Mitä Kypckin venäläiset fanit ajattelevat Ukrainan sodasta? ”Viestien määrä on aikamoinen”, Erkki Seppänen kertoo

Niin Barentsinmeren saastuneista syvyyksistä, Pripjatin aavekaupungin lohduttomuudesta kuin Siperian hyytävistä pakkasistakin tuomiopäivän metalliinsa ammentaneen Kypckin ruosteisen emalisangon pohja petti helmikuussa 2022. Jatkoa on kuitenkin luvassa, ja nyt käsillä olevan Crimes Against Humanity -studioalbumin jälkeen yhtyeen aroilla puhaltavat aivan uudet tuulet.
1.9.2023 07:30

Olipa kerran ryhmä nimeltään Sentenced. Kun yhtye nauhoitti Crimson-albumia viime vuosituhannen lopulla, kitaristi Sami Lopakan ja tuottajana toimineen Hiili Hiilesmaan kostea aivoriihi tuotti seuraavanlaisen tuloksen: perustetaanpa lyijynraskas metallibändi Kypck, jonka laulukielenä on venäjä.

Kypckin verkkainen sukellus kohti pohjoisen meren syvänteitä otti aikansa, mutta vuonna 2008 jääkylmät vedet alkoivat olla tarpeeksi sameita. Tonnien painoinen ensilevytys Cherno sai tulevina vuosina seuraa kolmesta muusta albumista (Nizhe 2011, Imena Na Stene 2014 ja Zero 2016), ja pääosin Venäjälle suuntautuneista vaiherikkaista kiertueista.

Sitten aikakirjoihin raapustettiin päivämäärä 24.2.2022. Ukrainan aamu valkeni tulisena, ja samalla alkoi myös Kypckin vääjäämätön kuolonkorina. Mutaiseen pohjaan karahtaneessa sukelluskellossa riittää happea vielä ensi vuoteen asti, mutta sitten Kypckin evakkoretki päättyy.

– Pidimme bändipalaverin, kun Venäjän sietämättömän hyökkäyksen ensilaukaisuista oli kulunut jonkin aikaa, aloittaa laulaja Erkki Seppänen.

– Omat pohdintani olivat aluksi kahtalaisia. Mietin toisaalta niin, ettei sota vaikuta meihin sen isommin, sillä Kypckin sanoituksissa on aina pidetty peiliä totalitarismin naaman edessä ja tuotu esiin neukkuaikojen paskaa, ahdistusta ja vainoa. Meidän laulukieltäkään en nähnyt isona ongelmana – puhutaanhan Ukrainassakin laajalti venäjää. Mutta eihän näillä asioilla ollut lopulta mitään merkitystä… Aika pian tajuttiin esimerkiksi se, ettei Kypckin kaltaisella, sotaa äärimmäisen jyrkästi vastustavalla bändillä ole asiaa itärajan tuolle puolelle enää koskaan.

Olette varmasti saaneet lukuisia viestejä venäläisiltä Kypck-diggareilta. Millaisia kommentteja rajan takaa on tullut?

– Ei ole lainkaan yllättänyt, että meidän sikäläiset fanit pitävät hyökkäystä täysin järjettömänä. Viestien määrä on kaiken kaikkiaan aikamoinen: tällä hetkellä ulos printattuja liuskoja on yli sata, huomauttaa laulaja.

– Yleinen ilmapiiri tuntuu tosiaan olevan sellainen, että venäläiset Kypck-kuulijat vihaavat sotaa ja sen yhden pääkusipään menoa aivan yhtä paljon kuin mekin – elleivät sitten enemmänkin, Lopakka lisää.

Kun sota syttyi puolisentoista vuotta sitten, millaisia vaihtoehtoja Kypckin pöydällä ylipäänsä oli?

– Puntaroitiin muutamia ajatuksia. Rysäytetäänkö alus kyselemättä pohjaan? Vaihdetaanko saman tien laulukieltä? Jäädäänkö telakalle tarkkailemaan tilannetta? Vedetäänkö vaan vittu päähän? luettelee kitaristi.

– Sitten tuli konsensus siitä, että Kypckin mahdollista lopettamista tai uuden levyn kohtaloa ei saatana soikoon sanella jossain Kremlissä. Samalla tuli oivallus siitä, että seuraavalla – viimeisellä – julkaisulla lähetetään ihan tietynlaisia terveisiä Venäjän suuntaan. Toisin sanoen päätettiin nauhoittaa vielä yksi venäjänkielinen albumi, ja tehdä joitakin keikkoja. Sitten Kypckin tarina päättyy lopullisesti.

Uusi levy on nyt käsillä, ja sen otsikko on paljon puhuva Преступления против человечества – englanniksi Crimes Against Humanity ja suomeksi Rikokset ihmisyyttä vastaan.

– Tämä nimi on ollut mielessä jo pitkään, mutta juuri tällä hetkellä se on tietenkin liiankin osuva ja ajankohtainen, sanoo Seppänen.

– Kun sota alkoi, uudesta levystä oli musiikillisesti kasassa jo varmaan 90 prosenttia. Sävellysten suhteen visio oli tällä kerralla varsin selkeä: tavoitteena oli viedä yhtyeen karun ruosteista äänimaisemaa yhä pitemmälle, ja siinä myös onnistuttiin. Jos katsotaan ihan konkreettisesti, niin esimerkiksi tempot ovat nyt vähän rivakampia – siis ”rivakampia” sillä Kypckin hiipivällä asteikolla, hymähtää Lopakka.

