Kun elokuun illat alkoivat pimentyä vuonna 2020, kirjoittivat niin suomalaiset kuin useat kansainvälisetkin musiikkimediat seuraavasti: ”Swallow the Sunista ja Iconcrashista tunnetun tuottaja-muusikko-säveltäjä Jaani Peuhun perustama new doom -yhtye Mercury Circle on kiinnittänyt riveihinsä Children of Bodomin rumpalin Jaska Raatikaisen. Bändin kokoonpanossa vaikuttavat myös kitaristikaksikko Jussi Hämäläinen (Hanging Garden) ja Juppe Sutela (To/Die/For) sekä basisti Ande Kiiski (Rytmihäiriö).”
Ilahduttava uutinen jatkui seuraavasti: ”Raskaita, melankolisia ja melodisia elementtejä yhdistelevä Mercury Circle on samalla julkaissut ensimmäisen ep-levytyksensä The Dawn of Vitriol.”
– Siinä kävi vähän hassusti, sillä Jaska ei lyönyt debyytti-ep:lle iskuakaan, mutta ihan kaikki eivät sitä tajunneet. Jotkut todellakin kuuntelivat The Dawn of Vitriolin ”Bodom-lasit” päässä ja kummastelivat Jaskan mukanaoloa tällaisessa jutussa, hymähtää Peuhu.
Kun uuden yhtyeen taustalta löytyy ansioitunut nimi jos toinenkin, levy-yhtiö ei tietenkään jätä ”superkokoonpano”-hehkutuksia käyttämättä. Siinä on puolensa.
– Kun tiedotteessa puhutaan vaikkapa ”entisestä Children of Bodomin muusikosta”, uusi yhtye nousee kirkkaaseen valokeilaan ainakin muutamaksi hetkeksi. Nopeatempoiseen nykyaikaan kuuluu toki se, että lupaukset täytyy lunastaa saman tien tai peli on menetetty, naurahtaa Peuhu ja jatkaa:
– Sen verran täytyy termeihin puuttua, että esimerkiksi huvittava ”tekijämiesten bändi” kuulostaa korviini paremmalta kuin ”superbändi”. Vaikka kamaliahan nämä kaikki ovat!
Pöydän toisella laidalla istuva Jaska Raatikainen kuuntelee kollegaansa mietteliäänä.
– Toisaalta ”tekijämiehistäkin” tulee vähän sellainen ärsyttävä vaikutelma, että jostakin takavasemmalta ilmestyy kaiken nähneitä veteraaneja näyttämään nuoremmilleen.
– Sovitaan sitten vaikka niin, että Mercury Circlen kohdalla superbändi tarkoittaa sitä, että me olemme maailman parhaimpia, mukavimpia ja sopivimpia tyyppejä juuri tähän bändiin, hymyilee Peuhu.
Miten Mercury Circlen kiistämättä nimekäs kokoonpano ylipäänsä muovautui?
– Halusin yhtyeeseen idearikkaita ja ennestään tuttuja muusikoita, joiden kanssa luovat kemiat kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla. Toiveissa oli myös se, että kaikenlainen egotrippailu on jäänyt taakse, jos sellaista on koskaan ollutkaan, sanoo Peuhu.
– Soitin Jupen kanssa aikoinaan To/Die/Forin esiasteissa, ja muistan jo silloin miettineeni, että tämän tyypin kanssa täytyy tehdä joskus musiikkia. Jussin kanssa ystävystyin, kun Hanging Garden esiintyi taannoin Swallow the Sunin avausbändinä. Ande taas oli ennestään tuttu tyyppi, mutta viimeisen niitti oli se, kun satuin näkemään hänet Sleep of Monstersin kanssa Tavastia-klubilla. Olin täysin myyty Anden lavapresenssistä!
– Aluksi orkesterin rumpalina oli Swallow the Sun -mies Juuso Raatikainen, mutta Mercury Circle ei lopulta mahtunut hänen aikatauluihinsa. Jaska (ei sukua) tuli heti mieleen, sillä olin nähnyt hänet lavalla kymmeniä kertoja Swallow the Sunin ja Children of Bodomin yhteisen USA:n-kiertueen aikana. Ja tasan yhtä monta kertaa olin seurannut hänen toimitusta vaikuttuneena.
Raatikainen ei kuitenkaan hypännyt suin päin mukaan.
– Kun pidimme ensimmäisen bändipalaverin kesällä 2020, kysyin heti aluksi, että onko bändillä joku tietty imago. Että en halua töhriä mitään mustaa goottirasvaa naamariin. No, sellaiseen ei tarvinnut lähteä, nauraa rumpali ja jatkaa:
– Alkuperäinen suunnitelma näytti myös siltä, että Mercury Circlen debyyttilevy ilmestyy talvella 2021. Elettiin sitten syksyä 2020, kun bändin sisäiseen keskusteluryhmään alkoi taas tulla kaikenlaisia kommentteja. Tuijotin viestejä ja mietin, että ei saatana. Avasin kaljan ja join sen huikalla. Avasin toisen. Sitten totesin, että meiltä on tulossa ensimmäinen levy, mutta bändin paletti on aivan levällään. Sen jälkeen listasin kaikki ongelmakohdat ja menin seuraavan päivän yhtyepalaveriin fläppitaulu kainalossa. Hemmetti sentään, että silloin jännitti… Huone oli täynnä rokkareita ja he sitten tuijottivatkin melkoisen kummastuneena, kun minä asettelin esille jotakin organisaatiokaaviota!
