Ozzy Osbournen ex-kitaristi muistelee ensimmäistä keikkaansa Pimeyden prinssin kanssa – ”Se oli hirvittävä kokemus”

Steve Mack / Alamy / AOP

Kitaristilegenda Randy Rhoadsin menehdyttyä lento-onnettomuudessa vuonna 1982, Brad Gillis pestattiin pikavauhtia Ozzy Osbournen kitaristiksi kesken olleen kiertueen saattamiseksi loppuun. Lisäksi mies päätyi soittamaan Osbournen Speak of the Devil -livealbumille.

Vaikka jatkoakin olisi saattanut olla tarjolla, Gillis päätti palata takaisin pääyhtyeensä Night Rangerin riveihin.

Mies muisteli aikojaan Ozzyn matkassa Guitar Worldin tuoreessa haastattelussa.

Gillisiltä tiedusteltiin muun muassa sitä, millaista Speak of the Devil -livealbumilla työskenteleminen oikein oli.

”Muistan menneeni SIR Studiosille New Yorkissa Rudy Sarzon ja Tommy Aldridgen kanssa”, Gillis kertoo. ”Don Airey ei ollut mukana prosessissa koska emme käyttäneet koskettimia.”

”Treenasimme muutaman päivän, kävimme läpi Sabbath-materiaalia ja menimme suoraan New Yorkin The Ritziin äänittämään moilemmat illat”, mies jatkaa. ”He ottivat parhaat palat molemmilta keikoilta ja loivat levyn.”

”Kitarateknikkoni Mark Newman ja minä saimme aikaan mahtavan kitarasoundin – käytimme kahta [Mesa/]Boogie Mark IIC -styrkkaria stereona, 10 millisekunnin viive, mieto chorus panoroituna vasemmalle ja oikealle. Niin me loimme tuon soundin”, Gillis kuvailee.

Surutyötä tekevän yhtyeen matkaan hyppääminen ei ollut Gillisin mukaan mikään helppo rasti.

”Täytyy ymmärtää, että Randy Rhoadsin surullisen kuoleman jäljiltä bändi kärsi henkisestä stressistä koko loppukiertueen ajan”, Gillis sanoo. ”Kun liityin bändiin, tilanne oli hyvin raskas.”

”Bernie Tormé soitti tuolloin tilapäisesti kitaraa ennen pysyvämpää korvaajaa”, mies jatkaa. ”Kun lesin New Yorkiin koesoittoon, selvisi, että paikalla oli käytännössä vain minä. Niinpä tein parhaani treenaamalla joka päivä hotellihuoneessani pienen vahvarin ja mankan kanssa, kuunnellen suoraan pöydästä muutamaa kuukautta aiemmin äänitettyä Randyn soittoa.”

”Iltaisin kävin keikoilla katsomassa live-esityksiä”, Gillis lisää. ”Olin äimissäni suuresta linnasta, tulesta, räjähdyksistä ja kääpiön hirttämisestä – tajuten, että muutaman päivän päästä minä olisin lavalla. En koskaan unohda kuinka äänimies katsoi minua ja naureskeli, että ’Olet seuraava, kaveri!'”

”Ensimmäinen iltani oli melko hirvittävä kokemus – ei ainoastaan sen takia, että pelkäsin kuollakseni vaan soitimme soundchekissä vain seitsemän setin kahdeksastatoista kappaleesta, eikä Ozzy edes ilmestynyt paikalle”, Gillis muistelee kauhulla. ”Ensimmäinen keikkani Binghamtonissa, New Yorkissa oli myyty loppuun ja paikalla oli 8000 katsojaa. Se oli sisääntuloni Ozzyn maailmaan.”

”Päädyin mokaamaan Revelation (Mother Earth) -kappaleella, sillä tulin nopeaan kohtaan liian aikaisin mukaan ja koko bändi katsoi minua malliin, että ’Mitä helvettiä sinä oikein teet?’ Lopetin soittamisen, kokosin itseni ja viimeistelin biisin ja koko setin ilman suurempia virheitä.”

”Seuraavana iltana ennen kuin nousimme lavalle Sharon [Osbourne] tuli luokseni ja sanoi, että ’Bradley, teet hyvää työtä. Mutta älä mokaa tänä iltana.'”

Gillis ei koskaan tavannut edeltäjäänsä Ozzyn yhtyeessä, mutta ensitapaaminen tulevan pomon kanssa on piirtynyt selkeästi miehen mieleen.

”Tapasin Ozzyn ensimmäisen kerran New Yorkin Helmsley Palace Hotelin sviitissä”, Gillis kertoo. ”Minulla oli punainen stratoni, ei vahvistinta, ja soitin hänelle Flying High Againia.”

”Oli surrealistista istua hänen sänkynsä reunalla, hänen istuessaan jalat ristissä lattialla laulamassa minun soittoni päälle!” mies jatkaa. ”Kun olin soittanut soolon hän hyppäsi ylös, halasi minua ja sanoi, ’Brad, rakastan sinua. Auta minua jaksamaan tämän läpi.'”