SOUNDI 11 / 2006

10.11.2006 23:00

KUUKAUDEN DEMO: KOMITEA

Heikki Sinisalo (laulu, kitara),

Hannu Timonen (kitara),

Ville Juutilainen (basso, laulu),

Kalle Kirjalainen (rummut)

www.komitea.net

Tamperelainen Komitea nostaa Tänä yönä uni ei tule -avausraidalla mieleen kaksi yhtyettä: säkeistön leikittelevä kimuranttius on sukua YUP:lle, kun taas kertosäkeen raskas junnaus muistuttaa Trio Niskalaukauksen tekemisiä. Jo tämä yhdistelmä tekee Komiteasta varsin persoonallisen ilmestyksen, mutta kun soppaan lisätään vielä tarttuvaa poppia ja herkkyyttä, ollaan jo aivan omilla vesillä.

Neljän biisin pienlevy on alusta loppuun vakuuttavaa tavaraa, enkä näe mitään syytä miksi Komitea ei uppoaisi siihen samaan suurilukuiseen yleisöön, mihin muun muassa edellä mainitut yhtyeet ovat uponneet. Sinisalon laulu tuntuu paikoin hieman värittömältä, mutta rohkeammin päästellessään ääneen tulee tervetullutta antautumista. Bändi soittaa haastavaa musiikkia mallikkaasti ja sovituksia maustetaan hienoilla oivalluksilla.

Erityismaininnan voi kerrankin antaa myös sanoituksille, sillä Komitean teksteissä on sopivassa suhteessa mustaa huumoria, pikkunokkeluuksia ja oikeasti älykästäkin tavaraa. Tosin paikoin mystisyys ja pakanallisella kuvastolla leikittely tuntuu kuluneelta keinolta.

Komitea osoittaa, että raskasta suomenkielistä musiikkia voi edelleen tehdä kiinnostavasti ja uutta keksien. Tämän yhtyeen kohdalla kaikki alkaa olla niin kohdallaan, että toivoa sopii leveämpien ovien vähitellen jo aukenevan. Radiosoittoa voisi helposti kuvitella etenkin Ei elämöidä öisin -biisille, jossa on tästä neljän biisin nipusta selvimmin hittipotentiaalia.

KOMITEA – HAASTATTELU

Demoefekti yllätti Komitean kesken Children of Bodomin uuden dvd:n katsomisen. Onko se dvd hyväkin, vai miksi te sitä katsotte?
– Bodom on erityisesti rumpalimme mieleen. Lisäksi uuden dvd:n kansitaide muistuttaa meitä ilahduttavasti edellisen ep:mme liikennemerkkilogosta, jota on käytetty myös bändipaidoissamme. Harkitsemme oikeustoimia.

Komitean tyylisellä raskaalla, kimurantilla, suomenkielisellä musiikilla tuntuu olevan nykyisin mahdollisuuksia suurempaankin suosioon. Millaiset odotukset Komitealla on?
– Olemme tahkonneet tätä sellaisella spartalaisella työmoraalilla, että totta kai haluamme soittaa muillekin kuin itsellemme.

Kuinka kauan jaksatte yrittää nykyisellä tasolla, jos mitään suurempaa ei ala tapahtua?
– Vuoden.

YUP-vertauksilta ette varmaan voi välttyä. Sanokaa rehellisesti, voisiko nykyisenlaista Komiteaa olla ilman YUP:ta?
– Homo sapiensia on aina laulettu saunailloissa, mutta bändi olisi kyllä perustettu joka tapauksessa. Nykyisin liikutaan raskaammalla suunnalla. Jos tekisimme englanniksi, keksisikö kukaan verrata YUP:hen?

Sävelten ohella Komitea tuntuu panostavan sekä teksteihin että myös visuaaliseen ilmeeseen. Mitkä ovat tärkeimmät ei-musikaaliset vaikutteenne?
– Kansitaiteeseen ja sanoituksiin vaikuttaa esimerkiksi Hugo Simberg. Unettomuudesta ja pimeistä metsistä on myös paljon apua.

Mikä on paras kehu, mitä yhtyeestänne on sanottu? Ja mikä loukkaavinta?
– "Rujoja märän villasukan hajuisia suomikovisteluriffejä" taitaa olla omaperäisintä. "Ostin teidän paidan, olitte ihan paskoja", kertoi Paska-Antero Heinolassa. Siinä koko kirjo.

