Koskisen pysyvänä valttina on pelata sekä popmelodioiden että sanoitusten vilpittömällä populismilla, jossa kiikutaan pelotta aivan kiusallisen kosiskelun rajoilla. Vaikka hän leipoisikin mitä kliseisintä kesähittiä Aurinko, ystävä ja kaljaa, vieläpä CCR-hitistä Down On The Corner liisatulla katusoittosovituksella, on mukana aseistariisuvan nokkelia kikkoja niin soittosävytyksissä kuin lyriikassakin. Biisi ei jää likilaskuiseksi niin kuin yli 90 prosenttia suomirockin suvihitin yritelmistä. Sama pätee suurimpaan osaan Koskisen avaamista tavallisen elämän tuokiokuvista ja yleispätevistä elämyksistä.
Samaen järkähtämätön, hyväntuulinen optimismi ei anna laulujen ankkuroitua yhteen ohikiitävään oivalluksen sunnuntaiaamuun, tanssi-iltaan, viikkoon tai alta katoavaan kesään. Niiden lempeät opetukset ja uskottava elinvoima säteilee tasaisesti myös tulevaan – ja menneeseenkin, kun karistellaan nostalgiakehää niistä asioista, joita mitä ilmeisimmin Jonnet ei muista. Toki kun mielihyvää analysoidaan hermoston dopamiiniannostuksella, tai keskitetään mielipaha Mustaan pisteeseen, saadaan vaihtoehtoistakin näkökulmaa onnen optioihin. Konsteiksi valitaan valon lunastaminen takaisin tanssimalla ja muuten yhteistuumin yrittämällä. Mikä on mukavaa.
