Kaikki alkoi viisivuotiaana saadusta Dingon kasetista – Sur-rurin Ville Vuorenmaa paljasti elämänsä soundit

Ville Vuorenmaa on 1/3 Sur-rurista aka Pelkkä väliviiva

ELÄMÄNI SOUNDIT | Sur-rurin Ville Vuorenmaa kertoi Soundille elämäänsä määrittäneitä musiikillisia valaistumisen hetkiä.

Alkuvuoden herkullisin biisijulkistus on rokkaava tietoisku Fleetwood Macin villi välikausi. Se on Sur-rur-trion seitsemännen pitkäsoiton Hattarahiukset ennakkomaistiainen. Ville Vuorenmaa on luotsannut Lapualla perustettua yhtyettä vuodesta 1996. Muuntautumiskykyisen ja kekseliään Sur-rurin oheen Vuorenmaa aloitti sooloprojektin Pelkkä Väliviiva, kun rumpali ja basisti (”Sur ja rur”) jäivät eräältä keikalta pois. Soolosta tuli duo Jarno Alhon kanssa. Villen kolmas levytyskokoonpano Homevideo ilmoittaa linjakseen ”ei kovin vaikeita biisejä”.

– Kyllähän Sur-rurissa jotkut asiat ovat pysyneet samoina Lapuan alkeellisista soittoajoista asti, kun punk-ideologia siivitti tekemään omia biisejä, demoja ja ep-levyjä. Kitara, basso, rummut ja laulu, Ville määrittää.

– Edellinen levy sisälsi henkilökohtaisempia asioita, jotka kaipasivat tulla käsitellyiksi. Hattarahiuksilla biisit ovat lyhyempiä ja ytimekkäämpiä. Enemmän pilkettä silmäkulmassa ja innostusta päässä vapautuneemmin pyöriviin, absurdeihinkin asioihin. Tuntui hyvältä, että löytyi toisenlaista näkökulmaa, sillä haluan aina löytää vähän jotain itselleni uutta. Kuuntelen itseäni, kun mietin levyn nimeä, sanoituksia ja musapuolta. Haen sellaista, mikä itselle tuntuu merkitykselliseltä.

VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN HERÄÄMÄÄN
Dingo: Kerjäläisten valtakunta

– Sain 5-vuotiaana kasetin, josta alkoi rockin kuuntelu. En vielä ymmärtänyt sanoja ”valomerkki”, ”narkomaani” tai ”banaanilaiva”, mutta musiikin ja tekstien kaiho, rakkauden kaipuu ja traagiset sävyt puhuttelivat. Sitten syttyi hard rock/heavy metal -innostus, ja yläasteiässä tulivat punk ja vaihtoehtorokki.

PARHAITEN KUUNTELUA KESTÄNYT ALBUMI KAUTTA VUOSIEN
Nina Simone: Nina Simone At Town Hall

– Tämä levy ei tyhjene eikä kyllästytä, vaikka sitä kuuntelee miten paljon hyvänsä. Uskomattoman kypsä, vivahteikas, herkkä, viisas ja samaan aikaan ihastuttavan villi ja vallaton teos. Surumielinen mutta kuitenkin vahvasti elämänmyönteinen älpee.

LEVY ARTISTILTA, JONKA ÄÄNITTEITÄ ON ENITEN OMASSA HYLLYSSÄ
Neil Young: On The Beach

– Youngin ilmaisussa viehättää melankolia, ailahtelevuus ja huojunta – inhimillisyyttä, ihanan epätäydellistä laulamista ja soittamista. Upeita biisejä, jotka tulevat lähelle. Poseeraus ja pätemisen tarve ovat niistä kaukana. Hän väistelee määrittelyjä eikä asetu muottiin tai jengiin.

LEVY, JOTA KUUNTELIN, KUN SUR-RUR OTTI ENSIASKELIAAN
Aurinkokerho: Aurinkokerho 10″

– Älykkäitä ja pohdiskelevia sanoituksia. Hieno, kunnianhimoinen ja täysin ainutlaatuinen levy. Oli mahtavaa saada yhtyeen laulaja Kaisa mukaan laulamaan 10 vuotta sitten Sur-rurin kolmannelle pitkäsoitolle. Punkskenen ruohonjuurella ja undergroundissa on paljon kiinnostavia ja omilla säännöillään toimivia bändejä.

LEVY, JOKA SISÄLTÄÄ POPHISTORIAN EHKÄ PARHAAN BIISIN
Joni Mitchell: Blue

– Kovempi kuin monta äänekästä pullistelulevyä yhteensä. Blue on puhdasta, todella rohkeaa ja selkeää ilmaisua, joka menee syvälle ihmisyyden ytimeen. Nimibiisi on se kaikkein kovin. Sen ajatteleminenkin saa herkistymään ja vollottamaan. Mitchellin vastarannankiiskeys viehättää sekin.

LEVY, JOKA AVASI TUKOKSEN OMASSA LAULUNTEOSSA
Minutemen: Double Nickels On The Dime

– Tyylien runsautta ja ideoiden vapaata pulputusta – niin virkistävää! Ei ole mitään sääntöjä biisien tekemisessä. Tekstit ovat älykkäitä, hauskoja sekä kantaaottavia. Levy pitää koko ajan kuuntelijan valppaana. Yksi innoittajista Ajan paksu lakana -tuplalle.

JOTAKIN MUUTA KUIN KITARAROKKIA
Nico: Desertshore

– Tajunnan tainnutus. Vie kuuntelijan jonnekin keskiajalle tai kauemmas. Lohduton ja silti lohduttava niin kuin Nicon muutkin levyt. Parhaat teokset sivuutetaan usein jopa artistin historiikeissa, kun keskitytään epäolennaiseen. Desertshore on hidas, hellä ja armoton moukari.

Teksti: Asko Alanen
Lyhennelmä Soundissa 3/2019 julkaistusta artikkelista.