Tämä saattaa olla valemuisto tai sitten ei: olen tullut Jyväskylään siellä asuvaa veljeäni tapaamaan. Matkakeskuksen tuntumassahan on miellyttävä Musta kynnys -ravintola, jossa voidaan ottaa viikonlopun ensimmäiset neuvoa-antavat.
Kävelemme sisään iltapäiväisen tyhjään baariin. Nurkkapöydässä hipin näköinen mies chillaa iltapäivälehden ja tuopin kanssa, ei ihan nuori enää. Kyyppari hinkkaa puhdasta baaritiskiä puhtaammaksi. Muita ei ole paikalla.
Baarin äänentoistosta soi oululaisen Ruotomieli-yhtyeen kappale Yksi hyvä kuppi kahvia, ja se sopii siihen hetkeen ja ympäristöön niin kuin musiikkikappale vain voi hetkeen ja ympäristöön sopia.
Ruotomieli kuuluu olleen kotikonnuillaan ainakin takavuosina suosittu livebändi, mutta fyysiset ja henkiset kilometrit yhtyeen ja Etelä-Suomen välillä ovat ilmeisesti olleet liikaa. Helsingissä olen saanut todistaa keikkoja parillekymmenelle uskolliselle.
Yhtyeen luontaista elinympäristöä ovatkin maakuntien opiskelijakaupungit. Oulu, Rovaniemi, Jyväskylä… Isoja saleja en usko Ruotomielen täyttäneen näissäkään, mutta epäilemättä sen painoarvo on ollut ratkaisevasti isompi kuin siellä missä indiebändit kompastelevat toisiinsa matkalla Semifinalin lavalle.
Kirjoitin opiskelijakaupungeista, mutta tosiasiassa juuri opiskelijat eivät tunnu Ruotomielen luontaisimmalta yleisöltä. On olemassa ihmistyyppi, tässä toki stereotyyppi, jota kutsun vilpittömällä rakkaudella maakuntahipiksi. Hän kylläkin viihtyy parhaiten niissä kaupungeissa, joissa on myös korkeakoulutusta.
Häneltä ovat pääsykokeet jääneet aikanaan väliin tai hän on käynyt niissä muodon vuoksi, työkkärin pakottamana. On saattanut olla masennustakin tai muuten huono vaihe elämässä silloin. Sitten hän on koettanut elellä niin rauhassa kuin systeemi hänen antaa. Joskus tietysti saattaa joutua kurssille tai palkkatuelle.
Mikään alkoholisti hän ei ole, mutta viihtyy paikkakunnan rokki- tai hippihenkisessä kapakassa, jossa on samanmielistä seuraa ja täytettä päiville. Muutama tuoppi kuluu ohessa, pilveä mahdollisesti enemmänkin. Kelat saattavat olla diippejä, kun on aikaa ajatella.
Ystäviä ja tuttavia on. Romanttisia suhteitakin, mutta ne saattavat olla häilyväistä laatua. Sama bändiviritelmien kanssa. Stereotyyppimme on levoton luonteeltaan. Kuvioitaan hän ei varsinaisesti vaihda, enemmänkin kiertää epäsymmetristä ympyrää kuvion laidalta toiselle.
Nähdäkseni tästä hahmosta kertoo Ruotomielen loistavalla (ja loistavasti nimetyllä) kakkosalbumilla Koiruohobluesband julkaistu Yksi hyvä kuppi kahvia. Se on tietysti jonkinlainen mukaelma Bob Dylan -klassikosta One More Cup Of Coffee (1976), mutta ei mikään cover eikä oikeastaan kovin likeisissä suhteissa esikuvaansa. Biisi on vain yksi Ruotomielen monista häkellyttävän hyvistä outsidereiden rock-anthemeista, mutta ehkä parhaiten koko viitekehyksen tiivistävä.
Simppelin, hitaahkon rokkikompin päälle laulaja J. Aslak Räsänen luettelee asioita, joihin kertojalla olisi vielä aikaa: tuppimatsille, heinäsatsille, boltsi laittaa tutkalle. Tietysti vielä yhdelle hyvälle suudelmalle ja ”aikaa vielä hetkeksi mun jäädä sun alle”. Jopa itsemurhaajien pelastamiseen olisi ja aikaa ”potkii maapallo pois raiteiltaan”. Mahdollisuuksien avaruus on avoinna, mutta ”mä teen sen mikä saa mut mielelle iisille”.
”Yks hyvä kuppi kahvii ja sit mä meen.” Se yksi kahvikupillinen nousee symboloimaan elämänasennetta, jossa aivan pian kyllä ryhdistäydytään ja tehdään jotakin, mitä joku muu pyytää tai vaatii.
Mutta ei ihan vielä. Aikaahan on vielä.
Minuutteja, tunteja, elämä.
Tämän aikakauden Ruotomieli on varmasti parhaita happorock-yhtyeitä Suomessa koskaan. Maakunnallista jumitusta kuvastaa sekin, ettei kappaleista haluta suoriutua hittibiisin mitassa. Lähes kuuden minuutin aikana Yksi hyvä kuppi kahvia ehtii kasvaa ulvovien kitaroiden ja jazzahtavaa sarjatulta tykittävien rumpujen kliimaksiin, joka ehkä kuvastaa sitä menemistä, johon asti tekstissä ei päästä.
Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 3/22.