1980-luvun discolta kalskahtavan levyn tehnyt Litku Klemetti ylistää Kikkaa: ”Hän oli suuri esikuvani lapsena”

Uusin Litku Klemetti -levy Kukkia muovipussissa syntyi rivakkaan tahtiin kotioloissa Sanna Klemetin ja Pekka Tuomen yhteistyönä. Metodin lisäksi uutta on levyn soundikin, sillä pääosan varastivat tällä kertaa 1980-lukulainen italodisco, rumpukoneet ja mehukkaat syntetisaattorit. Sanoituksissa eläydytään nuorten tyttöjen maailmaan. Lue Soundissa 3/21 julkaistu haastattelu tästä.
8.4.2021 10:03

Kukkia muovipussissa ehtii soida automatkan aikana Pirkanmaalta Luhangalle reilut kolme kertaa. Koska puhelimen ja autoradion väliin tuleva piuha on unohtunut kotiin, soi levy kännykän kaiuttimesta. Ei se huonolta kuulosta niinkään, tavallaan puhelimen kämäinen soundi sopii levyn huoltoasemaa henkivään kasariestetiikkaan.
.
Perillä tunnustan asian Sanna ”Litku” Klemetille ja Pekka Tuomelle, jotka suhtautuvat asiaan kevyen huvittuneina. Vaikka he ovat hioneet albumin soundia kuluneen vuoden, tietävät he myös realiteetit: nykyään musiikkia kuunnellaan usein kännykän tai läppärin vaatimattomista kaiuttimista, tai parhaassa tapauksessa keittiön pöydällä nököttävästä bluetooth-mötikästä.

– Onhan se jännää, että nykyään kaikki kuuntelevat vain singlejä ja niitäkin monona. Ollaan siis palattu 1950-luvulle, Tuomi toteaa naurahtaen.

Taaksepäin palaamisen sijaan Litku Klemetin maailmassa on siirrytty eteenpäin, kun 1970-lukulaisen progehtava rockestetiikka on vaihtunut ainakin yhden levyn ajaksi 1980-lukulaiseen italodiscoon.

– Vaikka levy viittaakin monella tapaa 1980-luvulle, niin onhan tämä myös meidän modernein levy, Klemetti toteaa.

Jykevä luhankalainen kivitalo, jonka pihaan olen komean Kärkisten sillan, peltomaisemien ja mutkaisten pikkuteiden kautta saapunut, on seissyt paikallaan 1930-luvulta saakka. Klemetti ja Tuomi ostivat sen viime vuoden lopulla pitkällisen etsinnän jälkeen, ja nyt alakerrassa lämpiää puuhella ja yläkertaan on rakentunut kotistudio äänitysja tarkkaamotiloineen. Tuomi haaveilee studion nousevan jonain päivänä pihapiiriin kivinavettaan.

Keittiön oven päällä kirpputorilta löytynyt tuntemattoman henkilön muotokuva valvoo aamupalaa laittavaa pariskuntaa, tuvassa katseen varastaa Linkopii-muusikkonakin tunnetun kuvataiteilija Eeva Lietosen maalaus.

Haastattelua seuraavana päivänä Klemetti on menossa ajotunnille, sillä 55 kilometrin päässä Jyväskylästä asuessa on ajokortti tarpeen.

– Täällä on tosi erilainen olo elämästä. Jyväskylässä me asuttiin aika ahtaasti keskustassa, ja se alkoi ottaa päähän. Ja ollaanhan me kummatkin landepaukkuja, Kuhmosta lähtöisin oleva Klemetti toteaa nyökäten Kuusamossa ja Limingalla kasvaneen Tuomen suuntaan.

Päijänteen kalat odottavat onkijaa, koiranpentu on jo katsottuna, ja kesäkanoistakin on ehditty haaveilla.

­– Me ollaan molemmat sosiaalisesti helposti kuormittuvia, joten kotioloissa kaipaa rauhaa vastapainoksi keikkailulle ja muulle hulinalle, Tuomi sanoo.

Keikkahulinat ovat tietysti olleet viimeisen vuoden olemattomia, mutta Klemetti ja Tuomi löytävät koronakurimuksesta hyviäkin puolia.

– Mulla on ollut ihan kiva vuosi, Klemetti toteaa

– Mutta olen huomannut, että jos siitä puhuu, niin helposti joku loukkaantuu. Se riippuu niin paljon, että millainen tilanne kullakin on.

– Kun on jutellut musiikkialan ihmisten kanssa, ovat monet todenneet että eivät ikinä aio palata enää siihen keikkamäärään, Tuomi lisää.

– Ja onhan Litkubändilläkin alla tosi kiireisiä vuosia. Nyt kun kaikki peruuntui, niin sitten vasta huomasi, miten poikki sitä onkaan ollut. Stressi ja uupumus hellitti ja tajusi, millainen ylitila on ollut päällä.

Samaan hengenvetoon Klemetti ja Tuomi toteavat, että tietenkin keikkailu on oleellinen osa heidän toimeentuloaan. Ja keikoille on muutenkin kova kaipuu.

