Lailasta Almaan – suomalaisten naisten populaarimusiikin historia
Into
Se tiedetään, että länsimainen historia on sarja alaviitteitä jätkäporukoiden touhuamiseen. Myös musiikki. Vasta nykypäivän viisaat ovat muistaneet suurmiesten varjoista myös Alma Mahlerit ja Fanny Mendelssohnit.
Tutkijatohtorit Käpylä ja Pääkkölä muistavat suomalaisen musiikin naisia. On niin tehty ennenkin: esimerkiksi suomirockin naisia käsitellyt Rockin korkeat korot (2003) ja räppinaiset kattanut Hyvä verse (2019).
Nyt koko kotimaisen popmusiikin naistekijöiden skaala iskelmästä black metaliin ja r’n’b:stä kokeelliseen indieen survotaan 350 sivuun. Mahdotontahan se on. Materiaali ei jäsenny.
Sentään alun Pirkko Mannolan muistelot keikkareissujen hirveistä vessafasiliteeteista lukee tragikoomisena ajankuvana. Sitten kirjasta tulee luettelo ihmisiä, tyylilajeja ja bändejä.
Tyyli on puiseva: jokainen genre esitellään kliinisesti ja lukijaa aliarvioiden muinaisista roomalaisista aloittaen. Ymmärrettävää tiedetekstissä, ei tietokirjassa.
Faktojen suhteen hutiloidaan melkoisesti: kaksikko niputtaa EDM:n alle The Hearingin ja M:n ja kuulee käsittämättömästi Zen Cafén, 22-Pistepirkon ja Irinan musiikissa ”postrock-tyylistä indiesoundia”. Kun musiikkia kuvaillaan, se tehdään maireasti kehuen ja kliseisiä laatusanoja ryöstöviljellen.
Ajankuvan analyysiksi riittää sen toistelu, että vähätelty on. Se pitää eittämättä paikkansa, mutta niitä kuuluisia rakenteita ei tehdä näkyviksi. Genret ja aikakaudet olisi voinut kontekstoida muutamien tapausesimerkkien kautta. Sen sijaan kaksikko vain listaa luvusta toiseen mahdollisimman monta kotimaisen musiikin naistekijää – kuin todistellen, että ainakin näin moni nainen Suomessa tekee musiikkia.
On vaikea ymmärtää, miksi demotason punkbändien historiaa kirjataan piinallisen tarkkaan, mutta Erja Lyytisen kaltainen jättiläinen käsitellään yhdessä kappaleessa. Kirjan otsikossa mainittu Alma saa huomiota puolen sivua. 2010-luvun taitteessa paljon huomiota saanut LCMDF-duo sivuutetaan tyystin.
Kun yrittää ahtaa kaiken, unohtaa olennaisen. Siksi kirja tuntuu muistiinpanoläjältä siitä, että tällaistakin on. Kummallista ammattitutkijoilta.
Teksti: Mikael Mattila
Arvio on julkaisti Soundissa 8/23.