Duff McKagan sai kerran huomata, etteivät Formula 1 -kisat ole lainkaan häntä varten

Aki Nuopponen jututti Duff McKagania Soundiin 10/23. Basisti kertoi pitkät pätkät muun muassa raitistumisesta ja rakkaudesta. Tässä osio pidemmästä artikkelikokonaisuudesta.
11.12.2023 07:00

Duffin ääneen tulee taas paloa ja valoa, jopa enemmän kuin aiemmin koko keskustelun aikana. Ei ihme. Alkaahan hän puhua Susan Holmesista, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1999. Pariskunnalla on kaksi lasta, Grace Elizabeth ja Mae Marie, jotka ovat yli parikymppisiä. Duff alleviivaa useamman kerran, että perheellistyminen pelasti hänet.

– Raitistuttuani kesti tietenkin tovin, että tutustuin taas itseeni ja otin selvää, kuka oikeastaan olen, mutta…

– Kun tapasin Susanin muutamia vuosia myöhemmin ja saimme lapsemme, se muutti kaiken. Se oli ensimmäinen kerta sitten lapsuuteni, kun uskalsin rakastaa täydestä sydämestäni ja koin, että minua rakastettiin pyyteettömästi.

– Vasta tuollaisen rauhan löytäminen sai minut käsittelemään kaikkea sitä, mitä olin tehnyt parikymppisenä. Sitä, kun elin tuota mainittua rock-elämää välittämättä tulevaisuudesta tai oikeastaan kenestäkään muustakaan. Olin itsekäs paskiainen, joka teki paljon hallaa bändeilleen ja… se kaikki vain tapahtui, ja oli tuhota minut ja monta muuta asiaa.

– Ensi vuonna meillä on Susanin kanssa 25. vuosipäivämme. Mietimme jo nyt, miten juhlimme sitä kaikkea. Se on 25 vuotta. Se on silkkaa rakkautta meille molemmille, mutta minulle se merkitsee yhä myös selviytymistä.

Edes perheellistyttyään ei ollut mikään selvyys, että kokenut muusikko tulisi yhä olemaan muusikko. Itse asiassa tilanne oli tyystin toinen, koska Duff ei oikein meinannut uskoa itseensä kirkastettuaan mielensä ja tajuntansa.

– Luulin, että muusikonurani on ohi, kun lopetin juopottelun ja kaman käyttämisen. Uskoin kaikkiin niihin huhuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin, että jostain sieltä kaman keskeltä löytyy inspiraatiota ja estottomuutta.

– En tiedä kuka vitun hullu on keksinyt tuon, mutta tuo on kaikkein väärin ajatus väärien ajatusten historiassa, mitä tulee musiikkiin tai taiteeseen. Se on silti ajatus, joka elää aika monessa ihmisessä. Se on osa kulttuuriamme. Jotain outoa, kieroutunutta ja epäinhimillistä romantisoitua kaaoksen palvontaa, jolla halutaan antaa arvoa väärille asioille.

Kokenutkin muusikko voi kaivata rohkaisua. Duff sai sitä yllättävältä taholta, kun muuan Steve Jones kutsui hänet soittamaan bändissään ensin hyväntekeväisyyskeikoille ja sitten kiertueille. Duff oli aluksi epäileväinen.

– Steve tiesi, että olen juuri raitistunut. Ja Steve oli raitistunut aika samoihin aikoihin, hän sanoo.

– Sanoin Stevelle, etten usko että kykenen enää soittamaan. Steve rohkaisi minua, että kyllä, kaikki alkaa tavallaan ihan uudella tavalla alusta, mutta tulen kyllä pärjäämään ja vieläpä paremmin kuin koskaan. Voin sanoa, että siinä kohtaa kun Steve Jones tsemppaa sinua jossain asiassa, ne sanat lataavat sinut totaalisen täyteen itseluottamusta.

– Aloimme soittaa keikkoja ja olin keskittyneempi kuin koskaan. Minusta alkoi pulputa musiikkia, jollaista ei olisi syntynyt jos olisin ensinnäkin kuollut viinaan, mutta ei myöskään ollessani sekaisin päästäni. Tietenkin musiikkini on muuttunut noista ajoista, mutta ei musiikkia voi mitata tuolla tavalla, koska se heijastelee aina sitä, mitä tekijänsä on.

