Levyarvio: Progetyttö vaihtoi diskohitteihin – Litku Klemetin Kukkia muovipussissa on yhtä kuningasbiisien putkea

Litku Klemetti
Kukkia muovipussissa
Luova

Litku Klemetin artistipersoona on puolessa vuosikymmenessä kehittynyt niin vahvaksi, että tuntuu yllättävältäkin tajuta, miten erilaisia levyjä hän sen puitteissa tekee. Tietysti tämä uusi diskohittilevy, ”tyttöjen teinilevy”, kuten levy-yhtiö ja artisti sitä tiedotteessa kuvailevat, kuulostaa saman taiteilijan tekemältä kuin vaikkapa progeileva ja sisäänpäin kääntynyt Taika tapahtuu (2018). Mutta kyllä albumeilla runsaasti erojakin on.

Kukkia muovipussissa on Klemetin ja säveltäjä-, tuottaja- ja elämänkumppani Pekka Tuomen kahden kesken kotistudiossa tekemä koronaluomus. Poikkeusaika kuuluu tarjonneen luontevan tilaisuuden toteuttaa pidempään suunnitelmissa ollut elektrolevy. Musiikillisesti se tarkoittaa italomenolla terästettyä suomidiskoa tai toisin päin. Levyn toteemieläin on tietysti Mona Carita, jolle sen ensisinglekin on omistettu. Siinä suomidiskotähti esiintyy mielikuvitusystävän, vahvan ja rohkean esikuvan roolissa.

Mutta siihen viitteet Klemetille tunnetusti rakkaaseen maamme populaarikulttuurin lähihistoriaan oikeastaan jäävätkin. Sen sijaan hän laulaa esimerkiksi rakastavansa nettiä tai pyörittää palloamme Google Earth Rockin sävelin.

Näissä lauluissa haaveillaan lemmestä, koetaan kiiman ensi aaltoja ja tuskaillaan ikäkausien ja roolien hämärässä rajamaastossa.

Eskapismi ja fantasia ovat koko ajan olleet Litku Klemetin taiteilijapersoonan ytimessä. Tehokkaaseen tamppaukseen ja karkinkauniisiin euroviisukertosäkeisiin puettuna nämä impulssit vain tekevät itsensä aiempaa ilmeisemmiksi. Teinilevystä puhuminen on perusteltua, sillä näissä lauluissa haaveillaan lemmestä, koetaan kiiman ensi aaltoja ja tuskaillaan ikäkausien ja roolien hämärässä rajamaastossa.

Tietysti se on kolmekymppisen roolileikkiä eikä se voikaan olla muuta, mutta nostalgiaa se ei ole. Klemetti heittäytyy skenaarioihinsa tutulla rehellisyydellä ja intensiteetillä.

Ja kun euforisen Tour de Francen tappotehokkaasti käynnistämä kuningasbiisien putki ottaa valtaansa, on selvää, että kyseessä on yksi kevään virallisista teemalevyistä, ja onnekasta, ettei laulu- ja tanssikielto sentään koske yksityisasuntoja.