– Kun Children of Bodomissa kaiken nähnyt tyyppi alkoi lyödä faktoja taululle, häntä oli helppo uskoa. Lisäksi kaikille tuli oikein lämmin fiilis, että Jaska välittää meistä ja bändistä aivan älyttömästi, sanoo Peuhu ja jatkaa:
– Se oli paras bändikokous koskaan. Sen aikana tajuttiin ihan konkreettisesti, että jos tätä yhtyettä halutaan tehdä tosissaan ja pitkän kaavan mukaan, kaikenlainen turha puuhastelu täytyy unohtaa saman tien. Kun palaveri oli ohi, levyn julkaisu oli siirretty syksyyn ja yhtyeen tausta-asiat – manageriosasto ja niin edelleen – oli päätetty laittaa viimeisen päälle kuntoon.
Lokakuun alkupuolella lopulta ilmestyvän Mercury Circlen debyytti levyn otsikko on Killing Moons. Paikoin avaran ilmavalta, toisaalla murskaavan raskaalta soundaavan albumin iäkkäimmät juuret ulottuvat jo varsin pitkälle.
– Onhan tästä jokunen vuosi, kun tein musiikkia ja kiersin erittäin raskaan Hallatar-yhtyeen kanssa. Hallatar- ja myös Swallow the Sun -aktiviteettien jälkeen tuli vahva fiilis kirjoittaa omaa musiikkia ja ensimmäiseksi ajattelin tehdä uutta Iconcrash-materiaalia, muistelee Peuhu.
– Otin sitten esiin joitakin kielisoittimia ja ne sattuivat olemaan edelleen Hallatar-vireessä. Alavireinen doom-riffittely kuulosti mielenkiintoiselta ja aloin saman tien kehitellä joitakin ideoita. Kun biisit eivät sitten kuulostaneetkaan Iconcrashilta tai esimerkiksi soolotuotannolta, päätin perustaa uuden yhtyeen.
Miten syntyi Mercury Circlen materiaalia kuvaava termi new doom?
– Vaikka yhtye sai alkunsa jonkinlaisissa doom-tunnelmissa, tarkoituksena ei ole soittaa puhdasoppista doom metalia – eihän sellainen meiltä edes luonnistuisi. Ideana ei myöskään ole julistaa pelkkää synkkyyttä vaan tämän musiikin äärellä voi ihan hyvin myös hymyillä ja pitää hauskaa, kuvailee Peuhu.
– New doom kuvaa siis sitä, että jostakin yhtyeen pohjalta voi löytyä doom metal -mausteita, mutta kokonaisuus pyrkii luomaan jotakin uutta. Levyltä löytyy yökerhojazzia, dark wavea, painavia mannerlaattariffejä, kitaravetoista goottirockia, kokeellisia indiesävyjä ja vaikka mitä.
– Kaiken tekemisen tärkeimpänä lähtökohtana on koko ajan ollut se, ettei tällä yhtyeellä ole minkäänlaisia raja-aitoja eikä kenenkään tarvitse esittää ”voiko tällä tavalla tehdä” -kysymyksiä. Voisin myös sanoa, että Mercury Circle tekee kaiken sen, mitä nuorempana en olisi uskaltanut tai kehdannut.
Peuhu haluaa alleviivata sitä, että Mercury Circle on nimenomaan yhtye.
– Ajatus bändistä tuli minulta ja pandemiasta johtuen työskentelyaikaa on ollut yllin kyllin, joten rakensin jo ensimmäisistä demoista varsin valmiita, kuvailee Peuhu.
– Kun sitten heitin muiden kuultavaksi pitkälle vietyjä biisejä, yhtään ideaa ei oltu hakattu kiveen. Päinvastoin: toivoin muiden pitävän luovuuden ovet täysin avonaisina ja tuovan aihioihin mahdollisimman paljon parannusehdotuksia. Halusin levyn kuulostavan bändin tekemältä eikä miltään soolotuotokselta.
Vieressä istuva Raatikainen hymyilee:
– Tämä johtikin sitten vaikka mihin. Esimerkiksi siihen, että levyn The Gates Wide Open -avausraidassa perkussioita minun lisäkseni soittavat Jaani, Amorphisin Jan Rechberger ja Abbathin yhtyeessä vaikuttava Ukri Suvilehto.
Millaisia pääajatuksia liittyy Mercury Circlen sanoituksiin?
– Henkimaailman jutut ja okkultismi ovat iso osa elämääni, mutta en halua juuri tuoda sitä puolta Mercury Circlen maailmaan, sanoo Peuhu.
– En myöskään osaa kirjoittaa fiktiivisesti, joten tekstien aiheet tulevat pitkälti omasta ja lähipiirin elämästä. Esimerkiksi eräs läheinen sairastaa vakavaksi äitynyttä Alzheimeria, ja levyn nimiraita Killing Moons kertoo tästä taistelusta – toki hyvinkin vertauskuvallisesti.
– Olen myös aina saanut paljon viestejä ihmisiltä – tavalla tai toisella. Joskus on käynyt esimerkiksi niin, että minut on pysäytetty kadulla ja täysin tuntematon tyyppi on kertonut saaneensa unessa minulle tarkoitettuja viestejä. Sanoituksista löytyy myös tällaisia kokemuksia.
Onko Mercury Circlen toinen studioalbumi jo käymistilassa?
– Alustavia biisi-ideoita on varmaan kolmekymmentä, mutta sen pidemmälle emme ole ehtineet, hymähtää Peuhu.
– Odotan todella paljon seuraavan levyn tekemistä. Killing Moonsin työstäminen oli varsin yksinäistä puuhaa, mutta seuraavan albumin valmisteleminen tulee olemaan paljon kollektiivisempaa, ja se tulee varmasti kuulumaan lopputuloksessa!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/21.