Millä osa-alueilla Komiteasta vielä löytyisi parannettavaa?
– Bändistä ei niinkään, mutta yleisöstä. Ja kromivanteet keikka-autoon.

Jos nyt löytyisi julkaisija, olisiko Komitealla valmista hyvää sanottavaa pitkäsoiton verran?
– Saa tulla kolkuttelemaan ovelle. Kyllä tätä kakkua riittää.

 

MUUT KATSASTETUT

BRAINBOW
Leif Lind (laulu ja kitara), Aatu Kulonen (kitara), Kalle Tolonen (bassokitara), Teemu Elo (rummut)
ww.brainbow.tk

Nimi vaihtoon ja heti! Totta puhuen yhtyeen muka-vitsikäs nimi teki levyyn tarttumisen vaikeaksi.
Ehkä yllätys oli sitä suurempi, kun äänitteeltä paljastui näin hieno ja näkemyksellinen yhtye. Brainbown sävykkäässä, tunnelmallisessa popissa on selviä yhtäläisyyksiä Musen ja Mewn tyylisiin kimurantimpiin orkestereihin, ja säröisimmissä kohdissa 90-luvun grunge puskee läpi miellyttävänä rujoutena.
Keväällä valmistunut pikkulevy on tehty kaikin puolin huolella: sovituksista kuulee, että yhtye tietää miltä haluaa kuulostaa ja tuntuu osaavan sen myös toteuttaa. Kotimaan hengenheimolaisista tulee päällimmäisenä mieleen Silvio.
Suuri vahvuus on Leif Lindin uskottavan kuuloinen englanninkielinen laulu. Hänen käheää ja persoonallista ääntä on mukava kuunnella. Vaikka huomio ensiksi kiinnittyy huolelliseen toteutukseen ja värikkäästi soittavaan bändiin, on sävellyksissäkin paljon hyvää. Melodioissa ja rakenteissa on vielä paikoin väkinäisyyttä, ja kukin neljästä biisistä kaipaisi vahvempia melodisia koukkuja, mutta päälinjoilta asiat ovat sävellyspuolellakin hyvin hallussa.

FIRENOTE
Ricky Tournee (laulu), J.R. Hammond (koskettimet), Isko Von Firemore (kitara), Gene Rator (basso), Johnny Heartbeat (rummut)
www.firenote.com

Kasarirock on helsinkiläisen, viime vuonna perustetun Firenoten vahvin – ja oikeastaan ainoa – ainesosa. Toinen biiseistä on energisesti kukkoilevaa hard rockia, toinen äärimmäisen siirappinen balladi. Yhtye tekee homman nuoresta iästään huolimatta ammattitaidolla ja tyylin mukaisesti kitarasooloja ja laulajan fraseerausta myöten. Ensimmäinen biisi kertoo Sara La Fountainista, toinen rocktähtenä olemisen vaikeudesta.
Pahoin kuitenkin pelkään, että tämän suurempia rokkistaroja Firenotesta ei tule. Yhtye perustuu tasan yhden idean ympärille, ja kasarirock on (toivottavasti) poissa muodista viimeistään vuoden loppuun mennessä. Firenote yksinkertaisesti maistuu liikaa – yhtyeen omin sanoin – tuotteelta, eikä sinänsä kelpo biiseissä ole mitään ennenkuulematonta.

THE FLANGER
Tuomo Ek (laulu), Ossi Maristo (kitara), Simo Skogberg (basso), Jussi Einesalo (rummut), Saku Maristo (koskettimet)
www.theflanger.tk

The Flangerin riveistä ei heikkoa lenkkiä löydy, sillä jokainen tuntuu hallitsevan instrumenttinsa mestarillisesti ja Tuomon laulukin on komeaa kuultavaa. Vaikka tekninen osaaminen on ilmeistä ja sitä auliisti esitellään, ei se onneksi nouse The Flangerin kohdalla pääosaan. Biisit ovat monimutkaisia ja herkuttelevat osien vaihdoksilla ja yksityiskohdilla. Sovituksiin on selvästi käytetty aikaa, ja äänite hiottu viimeisen päälle. Tylsästä progejammailusta yhtyeen erottaa varsin monipuolisesti käytetty musiikillinen paletti, sekä yllättävät ja rohkeasti pitkälle viedyt sovitusratkaisut. Tyylillisesti yhtye liikkuu progressiivisen hard rockin tienoilla piipahtaen välillä popimpiin maastoihin ja sukeltaen toisinaan hevitykityksenkin pariin.
Monipuolinen, taitava bändi joka varmasti niittää mainetta teknisen ja raskaan musiikin ystävien parissa. Näissä kahdessa biisissä on tavaraa enemmän kuin keskivertobändin koko albumissa, eikä paketti edes leviä käsiin.

