On olemassa monia parhaiden biisien kategorioita ja yksi keskeinen sellainen on ”paras biisi nuoresta kesärakkaudesta”. Suomalaisia tällaisia kyseltäessä vastaisin sen olevan heittämällä Popedan Repe ja Lissu.
Kenties parhaita tällaisia lauluja tehdään silloin kun ei enää olla aivan nuoria. Sitä eivät säveltäjä Markku Petander ja sanoittaja Pate Mustajärvi 1990-luvun alussa olleet, ainakaan verrattuna biisin ilmeisen parikymppisiin hahmoihin. Kauniin mutta sopivasti rosoisen skenaarion näkeminen ulkopuolelta tuo kuvaukseen tarvittavaa intensiteettiä. Eihän mihinkään suhtaudu niin kiihkeästi kuin sellaiseen, minkä on itse jo menettänyt.
”Todentuntuisuus” on klisee, mutta joskus on otettava kliseet käyttöön. Useimmat rakkauslaulut ovat epämääräisiä, Repe ja Lissu ei. Tekstissä ei ole kovin paljoa sanoja, mutta kylläkin kaikki tarvittava, jotta kuulija voi visualisoida skenaarion ja ymmärtää sen käsittelevän asioita, joita todella tapahtuu.
Meillä on siis Repe ja meillä on Lissu. He ovat selvästi pariskunta jo valmiiksi, mutta eivät ehkä vielä kovin pitkä aikainen sellainen. Näen heidät mielessäni: he ovat kuin Karjalan kunnailla -sarjan rockabilly-pariskunta nuorena. Repe tykkää autoista ja niiden rassaamisesta, Lissu ehkä auttaa kyläkaupassa.
Maaseudulla he asuvat, landeksi se nimetään ja tiekin pöllyää niin, ettei asfaltoidulla alueella alkutilanteessa olla. Eivät kaukana kaupungista – Lempäälän, Pirkkalan, Ylöjärven seuduille heidät paikallistaisin. Vaiko Teiskon puoleen? Sillä kaupunkihan on Tampere, mikä muu muka? Vaikka se metropoliksi tekstissä nimetäänkin.
On alkukesä, sillä ”aurinko lämmittää, vielä varjoissa viileää”. Repe ja Lissu heräävät eri osoitteista, kumpikin ehkä asuu vielä kotona, jossain tuollaisessa hiljalleen rapistuvassa pienessä lievealuetalossa. Repellä on lievä kankkunenkin, mutta toivottavasti hän on kuitenkin ajokunnossa lähtiessään tyttöystäväänsä tapaamaan. Kyllähän siinä olotilassa saattaa tiettyä seksuaalista painettakin olla. Sen Mustajärvi ohittaa elegantin pikaisesti: ”Hän ajaa Lissunsa luo ja latinkinsa hälle suo.” Ja sitten lähdetäänkin jo Tampereelle, mahdollisimman rapealla ärrällä!
Tuota kahden järven syleilyssä lepäävää metropolia ei biisi oikeastaan kuvaa, mutta se toimii merkitsimenä valoisalle tulevaisuudelle, alkavalle kesälle ja alkavalle aikuiselämälle. Viiden vuoden päästä Repellä ja Lissulla on kaksi lasta ja ehkä he omistavat huoltoaseman, joka yrittää sinnitellä muuttuvien aikojen myllerryksessä. Ehkä tulee konkurssi, ehkä avioero. Ehkä rockabilly-kampaus vaihtuu muuksi.
Mutta sillä ei ole väliä, kun Lucjan Czaplicki tykittää ilmoille suomirockin springsteeniläisimmän fonisoolon ja sen jälkeen biisi malttaa rauhoittua hetkeksi tunnelmoimaan parkkipaikalla pariskuntamme mukana (mielikuvissani se on Särkänniemen parkkipaikka Näsijärven rannalla, huvipuiston sulkeuduttua ja muututtua tummaksi kulissiksi suurjärven avaruutta vasten).
”Rantaan maininki lyö/Näitä koviksia suojaa yö/Ei sitä nähdä saa/Hän puristaa/esiin kyyneleet, kyyneleet, kyyneleet.”
Ja koko maailma soi! ”Luoja rakkauden ensiksi loi”, vakuuttaa Mustajärvi ja väite on uskottava juuri siksi, että se tulee niin epätodennäköisen suuren romantikon suusta.
Repe ja Lissu on mielestäni Popedan paras biisi, vaikka kilpailu tästä tittelistä onkin kova. Ehkä se saa lisäpisteitä nimenomaan siitä, että on Paten ittensä sanoittama. Miestä ei tunneta nimenomaan lyriikastaan, mutta tässä tekstissä ei ole mitään teknistä vikaa ja se soi paljon aidompana kuin monet ulkopuolisten yritykset kuvitella Pate Mustajärven sisäistä elämää.
Sitä paitsi Markku Petander on Suomen aliarvostetuimpia populistisen rockin säveltäjiä ikinä. Todisteita väitteelle voi etsiä nimenomaan Svoboda-aikakauden Popedasta. Repessä ja Lissussa on maailmanluokan kitarateema, täydellinen rakenne ja juuri sopivasti etukenoa muistuttamaan siitä, että Pirkanmaan soratiet eivät kuitenkaan ole New Jerseyn valtateitä ja että sora pöllyää toisin kuin asfaltin pinta.
Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 1/22.