– Alleviivattakoon silti, ettei raskautta tai haikeutta olla edelleenkään unohdettu, joten pohjamudissa tässä piehtaroidaan katkeraan loppuun asti. Kyllä siellä pohjassakin voi sätkiä, ainakin kuolonkouristuksissa. Seppänen naurahtaa. Hänellä on lisättävää.

– Rumpali Antti Karihtalalta tuli erityisen hyviä ideoita rytmipuolelle. Anttihan soitti taannoin jokusen keikan jalka paketissa, ja siitä touhusta taisi tarttua jotakin uusiin sävellyksiinkin. Kävi nimittäin niin, että kun rumpali alkoi kipsi jalassa vetää ”ryssänpolkkaa”, niin siitähän syntyi ihan uudenlaisia rytmejä.

– Eikä unohdeta tuottajana taas kerran toimineen Hiili Hiilesmaan panosta. Jos kuvailen, että uusi levy kuulostaa miljoonan ruplan bordellilta Siperiassa, päästään aika lähelle lopputulosta. Tarjolla on siis ”läävää luksusta”.

Entäpä sitten uuden levyn sanoitukset. Lensikö jo kirjoitettuja tekstejä takkaan Venäjän hyökkäyssodan takia?

– Eipä oikeastaan. Kun helmikuussa rysähti, lyriikat olivat vasta luonnosvaiheessa, Seppänen kertoo.

– Tekstitysprosessi oli tällä kerralla varsin omalaatuinen. Käytännössä homma eteni niin, että lähdin aamupäivällä kiertämään pubeja, ja samalla kuuntelin luureista ”päivän biisiä”. Ideana oli kirjoittaa yhdet sanoitukset per päivä – ja muutamien biisien kohdalla piti tehdä myös laulumelodiat. Ja kun teksti sitten valmistui jossain vaiheessa päivää, lähdin mobiilistudiolle laulamaan sanat talteen. Sitten seuraavana aamuna askorbiinit, buranat, sinkit ja biotiinit naamaan, ja sama homma uusiksi.

Millaiset aiheet innoittivat tekstittäjää tällä viimeisellä kerralla?

– Ideoita tuli monelta suunnalta, sanoo Seppänen.

– Eräs ajankohtaisimmista kappaleista on Krasnye Pyatna, jonka teksti pureutuu Venäjän television likaiseen ja lapselliseen propagandaan. Siis suunnilleen siihen, että ”Eurooppaa hallitsee saatana, kun taas meissä asuu totuus ja valo, ja nyt me puhdistamme maailman natseista”. Kertosäkeessä todetaan, että ”peili ei heijasta enää omia kasvojasi, vaan sieltä sinua tuijottavat punaiset, hiljaiset tahrat”.

– Lisäksi useasta kappaleesta löytyy omia muistoja, fiiliksiä ja sattumuksia nuoruusvuosien Siperiasta. Esimerkiksi biisi Kreshchenie v Novosibirske lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa herätään erikoisesta kämpästä, mutta kämppäkaveri ei enää herääkään. Myös entinen ”boheemiasuntoni” Pietarin Laivanrakentajien kadulla on päätynyt uusiin sanoituksiin. Korablestroitelei pursuaa viiniä, valheita ja valkeita öitä.

Kypck on tavannut tehdä asiat viimeisen päälle, eikä tästä ohjenuorasta poiketa viimeisellä kierroksellakaan. Osuvaksi esimerkiksi voi nostaa vaikkapa levyn visuaalisen ulkoasun.

– Päätimme jo varhain alleviivata julkaisun kansissa sitä tosiseikkaa, ettei tässä konfliktissa ole kyse mistään vitun erityisoperaatiosta. Brutaali hyökkäys ja siviilien tappaminen on vähän eri asia, tuhahtaa Lopakka.

– Kun sitten mietin paketin visuaalisuutta tarkemmin, tajusin ystäväni Antti Halosen olevan kuvaamassa Ukrainassa. Antti otti homman kokonaisvaltaisesti haltuun, ja saimme käyttää hänen otoksiensa lisäksi myös sikäläisten ammattilaisten sotakuvia, sillä ”bändi on oikealla asialla”. Vastaanotimme paljon pysäyttävää materiaalia, ja visuaalinen ilme hahmottui lopulta kuin itsestään. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin on kansia tehdessä ollut näin iso palo rinnassa!

Käännetäänpä vielä lopuksi periskooppi kohti tulevaa. Nimittäin vaikka Kypckin toiminta loppuukin, täsmälleen sama miehistö aikoo soittaa yhdessä myös jatkossa – toki parin viilauksen jälkeen: orkesterin nimi vaihtuu, ja laulukielenä on jatkossa englanti.

– Ennen kuin uusi yhtyeemme aktivoituu, luvassa on jäähyväisiä konserttien muodossa. Soitamme siis pinon Kypckkeikkoja, ja niistä viimeinen rusikoidaan ensi kesänä, arvelee Lopakka.

– Täytyy sanoa, että Kypckin jälkeinen aika kummittelee jo mukavasti mielessä. Mitään lopullista suunnitelmaa tulevan bändin suhteen ei vielä ole, mutta palasia on jo paikoillaan. Sen voi toki sanoa, että jatkamme räimimistä alavireisen metallin parissa, mutta samalla kivijalkaan roiskaistaan myös tuoretta sementtiä. Yksi ovi sulkeutuu, mutta uusia avautuu.

– Perästä siis kuuluu… halusitte tai ette, päättää Seppänen.

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 7/23.

Lisää luettavaa