Mitäpä jos maalaisimme vähemmän viholliskuvia ja kokeilisimme mieluummin empatiaa?

Samae Koskinen kertoo tulevan Mä näin unta että kaikki meni hyvin -albuminsa kappaleiden taustoista Soundissa 4/24. Tässä jälkimmäinen osio pidemmästä haastattelusta, Mikko Meriläinen toimittaa.
24.4.2024 09:40

Nykyajan ahdistavimpia ilmiöitä on nettikeskustelujen polarisoitunut ja kärjistynyt keskustelukulttuuri, mihin Koskinen kohdistaa katseensa kappaleessa Kommentoin: 

Mä tiedän kuka teki ja kuka taas ei/kuinka naiset pilas maailman ja kaiken vei/Olen syyttäjä, tuomari, teloittaja/kaikki samassa paketissa.

– Se on todella ahdistavaa, ja siksi mä tämän tein. Ja siksi mä tein tämän tällaiseksi viiden pennin calypsoksi, Koskinen nauraa. 

– Ymmärrän tosi hyvin, että ihmisillä on paha olla. Silloin siitä saa nopean tyydytyksen kun sanoo jollekin, että sulla menee vielä huonommin kuin mulla. Se on ihan kamalaa. Missä kohtaa ihminen pystyy kirjoittamaan toiveen siitä, että toinen delaa. Ja vielä omalla nimellä ja naamalla. 

– Tässä kaikessa on kyse varmaan siitä, että kun sä et näe sitä tyyppiä edessäsi, sä muodostat siitä päässäsi vihollisen, jolle on helppo toivoa pelkkää pahaa ja myös sanoa se. 

Onkin jotenkin kieroutunut ajatus, että Koskinen joutuu enemmän jännittämään sitä, minkälaisen reaktion hänen kappaleensa aiheuttavat netissä kasvottoman massan keskuudessa kuin keikalla elävien ihmisten edessä. Koskinen kiertää ammattinsa puolesta paljon Suomea ja tapaa keikoillaan paljon hyvin erilaisia ihmisiä. 

– Vaikka niillä olisi täysin eri arvot, niiden kanssa pystyy keskustelemaan. Pystytään toteamaan, että ollaan eri mieltä jostain ilman, että oltaisiin toistemme kurkussa kiinni. Se on se, mikä internetissä hämärtyy. 

– On selvää, että mä saan tästä levystä vasemmistolaisen tai kommunistin maineen, mutta ei mun mielestä empatia voi olla vasemmistolaisten etuoikeus. Siis se että mietit, miltä tuosta toisesta tyypistä mahdollisesti tuntuu. 

Albumin tavallaan alastomin, joskin lähes huomaamaton kohta löytyy Seppo-kappaleesta. Laulun kertoja on kadunlakaisija, joka tarkkailee ohikulkevia ihmisiä ja miettii, kuinka he pärjäävät. Kappaleen viimeiseksi sanaksi Samae on asettanut oman, oikean nimensä: 

Luudin näitä katuja päivin öin/nimeni on Sami. 

– Se oli täysin intuitiivinen juttu. Ja joka kerta kun esitän sen livenä, tuntuu että naamiot on nyt riisuttu. Ja tuntuu siltä, että tämä huoli on meidän kaikkien yhteinen. 

Albumi alkaa kappaleella Myöhässä, jossa todetaan, ettei ihmisellä ole enää muuta arvoa kuin välinearvo jos sitäkään, ja kritisoidaan loputtoman kasvun ihannetta:

Kaikki jatkaa kasvuaan/ikuisesti aina vaan/me ollaan myöhässä.

– Mä olen artistinakin joutunut tosi paljon miettimään sitä, että mitkä mun tavoitteet on. Haluanko mä sitä, mitä mitä moni tuntuu haluavan, esimerkiksi että ura huipentuu Olympiastadionille. Mä tiedän, että en halua. Ympärillä kuitenkin koko ajan kaiken pitäisi kasvaa, mutta monet asiat elämässä ei ole niin kuin pörssiyritys ja moni asia on semmoinen, että kasvun tavoittelu luo vain onnettomuutta ja huonoa meininkiä. 

