Etsi
Soundin 11/23 pääartikkelissa Linda Fredriksson, Aki Rissanen, Teppo Mäkynen ja Verneri Pohjola pohtivat suomalaisen jazzin merkitystä. Tässä osio pidemmästä haastattelusta. Samuel Järvinen toimittaa.
Soundi 11/2023 kaupoissa perjantaina 15.12.
Onnistuneen paluun tehnyt Flow Festival saatiin juhlia täydellisessä säässä. Flow'lle tuttuun tapaan äärimmäisen monipuolisen musiikkitarjonnankin puolesta koettiin monia täydellisiä hetkiä. Soundin puolesta Flow’sta raportoivat Jussi Niemi, Virpi Päivinen ja Mikko Meriläinen. Kuvat otti Tomi Palsa.
Yonan, Linda Fredrikssonin, Cecilia Damströmin ja Eevil Stöön teokset palkittiin.
Poikkeukselliset ajat näkyvät myös Teosto-palkinnon jakamisessa.
Soundin toimittajat valitsivat vuoden 2021 parhaat albumit.
40. Tampere Jazz Happening tuo kaupunkiin Natacha Atlasin, Linda Fredrikssonin, John Scofieldin, Lakecia Benjaminin ja lukuisia muita huippuja.
Muun muassa Mopon, Ricky-Tick Big Bandin ja Superpositionin riveistä tuttu saksofonisti Linda Fredriksson on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa omasta sooloalbumistaan. Kyllä kannatti, sillä Juniper-levy on palkittu täysillä pisteillä esimerkiksi Soundissa ja Helsingin Sanomissa. Mikko Meriläinen haastatteli Fredrikssonia Soundiin 9/21.