti kaupaksi, ja se kertonee kaiken olennaisen: tällä yhtyeellä on erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Näistä konserteista on tulossa tunteikas ja unohtumaton hyvästijättö, jonka yleisö selvästi haluaa kokea paikan päällä”, konsertin promottori Minna Tuulari Live Nation Finlandilta sanoo.

Kulttuuritalon yleisöennätyksiä rikkovat Piuhat irti -konsertit tarjoavat poikkeuksellisen läpileikkauksen Lapinlahden Lintujen yli 40-vuotiseen uraan. Lavalla nähdään Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Puka Oinonen ja Markku Toikka – sekä useita vieraita.

Lapinlahden Linnut – Piuhat irti
Ke 5.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – UUSI LISÄKONSERTTI
To 6.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – LÄHES LOPPUUNVARATTU
Pe 7.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – IRTOPAIKKOJA JÄLJELLÄ
La 8.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – LOPPUUNVARATTU

Ovet klo 18:30, esitys alkaa klo 20:00 (esityksissä on väliaika).