– Ja ollaanko me kaikki jo liemessä? Olenko mä itse liemessä sen takia, että olen tavoitellut asioita, joita en oikeasti halua? Onko liian myöhäistä kääntää kelkkaa, ja mennäänkö me kansakuntana suoraan päin seinää? 

Mä näin unta että kaikki meni hyvin -albumi on sanomaltaan välillä vihainenkin, mutta pitkälti Samae Koskisen lempeän ulosannin ja kauniiden sovitusten ansiosta kokonaisuus tuntuu kuitenkin lempeältä. 

Toisaalta levyn ydinolemus on melko lohduton. 

– Soitin nämä kappaleet Martikaisen Jarkolle, joka on ollut tietyllä tapaa kustannustoimittajana tässä projektissa, jota mä kutsun pöydän pyyhkimiseksi ja itseni uudelleen luomiseksi. Jarkko sanoi, että tämä on parasta mitä olen tehnyt pitkään aikaan, mutta kannusti kuitenkin tekemään yhden kappaleen, joka olisi kuin Imagine. Semmoinen, missä olisi vähän toivoa. Sen jälkeen tein nimibiisin Mä näin unta. 

Mä näin unta, että yhtäkkii oli kivaa/jokainen sai olla sitä mitä on […] Oli turvaa, lämpöö sekä leipää/mitä muuta sitä tarvitsee.

On erikoinen veto nostaa albumin nimeksi kokonaisuutta ehkä vähiten kuvaava lause. Paitsi jos ajattelee, että paino on sanalla ”uni” eikä kaikki todellakaan ole oikeasti hyvin. 

– Hyvä, jos se jää vähän avoimeksi. Mutta mä tein tän biisin, koska mulla on frendejä, jotka ovat hävinneet lukemaan persukommentteja ja he elävät maailmassa, joka on tosi synkkä. Samalla he säteilevät ympärilleen sitä samaa. He eivät jaksa pitää itsestään henkisesti huolta, ja kaikkeen suhtaudutaan tosi kyynisesti. Mun viesti on, että vaikka ympärillä olisi mitä tahansa, niin silti pystyy elämään ja näkemään ihmisyyden ja nauttimaan hyvistä hetkistä. 

Kappaleen viesti kiteytyy tehokkaaseen riviin: 

Vaikka housut ois kuinka täynnä paskaa/sen saa sieltä pois/me selvitään siis tästäkin. 

– Levyn työnimi oli Isäs oli solidaarinen, Koskinen nauraa. – Mutta se olisi tehnyt tästä liian huumorivetoisen. Tämä nykyinen pehmentää levyn melko tukevaa viestiä ja saa kuulijan odottamaan, että vielä sieltä tulee biisi, joka ei ole niin hirveä kuin muut. 

Mä näin unta -kappaleen jälkeen tulee vielä albumin viimeinen laulu Ja lopuksi tärkeimmät asiat, jonka tekstissä toistellaan vain yhtä ainoaa sanaa:

Minä.

– Se alleviivaa sitä, mitä mä tässä kaikessa peräänkuulutan, eli empatiaa. Että jokainen miettisi, miten oma käytös vaikuttaa muihin, varsinkin jos olet valta-asemassa. Onhan se minä, minä, minä -asenne nähtävissä tosi monessa yhteydessä nykyään. 

– Tämä kappale onkin ehkä ainoa, missä mä kerron mistä kaikki johtuu ja mikä olisi ratkaisu asioihin. 

Ja se on siis? 

– Se, että astuisi hetkeksi aikaa omista saappaista veke eikä olisi niin itsekeskeinen. 

Teksti: Mikko Meriläinen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/24.
Lue haastattelun edellinen osa täältä.

Lisää luettavaa