HEAVY MOSQUITO
J (laulu), A (rummut), M (basso), T (kitara)
mosquito.outokone.net

Painavaa stoner rockia. Kitarat möyrivät alhaalla ja meininki on raskaan painostava. Heavy Mosquito on siis blacksabbathinsa, fumanchunsa ja mannhaininsa kuunnellut, eikä siinä mitään pahaa ole, etenkin kun muutaman vuoden takainen stoner rock -yliannostus on nyttemmin hiipunut.
Sitä paitsi Heavy Mosquito on genressään oikein kelpo retkue. Riffit ovat iskeviä ja biiseissä on yllin kyllin voimaa ja vauhtia. Avausraita Ants ja jammailevampi Silencer avaavat pelin komeasti, ja vaikka loput kolme biisiä eivät palettia laajenna, ei tässä kyllästymäänkään pääse. Demon soundikin on onnistuttu taikomaan mukavan mureaksi.
Laulaja J:n ulosanti on erittäin lupaavaa ja sopivan miehekästä, mutta tällä äänitteellä laulu on paikoin vielä hieman pidättelevää. Eiköhän se siitä keikkailun myötä irtoa.

KASARI
Teemu Pentti (laulu), Mikko Jaanu (kitara), Pekka Jokinen (rummut), Jari Laitinen (basso), Jukka Lahtinen (koskettimet)
www.kasari.org

Bändin nimi antaa ymmärtää että kyseessä olisi vitsi, mutta vaikea uskoa että pelkästään siitä on kyse, vaikka yhtye häpeilemättömästi ammentaakin 80-luvun Pori-rokkareilta. Demo on selvästi tehty tosissaan, ja etenkin Sankarit ei juuri kalpenisi Yön levyillä. Kaksi muuta biisiä eivät aivan yhtä suurta vaikutusta tee.
Autenttinen nostalgiasoundi nostaa hymyn huulille, ja tällaisenaan homma toimii lähinnä kuriositeettina, mutta Kasarissa on selvää ainesta enempäänkin. Ensin täytyy vain vaihtaa nimi, alkaa uskoa biisien vahvuuteen ja ruveta määrätietoisesti kehittämään hommaa pastissiastetta pidemmälle.

LUOVA SATUTAUKO
J. Pekuri (laulu), P. Ukkonen (kitara), Jarska (basso), Saku Anttila (rummut)

Kolme vuotta kasassa ollut oululainen Luova Satutauko tuo vahvasti mieleen Kolmannen Naisen kunniakkaan historian. Yhtyeen suomirockissa on samanlaista ironista äijäasennetta, mutta onneksi oululaiset uskaltavat viedä juttunsa vielä piirun verran pidemmälle tuomalla mukaan oudompiakin elementtejä.
J. Pekurin rehvakas laulu on miellyttävän rentoa ja sopii yhtyeen musiikkiin hyvin. Bändi soittaa maukkaasti ja oma linja on ilmiselvästi sisäistetty.
Kolmen biisin kimarasta kaikki onnistuvat tekemään vaikutuksen ja vieläpä erilaisin keinoin. Se räjähtää revittelee mukavan rootsisti ja Vanha sävelmä päättää demon utuisen hienostuneisiin tunnelmiin.
Mielenkiintoinen tuttavuus, jolle voisi kuvitella löytyvän ottajia levy-yhtiöpuolelta. Jopa tekstit kestävät lähempää tarkastelua.

