Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen uskolliset tukijansa ovat tunnettuja siitä, että kriittisiä mielipiteitä esittävät poliittiset vastustajat saattavat joutua melkoisen myllytyksen kohteeksi. Tämä ei näytä kuitenkaan vaientavan soraääniä, mikä on tietysti erinomainen asia – jos julkimot eivät uskaltaisi enää sanoa ajatuksiaan ääneen, se kertoisi surullista kieltä nykytilanteesta.
Kevään mittaan muun muassa Neil Young, Bruce Springsteen, Robert Plant ja Eddie Vedder ovat tavalla tai toisella kommentoineet vakavin ilmein Amerikan nykyistä ilmapiiriä. Donald Trumpin pelätään vievän tämän demokratian mallimaan lähemmäs yksinvaltiutta. Nyt joukkoon liittyy myös Doobie Brothers -yhtyeen laulaja-kosketinsoittaja Michael McDonald, joka tunnetaan koko yacht rock -genren suurena miehenä. Asiasta kertoo Classic Rock.
Doobie Brothers julkaisi juuri uuden levyn nimeltä Walk This Road, ja albumin nimikappale on aika selvää kritiikkiä Trumpin hallintoa kohtaan. Classic Rockin haastattelussa McDonald sanoo suoraan, että kovia aikoja eletään.
Lue myös: ”Jos olet fasisti, hommaa Tesla” – Neil Young laukoo uudella biisillä jälleen suoria sanoja
”Minusta on tärkeää, että me kaikki puhumme suumme puhtaaksi”, McDonald sanoo ja jatkaa:
”Pelkäänpä, että nämä ovat Yhdysvalloille vaarallisia aikoja. Silmiemme edessä avautuu pimeä tie, joka saattaa johdattaa meidät totalitarismiin.”
McDonald arvelee, ettei Trumpin kunnianhimolle ole rajoitteita. Hän haluaa koko maailman, laulaja sanoo.
”Meidän täytyy olla hyvin varovaisia tämän asian suhteen, ja meidän täytyy puhua sitä vastaan kun vielä voimme. En epäile lainkaan, etteikö hallinto lopettaisi kaikkea lehdistöä, jos se saisi tehdä asiat mielensä mukaan”, McDonald tuumaa.