– Keikkailu on meidän duunia. Välillä se on ollut rankkaa ja sitä on ollut paljon, mutta on se myös tosi kivaa. Se on niin tuttua, kaikki mitä siihen liittyy roudailusta levyjen myymiseen, Klemetti sanoo.

Kalentereiden tyhjentyminen ja omiin oloihin eristäytyminen edesauttoi Kukkia muovipussissa -levyn syntymistä. Albumin lähtöidea juontaa juurensa kuitenkin kauemmas.

– Mä olin kirjoittanut jo pari vuotta aiemmin johonkin apurahahakemukseen, että haluaisin olla vain semmoinen laulajatähtönen, jota joku muu tuottaa. Kiinnosti ajatus, että miltä Litku-musa kuulostaisi, jos joku muu tuottaisi sen, Klemetti pohjustaa.

Ideaa oli pyöritelty myös edellisen Ding Ding Dong -albumin sessioissa:

– Mietittiin, että jos olisi levy nimeltä Tuomen kukka, eli mä olisin se Tuomen kukka ja Pekka tekisi tuotannon, Klemetti naurahtaa.

Tietenkään mitään laulajatähtösen ja tuottajan levyä ei tullut, ja Kukkia muovipussissa on tehty hyvin pitkälle, heh, kahteen pekkaan. Tuomi laskeskelee, että he soittavat levyn instrumentit aika lailla puoliksi.

– Kyllähän Sanna on tosi tarkka omista ajatuksistaan ja näkemyksestään, Tuomi sanoo.

– Tai ainakin siitä, mitä ne eivät voi olla. Olen allerginen… tai koen sen aika fyysisesti, jos jokin tuntuu vääränlaiselta, Klemetti lisää.

Parivaljakon työskentelymetodi alkoi löytää uomaansa vuosi sitten singlenä ilmestyneen, mutta pitkäsoitolta pois jääneen Topsipuikolla aivoon -singlen syntymisen myötä. Metodi oli nopea: Klemetti teki biisiaihion, jonka he työstivät yhdessä saman tien valmiiksi.

– On aina virkistävää kun on jokin uusi väline, ja nyt mulla oli uusi soitin. Soittelin aina illan päätteeksi Microkorgilla jotain, että otetaanpa tästä uusi sointukierto, ja kehittelin jotain sen päälle.

Ja koska nyt yhtälössä ei ollut bändiä, ei aikaa mennyt aikataulujen säätämiseen ja treenien järjestämiseen.

– Kaikki muuttui entistä leikkisämmäksi kun tajuttiin, että tässä ei ole muita kuin me, ja että me voidaan tehdä vaikka päivässä koko biisi valmiiksi, ja sitten vaan seuraava ja seuraava, Tuomi sanoo.

– Aika spontaania räiskintää se oli, Klemetti komppaa.

– Koko levyn idea kin oli tehdä jotain tosi paineetonta ja hauskaa. Uskon omalla kohdalla inspiraation voimaan, että pitää olla idea ja sen jälkeen kaikki on helppoa.

­– Kun tietää, minne on menossa niin sitten vaan menee sitä kohti, Tuomi vahvistaa.

Idea, jota kohti kaksikko suuntasi oli siis italodisco-vaikutteinen elektrolevy. Sanoitusten maailmakin alkoi hahmottua Klemetille nopeasti, ja johtotähtenä kulki albumin valloittavalle ensisinglelle nimensäkin antanut 1980-luvun alun diskoiskelmälaulaja Mona Carita. Klemetti ammensi pirteiden kappaleiden huolettomasta maailmasta, missä tytöt ja pojat haaveilevat rakkaudesta ja tuskailevat sen äärellä.

­– Teema tuli ehkä vähän sattumalta, niin kuin se usein tulee. Sitten niitä biisejä alkoi putkahdella, ja huomasin että nämähän ovatkin sellaisen nuoren ihmisen ajatuksia, Klemetti kertoo.

Albumin tiedotteessa albumista puhutaan hölynpölynä, vastakohtanaan teemoiltaan ja musiikiltaan vakavahenkisempi Litku-tuotanto. Klemetti käyttää hölynpöly-termiä positiivisessa merkityksessä ja puhuu ”hienosta ja aliarvostetusta lajista, jossa estetiikka ja biisit ovat tärkeintä.”

Levyn työnimenä kulki pitkään osuvasti ”Tytöt unelmoi”, mutta Klemetti hylkäsi sen lopulta liian alleviivaavana.

– Yleensäkin tykkään väistellä sellaisia aiheita, joista kaikki puhuu. Tyttöyshän on ollut nyt tosi paljon esillä, ja totta kai se teema on siellä levyllä yhä, mutta en vain halunnut sitä levyn nimeen.

Klemetti sanoo tiedostavansa, että albumi liittyy osaksi laajaa keskustelua tyttöydestä, vaikka pyrkikin olemaan ajattelematta sitä kappaleita tehdessään.