THE ORKESTRA
Jussi Mikkola (laulu), Lauri Liukkonen (kitara), Eetu Pylkkänen (basso), Erno Liukkonen (rummut)
www.theorkestra.com

The Orkestran rouheassa rockissa kaikuu vahva grungen perintö, mutta mukana on myös aimo annos rootsimpaa otetta. Pearl Jam tai Live tästä ainakin tulee mieleen. Melkoisesti tiluttavat kitarasoolot ovat yllättävä elementti, mutta piristävät muuten hieman persoonatonta bändiä. Yhtyeen valttikortti on laulaja Jussi, jonka käheä ääni on sekä persoonallinen ja komea, että poikkeuksellisen luontevasti englantia lausuva.
Ykkösraita Diverse Shell on tarttuvan kertosäkeensä ansiosta levyn parasta antia. Muutkin biisit sisältävät hyviä elementtejä, ja niihin on selvästi huolella mietitty koukkuja, mutta aavistuksen niukaksi The Orkestran sävypaletti tällaisenaan vielä jää. Sävellyksissä on laahaavuutta, joka pitäisi onnistua korvaamaan tarttuvuudella. Paljon saavutettaisiin myös antamalla mielikuvitukselle lisää tilaa sovitusvaiheessa. Mielikuvitusta kaipaisin myös yhtyeen nimeen.
Yhtyeen itsevarmuus tulee hienosti läpi ja perusasiat, kuten yhteissoitto, ovat hallussa, joten tästä on erinomaisen hyvä jatkaa.

PIRU KANGE
Ville Pekkanen (laulu, kitara), Vesa-Heikki Lindberg (kitara), Riku Silpola (rummut), Timo Ollikka (basso), Kalle Sistola (koskettimet)
www.pirukange.net

Piru Kangen musiikissa on aimo annos hulluutta, tuota ehtymätöntä suomalaista luonnonvaraa. Torakat perivät maan -demo esittelee varsin kypsän ja persoonallisen yhtyeen, jonka suomirock on ihastuttavan kaukana Radio Novan suosikeista. Kolmanteen demoon mennessä yhtye on saanut sointiinsa luontevuutta, minkä ansiosta kimurantitkin biisirakenteet eivät tunnu väkisin väännetyiltä.
Kulmikkaista, progehtavista ja kieroutuneista biiseistä on helppo löytää yhtymäkohtia esimerkiksi Don Huonoihin, Hassisen Koneeseen ja Absoluuttiseen Nollapisteeseen. Perinteisillä bändisoittimilla yhtye onnistuu luomaan näille viidelle biisillä monipuolisen tarjoilun ja etenkin runsaasti viljellyt taustaköörit ilahduttavat. Ville Pekkarinen laulaa kiitettävän rohkeasti, lipsumatta kuitenkaan yliyrittämisen puolelle.
Sävellyksissä riittää oivalluksia koko demon mitalle, mutta erityisesti kaksi viimeistä, melodisempaa laulua tekevät vaikutuksen. Niissä häpeilemättömän tarttuvuuden ja pienten äkkivääryyksien liitto on erityisen onnistunut.

POINTLESS NOTE
Aki Luoto, Tapio Juntunen, Niilo Klemetti
www.pointlessnote.net

Nyrjähtänyttä, elektronista, provosoivaa. Pointless Note saa pisteet ainakin omaperäisyydestä ja tinkimättömyydestä, mikä on jo paljon se. Tämä on vähän kuin huumoriversio Einstürzende Neubautenista, ja ylilyödyllä tyylillä esitetystä yhteiskuntakritiikistä tulee mieleen Jello Biafran tekemiset.
Mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta homma ei kuitenkaan oikein toimi. Etenkin laulun päällekäyvä ja teeskennellyltä tuntuva tyyli alkaa pian ärsyttää. Pointless Note on tällä hetkellä nimensä mukaisesti melkoisen päämäärätöntä haahuilua, mutta toisaalta näistä aineksista on mahdollista jalostaa kiinnostavaa musiikkia.
Ehdottomuudesta ja omasta ilmeestä ei pidäkään tinkiä, mutta tekemiseen tarvitaan lisää harkintaa ja näkemystä. Paikoin homma toimii mallikkaasti, kuten It’s So Easyn loppuosassa, jossa sähkökitarat ja elektroninen biitti luovat hienosti upottavaa soundia. Parannusta tulisi paljon jo pelkästään laulun poisjättämisellä, koska instrumentaalina Pointless Note tuntuu löytävän eniten sanottavaa. Laulusta nimittäin tulee tällaisenaan koominen vaikutelma, ja luulen että Pointless Noten tarkoitus ei kuitenkaan ole olla huumorimusiikkia.

