Uutispommi: HIM ilmoittaa lopettavansa uransa – jäljellä on jäähyväiskiertue, ja sitten se on siinä

5.3.2017 22:15

HIM julkaisi juuri Facebook-sivuillaan tiedotteen, jossa kerrotaan yhtyeen lopettavan uransa. Tiedoksiannon mukaan yhtye tekee vielä jäähyväiskiertueen, jonka jälkeen hanskat laitetaan naulaan.

”Neljännesvuosisadan mittaisen uran jälkeen koemme, että HIM on kulkenut tiensä loppuun”, Ville Valo kertoo englanniksi kirjoitetussa viestissä. ”Täytyy sanoa näkemiin, jotta saa tilaa uusille näyille, tuoksuille ja äänille. Olemme täydentäneet kuvion, ratkaisseet arvoituksen ja kääntäneet avainta. Kiitos.”

”Vuoden 2017 päätteeksi meidät päästetään vapauteen. Ennen tätä haluamme tarjota kaikille vielä yhden mahdollisuuden kokea liveperformanssimme. Siitä ei tule itkujuhlaa, vaan love metalin ylistystä sen kaikessa kunniassa”, basisti Mige puolestaan lupaa.

Tiedotteen mukaan yhtyeen jäähyväiskiertue kattaa 14 maata ja 35 keikkaa. Katso rundin tarkemmat tiedot alempaa. Suomessa orkesterin voi nähdä ainakin Tuska Open Airissa 1.7. ja Tuurin Miljoonarockissa 13.7.

HIM perustettiin vuonna 1991. Yhtye on julkaissut kaikkiaan kahdeksan levyä. Bändin viimeinen studioalbumi Tears on Tape julkaistiin vuonna 2013.

Lisää luettavaa