Samae Koskinen: Syy herätä
Säv ja san: Samae Koskinen, sov: Samae Koskinen, Jonas Olsson ja Atte Kilpeläinen
Julkaistu 22.9.2017 albumilla Hillitön elämä
Avainrivi: ”Luovu vaan, kunhan tiedät mistä luovut.”
Samae Koskisen tuoreimman Hillitön elämä -albumin keskivaiheilla tunnelman kahlitsee pienimuotoinen helmi nimeltään Syy herätä.
– Tän biisin teksti syntyi istuskellessani Medway-joen rannalla Maidstonessa Englannin Kentissä. Katselin kun juopot suhailee ohi ja linnut parittelee. Olin ollut soittamassa keikan Lontoon merimieskirkossa, ja koska sahatavarafirman omistava kaverini asui Maidstonessa, päätin jäädä sinne vielä viikoksi kirjoittelemaan. Veden äärellä päädyin ajattelemaan merkityksellisiä asioita.
Asioita, jotka ajaa meitä eteenpäin, jotka on meille syitä herätä.
– Tajusin, että kun sellaiset jutut selkiyttää itselleen, koko elämästä tulee selkeämpää. Mä voisin esimerkiksi tietää, että mun syy tehdä musaa on se, että olisin ihailtu ja suosittu ja saisin vitusti rahaa. Syyni vois olla myös se, että haluan jollain laulullani tehdä maailmasta vähän paremman paikan. Ihmisillä on erilaisia agendoja. Kun tän moninaisuuden ymmärtää ja hyväksyy, oma oleminen helpottuu aika paljon.
Mitkä omia syitäsi oikeasti ovat?
– Mun 4-vuotias poika on yksi. Sen läsnäolo saa mut haluamaan pitämään myös itseäni hyvässä kondiksessa sekä henkisesti että fyysisesti. Fyysisesti voisin pitää vähän paremminkin. Mutta pointti on se, että haluan olla sille läsnä, jaksaa hengata sen kanssa ja valmistaa sitä edessä oleviin haasteisiin.
Koetko, ettet olisi voinut kirjoittaa tätä laulua 15 vuotta sitten?
– En usko, että olisin. Fokus on kirkastunut sitä myöten kun kokemuspisteitä on kertynyt. Vastaavasti epäolennaisempia asioita on oppinut jättämään sivuun.
Koskinen muistelee sävellyksen asettuneen uomiinsa käsi kädessä tekstin muotoutumisen kanssa.
”Jos mä artistina jotain pelkään, niin sitä, että lapsenmielisyys joskus katoaa.”
– Oikeastaan melodia juolahti mieleeni ihan ekana. Reissullani ehdollistuin niin Kentin maaseudun kirkko- ja linnamaisemille kuin kädenlämpöiselle irkkufolkillekin. Nämä selittänee kertsin tiettyä kansanmusamaisuutta. Tekstikin lähti liikkeelle kertsistä. Koko homma oli läjässä muutamassa tunnissa. Soinnuthan tässä on ne samat, joita mä aina käytän.
Muutoksia tehtiin kuitenkin vielä kotimaan kamaralla:
– Alun perin kakkossäkkäri kertoi musasta. Pallottelin siinä sillä, että onko tää mun artistitouhu pelkkää itsekästä narsismia vai voiko tässä olla jotain sellaista yleishyödyllistä, josta joku muukin vois saada jotain. Suomessa muotoilemassani biisiin päätyneessä kakkossäkeistössähän kysytään oikeastaan vaan, että kun meillä nyt on tää yksi elämä, niin miksi käyttää se vaiheilemiseen?
Kappaleessa on myös komea jousisovitus, keitä sen takaa löytyy?
– Atte Kilpeläinen on suurin syy sille, että jousiarri on just tommonen. Jousista vastaa mun keikoillakin kuultava kvartetti, jonka muodostavat Anna-Leena Haikola, Mikko Ivars, Atte Kilpeläinen ja Pisku Ristiluoma. Tässä mentiin siinä mielessä perse edellä puuhun, että jouset nauhoitettiin ennen pianoa. Kävin myös morjestamassa tuttua musamaikkaa Riihimäen Pohjolanrinteen koulussa ja äänitin samalla tuon yhden rivin, jossa laulaa koulun nykyisiä kasiluokkalaisia mimmejä. En oo uskonnollinen ihminen, mutta halusin mukaan vähän gospel-henkeä. Meillä oli tästä jonkinlainen Regina Spektor–New York -ajatus, jonka takia päädyin kitaran sijasta pianoon. Kiinnostavaa lopun modulaatiossa on se, että siinä mennään vaan puoli sävelaskelta ylöspäin.
Studioapuna Koskisella oli myös tuottaja Jonas Olsson.
– Kolme viimeisintä levyä ennen tätä oon laulattanut itse itseäni, esimerkiksi Spoon River -kappaleen (2013) kanssa tein jotain 180 lauluottoa, tuplasin ja triplasin. Tein siis asioista tosi hankalia. Hillitön elämä tuotettiin yhdessä Jonaksen kanssa. Jonas laulatti tän mulla kaks tai kolme kertaa ja sanoi sitten, että tää
oli tässä. Vastuun jakaminen tuntui hyvältä.
– Mulle musan tekemisessä on aina ollut kyse leikkimisestä, mutta oon huomannut myös tuon, että kaikesta saa kyllä tosi vaikeaa, jos itse niin haluaa. Jos mä artistina jotain pelkään, niin sitä, että lapsenmielisyys joskus katoaa. Koen, että tähän asti oon pystynyt olemaan joka levyllä jollain, edes vähän uudella tavalla jännä.
Teksti: Eero Tarmo
Julkaistu alun perin Soundissa 11/2017