– Mutta on tämä tosi paljon vaikuttunut siitä isosta keskustelusta, mitä on käyty ja käydään tyttöyteen liittyen. Olen ollut tosi vaikuttunut siitä. Ne ovat isoja teemoja, ja tämä levy on sen ytimessä.

– Ajattelin levyä tehdessäni tytön huonetta, jossa on kaikkea söpöä ja nättiä ja salaisuuksia ja päiväkirjoja. Omaakin huonettani, omaa linnakettani. Just sitä, että kuinka toisarvoisena semmoista tytön maailmaa pidetään ja on pidetty. Mä huomaan, että saan edelleen hirveästi voimaa sellaisesta tyttöydestä. Aika samanlaisista jutuista kuin silloin nuorenakin.

Yksi tärkeä verrokki levynteossa oli viime vuosina ansaittua arvonnousua kokenut Kikka, joka soi Klemetin ja Tuomen kotistudiossa referenssinä.

– Kikka oli mun suuri esikuva lapsena, jo ennen kuin mä opin kävelemään, Klemetti sanoo.

– Se oli mulle ihan jäätävän kova juttu, niin kuin tosi monelle mun ikäiselle, ja menin ihan hulluksi Kikan musiikista.

Kikan kautta näkyy konkreettisesti asenneilmaston muutos. Etenkin jos katsoo, millaisilla kysymyksillä Kikan merkitystä ja ammattitaitoa on aikalaishaastatteluissa kyseenalaistettu.

– Kun katsoo nyt Kikan vanhoja haastatteluja, huomaa kaiken sen työn, mitä feminismi on tehnyt. Voi vaan ihmetellä, että onko se oikeasti ollut tuollaista.

Esimerkin voima on valtava, ja aivan samoin kuin nuori Sanna on ihaillut Mona Caritaa, Virve Rostia ja Kikkaa, on hän itsekin noussut nyt vastaavanlaiseen asemaan. Klemetti sanoo tiedostavansa, että suosion mukana on tullut vastuuta.

– Mulle ainakin tuli yllätyksenä, mitä kaikkea julkisuuteen liittyy, ja että jollain tavalla sitä on nyt jollekin toiselle esikuvallisessa asemassa. Kyllä mä olen tosi paljon funtsinut sitä, miten esitän asiani. Se on hyvä klisee, että kun joku joutuu tai pääsee julkisuuteen, niin tilanne pakottaa olemaan parempi ihminen kuin mitä muuten olisi. Ainakin mulle siitä on lähtenyt käyntiin joku prosessi, että yritän olla parempi ihminen.

Erikoisen kierteen levyn maailmaan tuo muutamassa tekstissä pääosaan nouseva internet. Google Earth Rockissa matkaillaan korona-aikaa heijastellen virtuaalisesti. Yhdeksi levyn huippukohdaksi nousee aiheen huomioon ottaen yllättävän koskettava Rakastan nettiä.

– Mua vähän ällöttää välillä kaikki se retro, joten ehkä sen takia tuntui luontevalta puhua netistä. Siitä tuli sopivan pöhkö olo, Klemetti pohtii.

– Ja onhan se tosi arkinen asia, oikeastaan ihme miksei nykyään lauleta enemmän netistä! huomauttaa Tuomi.

– Ja vaikka onkin ehkä hauskasti ilmaistu, niin kyllä se täysin vilpitöntä on, että minä rakastan nettiä, Klemetti sanoo.

Litku Klemetiltä on viidessä vuodessa ilmestynyt nyt kuusi albumia, joten ei liene yllätys että saagan seuraavakin osa on jo hyvässä vauhdissa. Itse asiassa seuraavan levyn teko aloitettiin jo kolmisen vuotta sitten, mutta väliin sattui tulemaan kaksikin muuta albumia.

Joten mitä vaan voi vielä tapahtua, mutta ainakin Litku-yhtye on jo tovin treenannut Luhangan-talon yläkerrassa seuraavan levyn biisejä, ja luvassa on jälleen jotain aivan muuta.

Litku goes Eagles, Tuomi heittää puolivakavissaan ja kuvailee, että luvassa on orgaanisempaa bändisoundia, johon on harkittu jousisovituksiakin.

Teinilevyn jälkeen on siis vuorossa ehtaa aikuisrockia?

– Joo, se hyppy tulee varmasti olemaan aika raju, Klemetti myöntää.

– On ollut kiva kokeilla vaihteeksi sellaistakin, että tekee harkitummin ja hitaammin ja kokeilee erilaisia sovituksia.

Pitkä aikajänne tarkoittaa sitäkin, että prosessissa on jo karsiutunut alkuvaiheessa syntyneitä biisejä parempien tieltä. Klemetti toteaakin, että levyllä on tarkoitus olla ”tosi hyvät biisit”.

– Ehkä sellaisen ajattoman klassikkolevyn tekeminen vaatii sen, että se vie aikaa. Pystyy huomaamaan, että mihin on todella tyytyväinen ja mihin ei, Tuomi sanoo.

Teksti: Mikko Meriläinen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/21.

Lisää luettavaa