RESIDENT 43
Janu Kiviniemi (laulu), Jura Salmi (kitara, koskettimet), Lasse Sjöroos (kitara), Juha Kiskonen (basso), Jaakko Rinne (rummut)

Jo viidennen omakustanteen vääntänyt turkulainen Resident 43 erottuu selvästi demobändien valtavirrasta. Yhtyeestä on nimittäin vaikea löytää mitään modernia, mikä on ehdottomasti bändin vahvuuksia. Musiikki on 70-luku-painotteista, progesävytteistä happorockia, jossa paikoin varsin psykedeeliseen haahuiluun tuodaan jämäkkyyttä raskailla stoner-kitaroilla. Jonnekin Pink Floydin ja Kyussin väliin tämän voi mielessään sijoittaa.
Mistään virtuoosimaisista soittajista ei ole kyse, mutta miehistö hoitaa homman upeasti kotiin tiiviksi treenatulla soitolla ja ennen kaikkea läpi paistavalla rakkaudella soittamaansa musiikkia kohtaan. Jamittelulle jätetään tilaa, mutta se pidetään hyvän maun rajoissa, ja uskottavaa fiilistä lisää Janun erittäin vakuuttava laulu.

RHINOCHEROES
Pietu Sepponen (laulu, kitara), Valtteri Harsu (rummut), Miika Johansson (basso)
www.rhinoceroes.tk

Vammalalainen trio on vääntänyt perhanan ärhäkän kaksibiisisen. Jo levyn korkkaavat, maukkaasti murisevat kitarat pakottavat kuuntelemaan lisää. Mieleen tulee Helmetin ja Smashing Pumpkinsin (liekö nimikin sieltä suunnalta väännetty) kaltaisia vaihtoehtorokkaajia. Molemmat näyteraidat ovat kelpo rokkauksia, vaikka vielä tällaisenaan Rhinoceroes näyttäytyy varsin persoonattomana. Kolmen vuoden aikana kertyneet kymmenet keikat kuuluvat soiton tiukkuutena, vaikka yhteissoiton pitäisi tämän tyylisessä musiikissa olla vielä rutkasti tiiviimpää. Pietun laulu toimii aggressiivisemmissa osissa vakuuttavasti, mutta melodisemmissa kohdissa rajat tulevat vastaan.

SCALD
Karo Von Rutenhjelm (laulu, syntetisaattori), Harri Lind (kitara), Pasi Rekola (basso), Atte Tarri (kitara)

Lamina-merkki demon sisäkannessa vie ajatukset heti skeittipunkin pariin, eikä suotta. Melodista punkpoppiahan nuoret Scaldin jannut veivaavat. Neljän biisin (plus bonusraidan) rykelmä esittelee pirteän ja selvästi tosissaan olevan bändin, jolla tuntuu olevan sekä rahkeita kelpo biisien tekoon, että malttia rakentaa sovituksiin mielenkiintoa.
Avausraita Creasen kertosäe jää päähän kerrasta ja säkeistöissä lisäväriä tuodaan painostavilla kitaroilla. Mainio on myös energinen nelosraita Rightside Of The Wrongside, mutta todellinen yllätys on piiloraidaksi jätetty balladi, jonka häpeilemätön mahtipontisuus puree vastustamattomasti. Biisissä on ehdottomasti ainesta radioaalloille.
Demolla soundit, etenkin kitaroissa, ovat vielä harmittavan kalseat, ja ilmeisesti olosuhteiden pakosta käytetty konerumpali syö biisien tehoa. Kunhan jostain löytyy yhtä skarppi elävä rumpali, niin tästä voi kehittyä vielä vaikka mitä. Kierroksen parhaimmistoa.

SHE!
Miina (laulu, kitara), Mirka (basso), Anna (rummut)
www.she-band.com

Yllättävän harvoin tyttöbändeihin törmää edes demotasolla. Vaikka helsinkiläinen She! -tyttötrio korostaa sukupuoltaan nimeään myöten, ei yhtyeessä onneksi ole mitään erityisen sukupuolisidonnaista. Onpahan vaan pirun mainiota angstirokkia. She!:n tukkoisesti surisevassa kitararockissa on aimo annos sisäänpäin kääntynyttä kenkiin tuijottelua – siis ei mitään vihaisten tyttöjen kiukuttelua vaan surullisen kaunista ahdistusta.
Miinan paljas, kauniin karhea ääni johdattaa sinänsä simppeleitä biisejä hyvin. Vaikka musiikissa ei ole kyse teknisestä taituruudesta, tulee She!:n vaikutus takuulla tehostumaan entisestään soittotaidon kehittyessä. Nyt tyyli ja asenne ovat jo kiitettävästi hallussa, mutta toteutus jää vielä puolitiehen. Mietintämyssyä tarvitaan myös sävellysten ja sovitusten kanssa, sillä tämä demo vasta väläyttelee She!:n potentiaalia. Ehdottoman kiinnostava tuttavuus, jonka tulevia tekemisiä jään odottamaan.