Terveellä tavalla rikas

Tosiasia on, että edes raitistuttuaan Duffin ei olisi tarvinnut tehdä töitä päivääkään tai soittaa yhdessäkään bändissä, koska hän oli tehnyt omaisuuden Guns N’ Rosesin kanssa, ja se omaisuus tulisi poikimaan myöhemminkin.

Duff naurahtaa yleiselle ihmettelylle, joka pulpahtaa aina toisinaan pintaan: Miksi megabändeillä menestyneet muusikot ylipäänsä vielä tekevät levyjä tai kiertueita? Hehän voisivat vain viettää leppoisia aikoja kotonaan.

– Kaikki tuntemani muusikot, jopa ne menestyneimmät, ovat olleet A-tyypin persoonallisuuksia ja tämä tarkoittaa useimmiten sitä, että nämä ihmiset ei vät kykene olemaan aloillaan tekemättä mitään. Meidän on tehtävä asioita.

– Kun olen lavalla, esitän musiikkiani ja yleisö elää mukana, niin usko tai älä, en ajattele mielessäni, että vau miten paljon rahaa tästäkin illasta saattaa kasaantua. Ymmärrän, että joku saattaa ajatella, että helppohan näin on sanoa kun sitä rahaa kuitenkin on ja on itse asiassa lähes koko elämäni ollut, mutta en ajattele asiaa noin yksinkertaisesti.

Tästä päästäänkin vielä pidemmälle aiheeseen, joka on musiikin kohdalla yhä eräänlainen ristiriitainen tabu: raha. Haastan Duffin pohtimaan, mitä raha hänelle oikeastaan merkitsee. Mitä hänen elämässään tarkoittaa se, kun kaikki on taloudellisesti taattua ja hän voi yhä tehdä melkein mitä vain?
Hän sanoo vierastavansa yhä ajatusta rikkaudesta.

– Susan ja minä teemme parhaamme auttaaksemme muita ja jos suhteellisessa varakkuudessa on jokin erityisen hyvä puoli, niin tämä on ihan vilpittömästi se, että voi laittaa hyvän kiertämään. Minä olen nuorempana sikailuni sikaillut ja törsäilyni törsäillyt, ja nykyään haluan toki elää ihan mukavasti ja turvallisesti, mutta auttaa yhtä paljon muita.

– Mainitsin tulevat vuosipäivämme. Muutamat ystävämme ovat yllyttäneet, että mehän voimme tehdä ihan mitä ikinä haluamme. Susan ja minä emme ole ihan sinut tuon ajatuksen kanssa. Pari vuotta sitten kokeilimme käydä Monacon Formula 1 GP:ssä ja jessus, en ole ikinä tuntenut itseäni yhtä ulkopuoliseksi kuin sen ”glamourin” keskellä.

Tämä saa veteraanin palaamaan siihen, kun hän ylipäänsä opetteli käsittelemään rahaa oikein. Sekin oli tietoinen päätös 90-luvun puolivälissä raitistumisen jälkeen. Hän oli tuolloinkin nuori mies, jolla oli käsissään liian paljon rahaa.

– Selvitettyäni pääni vuoden 1994 jälkeen menin aika nopeasti kauppaopistoon, koska en tiennyt mitään rahasta, vaikka minulla oli sitä jonkin verran. Olin kolmekymppinen ja olisin voinut tuhota itseni rahalla monin eri tavoin.

– Perheeni ei oikein osannut auttaa. En edes tiennyt vedättävätkö managerit tai yhteistyökumppanit minua. En tiennyt mistään mitään. Minä olin vain soittanut rockia ja juhlinut. Joten menin koulun penkille ja nostin nöyrästi käteni joka ikinen kerta kun en ymmärtänyt jotain, ja se oli yksi elämäni tärkeimmistä kasvunpaikoista. Aikuistuin.

– Koulun, opettajien ja kirjojen kautta opin käsittelemään rahaa, mutta sieltä en voinut oppia, mikä on suhteeni siihen. En ole ikinä tehnyt musiikkia rahasta. Jos ajattelet 13-vuotiaana bändiä perustaessasi, että tavoitteesi on rikastua, olet todennäköisesti väärällä tiellä. Minä vain rakastan sitä mitä teen: luomista ja soittamista.

Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 10/23.

Lisää luettavaa