Bruce Kulick, joka vaikutti Kiss-yhtyeessä vuodesta 1984 aina vuoteen 1996 muisteli tuoreessa Guitar Playerin haastattelussa parasta ja ikävintä keikkakokemustaan legendaarisen rockbändin matkassa. Parhaimmaksi kokemukseksi tämä nimeää esiintymisen Tokion Budokanissa Crazy Nights -kiertueella keväällä 1988.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun bändi esiintyi siellä ilman maskejaan. Se oli minusta superjännittävää ja samalla ensimmäinen reissuni Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Olen myös aina ollut kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista”, Kulick kertoo.
Lue myös: Kiss-kitaristi kertoo tarinansa – mitä on odotettavissa Bruce Kulickin elämäkertakirjalta?
”Japanilaisfanit, jotka on lähes opetettu pitämään innostuksensa sisällään, osoittivat kyllä rakkautensa Kissiä kohtaan! Keikka myös kuvattiin ja olen sen avulla voinut elää sen myöhemmin uudelleen. He saivat taltioitua tuon illan magian ja soittoni oli tarkkaa ja täynnä tunnetta. Tunsin olevani parhaimmillani ja se on ehdottomasti yksi urani kohokohdista.”
Kulickin ikävin keikkamuisto löytyy samaiselta kiertueelta, kun yhtye päätti rundin Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin Belfastiin. Maa oli tuolloin levottomassa tilassa eivätkä aseistautuneet poliisit yhtään helpottaneet ikävää tunnelmaa. Kamalinta oli kuitenkin Kulickin mukaan fanien erikoinen tapa osoittaa suosiotaan.
”En koskaan ymmärtänyt syytä sille – ehkä se johtui levottomuuksista – mutta fanit sylkivät päällemme! He olivat vieläpä hyvin taitavia siinä räkimisessä. He osuivat kitaran otelautaan samalla, kun yritin parhaani mukaan soittaa”, Kulick kertaa.
”Se oli äärimmäisen kamalaa. Hiukseni ja vaatteeni olivat yltäpäältä syljessä. Gene (Simmons) ja Paul (Stanley) saivat myös osansa, mutta Eric Carr säästyi pahimmalta rumpujensa takana. Myöhemmin meille kerrottiin, että sillä tavalla irlantilaisyleisö osoittaa rakkauttaan – kastelemalla bändin läpimäräksi. Sori vaan, mutta ei kiitos! Olin iloinen kun keikka oli ohi ja palasin kotiin Amerikkaan.”