STONETONE
Tapio Malmio (Laulu ja Kitara), Eero Hyvärinen (Rummut), Valtteri Vento (Kitara), Juho Saarinen (Basso)
www.stonetoneband.com

Stonetonen raskas rock erottuu kiehtovilla sovituksilla, joissa paahtoon tuodaan herkkyyttä muun muassa jousilla. Visuaalisestikin näyttävä promolevy on kaikin puolin melkoisen valmis paketti, joskin aivan kuuden biisin mittaan ei mielenkiintoisia ideoita ole riittänyt. Parhaissa paloissa (Giants II, Thank God For Science) on kuitenkin oikeanlaista pyrkimystä erottua esikuvistaan, joiksi voi kuvitella Toolin kaltaisia sävykkäämmän metallin uranuurtajia. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, että yhtyeen kohdalla voi puhua tunnistettavasta soundista.
Komealta soundaava demo esittelee kuitenkin erittäin hyvän kuuloisen, jämäkästi soittavan yhtyeen, joka tuntuu olevan valmis panostamaan, jos vain löytyy halukas taho nostamaan yhtyeen seuraavalle tasolle.

TROUBLE HOUNDS
Tuomo Sipponen (laulu, kitara), Otso Summanen (kitara), Ilppo Lukkarinen (basso), Juha Olli (rummut)
www.troublehounds.com

Helsinkiläisen Trouble Houndsin demolla kuuluu selkeä 70-luvun hard rock -vaikutus. Soitto on juurevan rouheaa, basso kulkee funkysti ja rummut rullaavat vaivattomasti. Demolta kuulee helposti, että yhtye on treenannut itsensä tiukaksi ja epäilemättä meininki keikoilla on kova.
Biiseissä on yllättäviä osia ja sovitukset on maltettu hioa kiinnostaviksi. Paikoin erittäin intensiivisestä meiningistä – etenkin Lunatic-biisissä – nousee kaikuja Kingston Wallista.
Petrattavaa löytyy kuitenkin vielä runsaasti, sillä mitenkään persoonallista kuvaa Trouble Houndsista ei jää. Sävellyksissä kyllä tapahtuu paljon, mutta sekään ei peitä biisien ja etenkin melodioiden tavanomaisuutta. Kornit englanninkieliset tekstit tökkivät myös pahasti, vaikka Sipponen laulaakin ne antaumuksella.

VAUVA
Mikko Toiviainen (laulu, kitara), Roope Mantere (kitara), Ina Aaltojärvi (basso), Jussi Liukkonen (rummut, perkussiot)

Kalliolainen poppoo määrittelee itse yhdistävänsä musiikissaan "vaikutteita miltei kaikesta aistittavasta". Aika eklektinen soppa tämä kieltämättä on. Hyvin paljon touhusta tulee mieleen etenkin ensilevynsä aikainen Sydän, Sydän, jonka Tuomas Skopa itse asiassa on ollut Vauvaa tuottamassa. Tosin Vauva vie häröilyn vielä pidemmälle tuoden mieleen suomenkielisen version Mr. Bunglesta.
Ei tästä onneksi kuitenkaan ole ylivoimaisen vaikea saada otetta, sillä Toiviaisen laulu ja kiinnostavasti absurdit sanoitukset pitävät homman kasassa. Ja kyllä Vauvan biiseistä on löydettävissä tiettyä tarttuvuutta, siellä täällä kaiken seassa. Näin uhkarohkeaksi yritykseksi Vauvan musiikki onnistuu mainiosti, eikä näiden biisien kuuntelusta tule ähky. Pikemminkin tekee mieli pistää levy soimaan uudestaan, sillä näissä riittää pureskeltavaa useampaan kuunteluun.
Todella uniikkia kamaa, jolla ei varmasti marginaalista suosiota suurempia tavoitella. Miksipä pitäisikään.

Lisää luettavaa