Heti soundin jälkeen kuulijat alkavat varmasti kiinnittää huomiota Maailman onnellisin kansa -levyn lyriikoihin, jotka nekin eroavat selvästi aiemmista Maustetytöt-albumeista. Kaisa osaa kertoa heti, mistä on kyse.
– Sisältö ei ole niinkään muuttunut, vaan ennemminkin muoto. Aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, että sanoitusten rivit voivat olla lähempänä saman pituisia ja tavujakin olisi hyvä olla suht saman verran.
– Nyt kun ollaan treenattu uuden levyn materiaalia ja otettu jälleen haltuun vanhojakin biisejä, siinä on saanut huomata, miten nopeaa tahtia niitä vanhoja sanoituksia saa laulaa, kun niissä on mukana niin paljon kaikkea. Se on paikoin melkein kuin räppäämistä, kun joka rivi on ihan täynnä sanoja, enkä aio ihan täysin luopua siitäkään tavasta.
Moni on arvellut useimpien Kaisan kirjoittamien tekstien kertovan joko suoraan tai ainakin melko suoraan hänen tai Annan omista kokemuksista, mutta tämän oletuksen Kaisa haluaa oikaista tosiasioita peittelemättä.
– Yksikään teksteistä ei kerro suoraan minusta tai Annasta, mutta ne eivät ole myöskään täysin irrallaan meistä.
– Toisaalta kukaan kirjoittaja ei voi myöskään kirjoittaa pelkästään itsestään. Siitä tulisi ensinnäkin tylsää ja toiseksi, jos kirjoittajalla on yhtään mielikuvitusta, alkaa tekstejään väkisinkin värittämään.
– Ominta tapaani kirjoittaa onkin ottaa tarpeeksi tiuhaan yksityiskohtia ja asioita, jotka on poimittu omasta elämästä tai jostain kokemuksesta, jonka olen nähnyt tai kuullut, ja annan sitten tarinan syntyä.
Ilmeisin albumin teksti, jonka kuulija varmasti yhdistää kappaleen laulajaan, on Näkymätön Anna -single.
– Sävelsin biisin Kaisan tekstiin ja voin kyllä sanoa, että pystyn samaistumaan siihen lyriikkaan, koska oon ollut nuorempana todella ujo ja kokenut, etten koskaan osaa ilmaista asioita siten kuin haluaisin. Sikäli laulu kyllä ilmentää minun ja myös Kaisan tuntemuksia, vaikkei teekään sitä mitenkään suorasti, Anna sanoo.
– Kaisa kysyi multa, olisiko nimen hyvä olla Hanna, Sanna vai Anna, mutta olihan se nyt kiva twisti, että siinä lauletaan Annasta, kun laulan leadia kappaleessa. Se, että laulan kappaleen, oli tuota myöten ihan selvä asia.
Moni ihmetteli singlen kuultuaan, miksei Anna laula useammin lead-lauluja Maustetytöt-kappaleissa, koska hänen äänensä eroaa siskostaan paljonkin äänenväriltään.
– Työnjako on ollut luonnollinen valinta, koska Kaisa on tekstittäjä, mutta on siihen vaikuttanut sekin, että mulla on pikkasen korkeampi ääni. Se sopii tosi hyvin siihen, että vedän hieman korkeampaa stemmaa, Anna arvelee.
– Tykkään myös tosi paljon stemmojen tekemisestä ja laulamisesta. Varsinkin studiossa stemmoilla kokeileminen on tosi mukavaa, mutta kyllä tämän myötä tuli sellainen oli, että voisihan sitä leadia kokeilla useammin.
Toinen siskoksiin erityisen helposti yhdistettävissä oleva sanoitus löytyy levyn aloituskappaleesta Ei niin kovin suuri city, joka tuntuu Vaalasta Oulun kautta suureen Helsinkiin muuttaneiden Kaisan ja Annan kokemuksista kirjoitetulta.
– Meillä oli aina ajatuksena, että pitäisiköhän kokeilla Helsinkiä, sitten muutettiin tänne (22-Pistepirkon) Keräsen Askon ilmoittauduttua tuottamaan Kanelin (Maustetyttöjä edeltänyt yhtye) levyä ja tässä sitä ollaan, 10 vuotta myöhemmin yhä Helsingissä, Kaisa ihmettelee.
– En tiedä kotiudunko tänne täysin ikinä, kun olen niin pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Täällä ei ole sellaista samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin pienemmissä paikoissa, koska kaikki täällä ovat tavallaan muualta muuttaneita ulkopuolisia. Siksi Helsingistä on vieläkin tavallaan kylmä olo.
Kaisa pohtii, että tämä voi olla eräänlaista ”pääkaupunkisyndroomaa”, kun isoissa kaupungeissa on helpompaa hukuttautua osaksi massaa ja yksittäinen ihminen ei välttämättä erotu niin helposti joukosta.
– Kyllä mä silti tykkään tosi paljon siitä, kun pienissä paikoissa törmää koko ajan tuttuihin, vaikka sitten siellä Alkon kassalla, mutta ymmärrän senkin, että moni pikkukaupungissa asuva vihaa tuota.
Monissa Maustetytöt-lauluissa on vanhanaikainen, nostalginen ja jopa pieniä menneitä asioita haikaileva vire, eivätkä siskokset kiistä sitä, että tietyt menneet asiat viehättävät yhä, vaikka he eivät olekaan jumahtaneet niihin.
Annan ja Kaisan vanhemmat ovat 50-luvulla syntyneitä ihmisiä.
– Ehkä siksi tykkään katsoa paljon vanhoja elokuvia. Niissäkin maito haetaan lehmästä, joka seisoo siellä samassa tutussa navetassa. Kala käydään hakemassa järvestä ja heinät pellosta, Anna sanoo.
– Hektisessä nykymaailmassa on rauhoittavaa ajatella aikaa, jolloin piti miettiä lähinnä sitä, mistä saa ruoan ja ehkäpä yösijan, mutta sen ohella ei ollut paljon mietittävää ja ihminen osasi nauttia pienistä, yksinkertaisemmista asioista.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 3/23.
