Kiinnostus suomalaiseen jazziin on kuitenkin kaikesta huolimatta vahvaa ulkomailla. Jokainen keskustelija on kokenut uransa aikana kiinnostusta ulkomailta ja saanut erilaisia tilaisuuksia soittaa Suomen ulkopuolella ja tehdä yhteistyötä laajasti eri muusikoiden kanssa.
– Näyttää siltä, että on todella selkeää kiinnostusta. Se on sellainen pohjoismaisen jazzin kiinnostus, ja on paljon kaikenlaisia tapahtumia ja konsertteja, joissa juuri se on kulmana, Fredriksson kertoo.
– Se on kuitenkin aika usein vain sellainen yksi klöntti. Juuri hetki sitten Belgiassa joku selitti pitkään fiiliksissä siitä, miten hän tuntee jonkun jazzmuusikon Norjasta. Mielikuva on usein se, että kaikki me täällä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tunnetaan toisemme.
– Se on joskus todella ärsyttävää, että tullaan kohteliaisuutena vertaamaan sellaisiin muusikoihin, joista haluaisi erottua, Pohjola lisää.
Ilmiö on kuitenkin ymmärrettävä, sillä Suomi on maana todella pieni, eikä kotimainen jazz kantaudu välttämättä samalla tapaa maailmalle kuin isompien maiden kohdalla.
– Sitä esimerkiksi luulisi, että Ranskassa ollaan todella sivistyneitä, mutta eivät kaikki edes tiedä, että missä Suomi on, vaikka se kuulostaa järjettömältä, Rissanen toteaa.
– On hirveän vaikeaa sanoa sisältä päin, että mikä se suomalaisuuden ydin on, ja että onko sellaista yhtä ydintä ylipäätään olemassa. Sen, minkä häviää yhden brändin alla olemisen tuomissa markkinointihaasteissa voittaa omassa joustavuudessa. Jos olet esimerkiksi tuuraamassa norjalaista soittajaa, niin he saattavat ihmetellä, että miten olet niin monipuolinen soittaja, luulin kaikkien skandinaavisten soittavan samalla tavalla, Pohjola kertoo.
– Tyypit, jotka ovat pyytäneet tuuraamaan tai vierailemaan bändiinsä ovat kuulleet yhden raidan, mistä tykkäävät ja minkä soundin haluavat, ja sitten he ovatkin ihmeissään siitä, että pystyy soittamaan monella eri tavalla. Se tekee usein vaikutuksen, ja siitä on tietyllä tavalla tajunnut, että suomalainen jazzkoulutus on ollut aika pitkään korkealla tasolla.
– Suomalaisen itsetunto liittyy ehkä myös siihen, miten maatamme on saatu brändättyä. Ehkä me olemme hieman enemmän sellaisia toisiin mukautuvia ihmisiä, että on ihan ok olla se sama vanha harmaa Octavia-farmari ja soittaa samalla tavalla ja tehdä samoja duuneja. Ei ole kauhean suomalaista laittaa punaista kukkatakkia päälle ja erottautua, Rissanen miettii.
Fredrikssonin mukaan taas on ärsyttävää, jos joku tulee kysymään mitä suomalainen jazz oikein on. Siinä missä ennen kysyttiin, että mitä jazz oikein on, kysytään nykyään, että mitä suomalainen jazz on.
– Siinä kysymyksessä on kaikki jotenkin todella hankalaa. Kun ei tämä liity mitenkään Suomeen. Ymmärrän toki kysymyksen, mutta en osaa purkaa sitä palasiksi, että on joku kansallisuus ja kaikki siihen liittyvät hankalat kysymykset.
– En tiedä, että onko se ollut jotain omaa hölmöyttä, mutta en ole liittänyt omaa musiikkiani tähän maahan tai tähän paikkaan, vaan olen ajatellut universaalisti, että tämä on musiikkia. Se ei ole ollut itselleni ohjaava ajatus, että nyt ammennan tästä kulttuurista tähän mun juttuuni, vaan se on universaalia musiikkia, Mäkynen myötäilee.
Jokainen keskustelija naurahtaa yhdessä ajatukselle siitä, että aina pitää koittaa keksiä vastauksena kysymykseen jotakin melankoliaan, pimeyteen ja talveen liittyvää. Kyseiset aiheet kun tuntuvat tulevan esille aina silloin, kun suomalaisuutta pitää kuvailla jotenkin.
Yhteinen maali
Kansainvälisyyteen voi liittyä tietyssä mielessä myös kateutta, jos näkee muiden soittavan paljon ulkomailla. Onneksi keskustelijat kuitenkin ymmärtävät, että kateus ei kannata, sillä jokainen, joka raivaa tietä ulkomailla suomalaisille muusikoille, auttaa kotimaisen jazzin leviämistä.
– Se on ollut oivallus, että joka ikinen suomalainen jazzmuusikko, joka on käynyt ulkomailla, pelaa meidän kaikkien pussiin. Joskus nuorena saattoi olla kateellinen muiden ulkomaankeikoista, niin nykyään sen ymmärtää olevan todella hyvä asia, että muillakin on ulkomaankeikkoja, Pohjola toteaa.
Jotta kotimainen jazz voisi myös tulevaisuudessa hyvin ja saisi jalansijaa myös ulkomailla, toivotaan alalle ymmärrettävästi enemmän tukea. Lisäksi on tärkeää pitää huolta siitä, että ala pysyy monipuolisena ja elinvoimaisena uusien tekijöiden kautta.
– Marginaalisen taiteen tarvitsemaa tukisysteemiä pitää vahvistaa. Jos vaikka jollakin klubilla järjestettäisiin uusien kykyjen keskiviikkoja, niin ei se ole mahdollista, jos ei ole muutamaa tonnia per ilta käyttää. Koska se ei tuota suoraa tuloa venuelle. Käsittääkseni tukisysteemi on menossa lähiaikoina huonompaan suuntaan, ja kaikkiin apurahoihin tulee aina edelliseen vuoteen verrattuna tuplasti enemmän hakemuksia. Toivottavasti tukea osataan edelleen suunnata taiteeseen, Rissanen miettii.
– Musiikkikenttää ja musiikkia pitäisi tehdä monipuolisemmaksi. Että olisi paljon erilaisia tekijöitä ja uusia tyyppejä erilaisista taustoista. Se rikastuttaisi musiikkikenttää ja sitä kautta myös inspiroisi muita ja hyödyttäisi kaikkia, Fredriksson toteaa.
Teksti: Samuel Järvinen
Lue Soundissa 11/23 julkaistun haastattelun edelliset osat alapuolelta löytyvistä linkeistä.
